Sitoutuminen finanssipolitiikan sääntöihin on tärkeämpää kuin yksittäiset numeeriset tavoitteet

Omistajuuden vahvistamiseksi finanssipolitiikan uudessa EU-säännöstössä korostetaan maakohtaista ulottuvuutta. Vaikka tutut tunnusluvut, kuten 60 prosentin velkasuhde ja 3 prosentin alijäämä suhteessa BKT:hen, säilyivät säännöstössä, taustalla tehtävä velkakestävyysanalyysi ja seurattavat indikaattorit ovat entistä enemmän maakohtaisia. Tämä lisää sääntöjen realistisuutta ja parantaa todennäköisyyttä, että niitä noudatetaan. Lisäksi EU edellyttää, että jäsenvaltioiden lainsäädännössä on säännöksiä, jotka vahvistavat kansallista sitoutumista yhteisiin tavoitteisiin kuten velkaantumisen vähentämiseen.

EU:n sääntely on tarkoitus sisällyttää Suomen kansalliseen lainsäädäntöön vuoden 2025 loppuun mennessä. Hallitus julkaisi kesäkuun lopussa luonnoksen kotimaisesta sääntelystä, joka on pääosin yhdenmukainen EU:n kanssa. Luonnoksessa esitetty velkasuhteen alenemisvauhtia koskeva ehto muistuttaa EU:n velkaturvalauseketta joskin on sitä tiukempi.  Samoin pitkän aikavälin tavoitteena olisi 40 prosentin velkasuhde EU:n 60 prosentin raja-arvon sijaan.

Viimeaikaisessa keskustelussa huomio on usein kohdistunut juuri näihin numeerisiin tavoitteisiin. Onko tavoite tai alenemisvauhdin ehto liian tiukka vai sopiva? Pitäisikö velkatavoitteen olla 40 prosenttia, kuten luonnoksessa ehdotetaan, vai riittäisikö EU:n 60 prosenttia järkevänä ankkurina? Esiin on nostettu myös vaihtoehtoja, joista jokaiselle löytyy hyviä perusteluja mutta myös vasta-argumentteja.

On kuitenkin riski, että keskustelu ajautuu sivuraiteille, jos fokus on liiaksi yksittäisissä luvuissa. Paljon tärkeämpää on, että sääntelylle saadaan laaja poliittinen tuki ja sitoutuminen yli puoluerajojen. On hyvä muistaa, että kotimaisen sääntelyn reunaehtona ovat jo olemassa olevat EU-säännöt, jotka on sovittu ja joita tulee noudattaa. Suomi joutui jo keväällä ottamaan käyttöön kansallisen poikkeuslausekkeen turvallisuustilanteen vuoksi saadakseen joustoa EU-sääntöjen suhteen.

Yksittäistä numeerista tavoitetta tärkeämpää siis on, että sääntelyn tarpeellisuudesta syntyy yhteinen ymmärrys ja että sääntelyyn sitoudutaan poliittisesti ja siitä tunnetaan kansallista omistajuutta. Vain näin voidaan varmistaa sääntöjen kestävä ja johdonmukainen noudattaminen ja ylipäänsä velkasuhteen kääntäminen laskevalle uralle.