Miten päätämme, mitä tarkastamme ja valvomme?
Valtiontalouden tarkastusvirastolla on hallinnossa riippumaton asema. Tämä näkyy myös siinä, että virasto suunnittelee tarkastus- ja valvontatoimintansa ja valitsee tarkastusaiheensa itsenäisesti. Viraston toiminta perustuu useisiin säädöksiin.
Tarkastus- ja valvontasuunnitelma on toimintamme kannalta erittäin tärkeä asiakirja. Tarkastusvirastosta annetun lain mukaan tarkastusten suorittaminen perustuu viraston itsensä vahvistamaan tarkastussuunnitelmaan. Samalla tarkastussuunnitelma on käytännössä viraston itselleen laatima työlista tulevista tarkastustöistä.
Tarkastusviraston tarkastusoikeuksia laajennettiin vuoden 2026 alusta. VTV:llä on jatkossa oikeus tarkastaa Kansaneläkelaitoksen toiminnan ja taloudenhoidon tarkoituksenmukaisuutta, tuloksellisuutta ja laillisuutta. Oikeutta tarkastaa hyvinvointialueita valtiolta saadun rahoituksen osalta on viime vuosina käytetty jo useiden tarkastusten verran. Sekä Kansaneläkelaitokseen että hyvinvointialueisiin kohdistetaan alkavana vuonna useampia tarkastuksia.
Hyödynnämme tarkastusoikeudet kattavasti
Tarkastusviraston tarkastusoikeudet ovat varsin laajat, ja pyrimme hyödyntämään ne kattavasti, tarkoituksenmukaisesti ja suunnitelmallisesti. Näin edistämme myös julkisten varojen käytön läpinäkyvyyttä ja tehokkuutta, minkä merkitys korostuu erityisesti taloudellisesti vaikeina aikoina.
Tehtäväkenttämme on laaja ja resurssit rajalliset, joten joudumme luonnollisesti tekemään valintoja siitä, mihin tarkastusta kulloinkin suunnataan. Arvioimme asiakokonaisuuksia kaikki hallinnonalat huomioiden. Tavoitteenamme on tunnistaa sellaisia asiakokonaisuuksia, jotka ovat taloudellisesti merkittäviä ja sisältävät myös riskejä valtion taloudenhoidon laillisuuden tai tuloksellisuuden näkökulmasta. Meidän on myös aina arvioitava sitä, ovatko erilaiset, mielenkiintoisilta vaikuttavat aiheet myös tarkastettavissa.
Erillisten tuloksellisuus- ja laillisuustarkastusten lisäksi toteutamme kaikkien valtion kirjanpitoyksiköiden ja valtion tilinpäätöksen tilintarkastuksen. Näin varmistetaan, että jokaiseen virastoon ja laitokseen kohdistuu vuosittain ainakin jonkun verran tarkastusta – perusasioista ei tingitä.
Valvontatehtävät muuttuvat
Finanssipolitiikan valvonta tarkastusvirastossa päättyi vuoden 2025 loppuun. 12 vuoden ajan virasto valvoi puhtaasti riippumattomana tahona muun muassa finanssipoliittista päätöksentekoa sitovien sääntöjen noudattamista sekä julkisen talouden hoidon vastuullisuutta laajemminkin. Jo ennen valvontatehtävää olimme tehneet finanssipolitiikan tarkastuksia. Tarkastukset eivät arvioi harjoitettua politiikkaa, vaan kohdistuvat erityisesti politiikan valmisteluun ja suunnitteluun sekä niissä käytetyn tietopohjan luotettavuuteen. Eli käytännössä niihin menettelyihin ja muihin eväisiin, jotka valtioneuvoston virkakunta lainsäädännön puitteissa poliittiselle päätöksenteolle tarjoaa. Tällainen eduskunnankin tiedonsaantia tukeva tarkastus jatkuu vahvana – alkaneena vuonna tarkastamme kolme uutta aihetta sekä jatkamme säännöllistä valtion menokehysten noudattamisen ja julkisen talouden suunnitelman tarkastamista. Myös talouspolitiikan pohjana käytettävien talousennusteiden luotettavuuden jälkikäteinen eli toteumatietoihin peilaava arviointi jatkuu.
Otimme vuoden alusta vastaan uuden valvontatehtävän toimia EU-lainsäädännön nojalla poliittisen mainonnan valvojana ja kansallisena yhteyspisteenä. Tämä tehtävä tuo virastolle uusia valvontakohteita: mainonnan alustoina toimivia tiedonvälittäjiä, käytännössä mediataloja. Vastuullista tehtävää hoitamalla edistämme poliittisen rahoituksen ja vaikuttamisen läpinäkyvyyttä jo ennestään viraston hoidossa olevien valvontatehtävien rinnalla. Nämäkin tehtävät sisältyvät nimensä mukaiseen, juuri päivitettyyn tarkastus- ja valvontasuunnitelmaan.