Siirry sisältöön

Alkuvuonna avoimuusrekisterin useimmin mainittu hanke oli hankintalain uudistamishanke ja mainituin henkilö Matias Marttinen

145 organisaatiota ei vielä ole tehnyt ilmoitusta Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) ylläpitämään avoimuusrekisteriin.

Alkuvuoden 2026 lobatuimmat eli eniten mainintoja keränneet henkilöt avoimuusrekisterissä olivat Matias Marttinen, Hilkka Kemppi ja Sari Multala. Vastaavasti lobatuimmat eli useimmin mainitut hankkeet avoimuusrekisterissä olivat alkuvuoden osalta hankintalain uudistamishanke, alueidenkäyttölain uudistaminen ja kiertotalouslaki. Ylivoimaisesti yleisin yhteydenpidon tapa oli sähköposti, mutta paljon oli myös tapaamisia ja verkkotapaamisia.

Tiedot ovat peräisin avoimuusrekisteristä, johon oli eiliseen mennessä ilmoitettava aikavälillä 1.1.–30.6.2026 tehdystä vaikuttamistoiminnasta sekä vaikuttamistoiminnan neuvonnasta.

”Kesän aikana uutisoitiin paljon lobbaukseen liittyvästä ilmoitusvelvollisuudesta. Liekö se syy, mutta huomasimme, että heinä–elokuun aikana avoimuusrekisteriin tuli selkeästi enemmän uusia rekisteröitymisiä viime kesään verrattuna”, VTV:n johtava asiantuntija Ines Gullichsen sanoo.

Määräaikaan mennessä 1 126 organisaatiota teki toimintailmoituksen avoimuusrekisteriin. Määräajasta myöhästyi145 organisaatiota, joten tiedot täydentyvät vielä lähiaikoina. Toimintailmoituksissa organisaatiot raportoivat eduskuntaan tai ministeriöihin kohdistamastaan vaikuttamistoiminnasta tai sen neuvonnasta.

Rekisterissä ensimmäistä kertaa myös taloudellisia tietoja lobbauksesta

Avoimuusrekisteriin ilmoitettiin nyt ensimmäistä kertaa myös vaikuttamistoiminnan tai sen neuvonnan taloudelliset tiedot eli vaikuttamistoimintaan käytetyt henkilötyövuodet, markkinointi- ja edustamiskulut ja hankitun neuvonnan kustannukset tai neuvonnan liikevaihto.

Taloudelliset tiedot on ilmoitettava aina edellisen kokonaisen vuoden osalta. Nyt avoimuusrekisteriin ilmoitettiin siis vuoden 2025 vaikuttamistoiminnan ja -neuvonnan taloudelliset tiedot.

”Vuoden 2025 toiminnasta taloudellisia tietoja määräaikaan mennessä on antanut 460 organisaatiota”, Gullichsen sanoo.

10 eniten mainintoja avoimuusrekisterissä saanutta henkilöä

Matias Marttinen (355 mainintaa)

Hilkka Kemppi (351)

Sari Multala (280)

Joona Räsänen (276)

Anders Adlercreutz (276)

Inka Hopsu (274)

Maaret Castrén (260)

Sakari Puisto (259)

Atte Harjanne (256)

Oskari Valtola (252)

Lisätietoja aiheesta

Ines Gullichsen

Johtava asiantuntija

Avoimuusrekisterin valvonta, Vaali- ja puoluerahoituksen valvonta

Muita tiedotteita

Kaikki ajankohtaiset