Korjaus tiedotteeseen: 586 organisaatiota ilmoitti määräaikaan mennessä taloudelliset tiedot
Alkuvuoden 2026 lobatuimmat eli eniten mainintoja keränneet henkilöt avoimuusrekisterissä olivat Matias Marttinen, Hilkka Kemppi ja Sari Multala. Vastaavasti lobatuimmat eli useimmin mainitut hankkeet avoimuusrekisterissä olivat alkuvuoden osalta hankintalain uudistamishanke, alueidenkäyttölain uudistaminen ja kiertotalouslaki. Ylivoimaisesti yleisin yhteydenpidon tapa oli sähköposti, mutta paljon oli myös tapaamisia ja verkkotapaamisia.
Tiedot ovat peräisin avoimuusrekisteristä, johon oli maanantaihin mennessä ilmoitettava aikavälillä 1.1.–30.6.2026 tehdystä vaikuttamistoiminnasta sekä vaikuttamistoiminnan neuvonnasta.
”Kesän aikana uutisoitiin paljon lobbaukseen liittyvästä ilmoitusvelvollisuudesta. Liekö se syy, mutta huomasimme, että heinä–elokuun aikana avoimuusrekisteriin tuli selkeästi enemmän uusia rekisteröitymisiä viime kesään verrattuna”, VTV:n johtava asiantuntija Ines Gullichsen sanoo.
Määräaikaan mennessä 1 126 organisaatiota teki toimintailmoituksen avoimuusrekisteriin. Määräajasta myöhästyi 145 organisaatiota, joten tiedot täydentyvät vielä lähiaikoina. Toimintailmoituksissa organisaatiot raportoivat eduskuntaan tai ministeriöihin kohdistamastaan vaikuttamistoiminnasta tai sen neuvonnasta.
Rekisterissä ensimmäistä kertaa myös taloudellisia tietoja lobbauksesta
Avoimuusrekisteriin ilmoitettiin nyt ensimmäistä kertaa myös vaikuttamistoiminnan tai sen neuvonnan taloudelliset tiedot eli vaikuttamistoimintaan käytetyt henkilötyövuodet, markkinointi- ja edustamiskulut ja hankitun neuvonnan kustannukset tai neuvonnan liikevaihto.
Taloudelliset tiedot on ilmoitettava aina edellisen kokonaisen vuoden osalta. Nyt avoimuusrekisteriin ilmoitettiin siis vuoden 2025 vaikuttamistoiminnan ja -neuvonnan taloudelliset tiedot.
”Vuoden 2025 toiminnasta taloudellisia tietoja määräaikaan mennessä on antanut 586 organisaatiota”, Gullichsen sanoo.
10 eniten mainintoja avoimuusrekisterissä saanutta henkilöä
Matias Marttinen (355 mainintaa)
Hilkka Kemppi (351)
Sari Multala (280)
Joona Räsänen (276)
Anders Adlercreutz (276)
Inka Hopsu (274)
Maaret Castrén (260)
Sakari Puisto (259)
Atte Harjanne (256)
Oskari Valtola (252)
Lisätietoja aiheesta
Ines Gullichsen
Johtava asiantuntija
Avoimuusrekisterin valvonta, Vaali- ja puoluerahoituksen valvonta