Pääjohtaja Tytti Yli-Viikari: riskienhallintaa tulee parantaa läpi valtionhallinnon

Osa valtionhallintoon kohdistuvista riskeistä on vaarassa jäädä tunnistamatta, kun toimijoiden määrä kasvaa. Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) julkaisee tänään vuosikertomuksensa, jossa se esittää eduskunnan kannalta keskeisimmät havaintonsa valtion taloudenhoidosta ja hallinnosta.

VTV:n pääjohtaja Tytti Yli-Viikarin mukaan valtion riskienhallintaa tulee kokonaisuudessaan parantaa. Riskienhallinta ja sen kautta yhteiskunnan toiminnan turvaaminen on jäänyt vähälle huomiolle kaikilla valtionhallinnon tasoilla.

”Riskienhallintaa kokonaisuudessaan ja vastuita on tarpeen selkeyttää. Valtionhallinnon riskienhallinta tulisi järjestää entistä yhtenäisemmin”, Yli-Viikari sanoo.

Valtion virastot tunnistavat ja hallitsevat itseensä kohdistuvia riskejä hyvin eritasoisesti. Turvallisuuteen keskittyvät toimijat, kuten pelastustoimi ja puolustusvoimat, varautuvat riskeihin jatkuvasti. Muut tunnistavat riskeiksi lähinnä vain poikkeukselliset häiriötilanteet ja erityisesti tietojärjestelmiin ja kyberturvallisuuteen liittyvät uhat. Toisenlaiset häiriötilanteet tai toiminnan jatkuvuutta haittaavat tekijät jäävät helposti tunnistamatta.

Nykyään riskit, myös täysin uudenlaiset, kehittyvät ja realisoituvat aiempaa nopeammin. Toiminta monimutkaistuu, mikä jo itsessään lisää riskejä. Virastojen toiminta muuttuu keskittämisen, ulkoistamisen ja yksityistämisen myötä. Virastorajat ylittyvät, ja mukana voi olla myös valtion ulkopuolisia toimijoita.

”Kehityskulun varjopuolena on, että virastojen johto ei välttämättä tunnista riittävästi vastuutaan riskienhallinnasta. Kun toimijoita on yhä enemmän, vastuu kokonaisuuden riskienhallinnasta voi jäädä epäselväksi ja riskienhallinnan taso heikentyä”, Yli-Viikari muistuttaa.

VTV luovuttaa vuosikertomuksensa eduskunnalle 12.9.2018. Muista teemoja riskienhallinnan lisäksi kertomuksessa ovat taseen ulkopuoliset valtion vastuut ja hyvä hallinto. Valtiolla on taseen ulkopuolella huomattava määrä erilaisia vastuita, jotka voivat aiheuttaa merkittäviä menoja tulevaisuudessa. Hyvä hallinto valtion taloudenhoidossa tarkoittaa, että valtion talousarviota noudatetaan, toiminta on laillista ja tuloksellista ja että sisäinen valvonta ja riskienhallinta toimii.

VTV:n vuosikertomus

VTV.fi

Kategoriat