Finanssipolitiikan valvonnan arvio julkisen talouden hoidosta 2018

Tarkastusvirasto arvioi, että vahvan talouskasvun myötä julkisyhteisöjen rahoitusasemaa koskevat vaalikausitavoitteet saavutetaan.

Tiivistelmä arviosta

Julkisyhteisöjen rakenteellinen jäämä, josta on poistettu suhdannetilanteen kohentumisen vaikutus rahoitusasemaan, on valtiovarainministeriön ennusteeseen perustuvien laskelmien mukaan -0,7 prosenttia vuonna 2019, kun sille asetettu keskipitkän aikavälin tavoite (MTO) on -0,5 prosenttia.

Myös julkisen talouden nimellistä rahoitusasemaa sekä velkasuhdetta koskevat tavoitteet tullaan saavuttamaan. Tämä johtuu pääosin suhdanneluonteisesta tulojen kasvusta ja menojen vähenemisestä. Päivittyneen tietopohjan mukaisiin laskelmiin perustuen julkisyhteisöjen rakenteellinen jäämä ei ole kohentunut merkittävästi vaalikauden aikana.

Ennakollisen arvion mukaan Suomi noudattaa vuonna 2018 EU:n vakaus- ja kasvusopimuksen ennalta ehkäisevän ja korjaavan osion sääntöjä. Vaikka julkisen talouden rakenteellinen jäämä heikkenee, kehitys ei jää merkittävästi jälkeen vaaditusta muutoksesta, kun huomioidaan komission myöntämät joustotekijät. Tämänhetkisten tietojen perusteella Suomi noudattaa sääntöjä myös vuonna 2019, jolloin rakenteellisen rahoitusaseman ennakoidaan paranevan kuluvasta vuodesta.

Alustavan talousarviosuunnitelman pohjalla käytettyjä valtiovarainministeriön ennusteita ei voi tarkastusviraston havaintojen mukaan pitää säännöstön tarkoittamalla tavalla epärealistisina. Ministeriö muutti syksyllä vuoden 2018 talouskasvun ennustetta ylöspäin ja vuoden 2019 ennustetta alaspäin aiemmasta. Yhteensä kasvuasteiden keskiarvo vuosille 2018 ja 2019 pysyi samana. Syksyn vuoden 2018 ennusteen tarkentumisriski on hieman alapainotteinen ja ennuste on mediaani-ennustetta korkeampi, kun taas ministeriön vuoden 2019 ennuste on kaikkien seurattujen ennustajien mediaania varovaisempi.

Kategoriat