VTV toteutti toimintaansa kohdistuvan SAI PMF -arvioinnin ja siihen liittyvän ulkopuolisen laadunvarmistuksen (IDI: INTOSAI development initiative), jotka saatiin päätökseen alkuvuonna 2019 Lausunnossaan IDI totesi, että arviointi on toteutettu SAI PMF -metodologian mukaisesti. Arviointi suoritettiin itsearviointina, joka kohdistui vuoteen 2017 (tilintarkastusten osalta vuoteen 2016).
SAI PMF on INTOSAI:n (The International Organisation of Supreme Audit Institutions) tarkastusvirastoille kehittämä arviointikehikko. Arvioinnin tarkoituksena on tukea tarkastusvirastoja toiminnan kehittämistyössä tuottamalla tietoa organisaation vahvuuksista ja kehittämiskohteista. SAI PMF on vapaaehtoinen työkalu, jolla toimintaa arvioidaan suhteessa ISSAI-standardeihin ja muihin kansainvälisiin hyviin käytäntöihin. SAI PMF -arviointi kattaa myös kaiken tarkastustyön lisäksi tapahtuvan viraston toiminnan. Arvioinnissa ei esitetä suosituksia, mutta sen esiin nostamia havaintoja voidaan hyödyntää esimerkiksi strategiaprosessissa, kartoitettaessa organisaation toiminnan vahvuuksia ja heikkouksia.
Toteutetun arvioinnin perusteella voidaan todeta muun muassa seuraavaa: Perustuslaki takaa VTV:lle riippumattoman aseman ja laajan tietojensaantioikeuden valtiontalouden hoidon, valvonnan ja tarkastuksen kannalta. Epäkohtana kuitenkin on, että VTV:n tarkastusoikeus ei ulotu Kansaneläkelaitokseen eikä Suomen Pankkiin. Kehittämiskohteiksi arvioinnissa nousivat muun muassa yhtenäisempi tarkastus- ja asiantuntijatoiminnan suunnittelu sekä läpinäkyvä tarkastussuunnittelun linkittyminen strategiaan. VTV:n sisäinen valvonta puolestaan näyttäytyy arvioinnin pohjalta hyvänä, mutta kehittämiskohteeksi nousi virastotason operatiivisten riskien hallinta. ISSAI-standardit on huomioitu hyvin VTV:n eri tarkastuslajien ohjeistuksissa ja eri tarkastuslajien tarkastusten voitiin todeta olevan kattavaa. Tarkastusviraston talouden- ja varainhoito oli arvioinnin perusteella järjestetty toimivasti, mutta ohjeistuksen löytymiseen ja ajantasaisuuteen on kiinnitettävä huomiota. Arvioinnissa näkyi myös VTV:n viime aikojen panostaminen HR-toimintoon muun muassa systemaattisemmassa osaamisen kehittämisessä. Ulkoinen viestintä ja palautteen kerääminen todettiin arvioinnissa toimiviksi.
Pääjohtajan näkemys arviointituloksista: tähtäimenä tulevaisuuden osaamisen kehittäminen ja innovaatioiden tukeminen
VTV:n pääjohtajan Tytti Yli-Viikarin mukaan SAI PMF -arviointi antaa hyvän pohjan toiminnan parantamiselle. Useimmat arvioinnissa kuvatut prosessit ja toimintamallit vaativat jatkuvaa arviointia ja kehittämistä. Uusi strategia ja sen pohjalta tehtävät uudistukset kattavat arvioinnin keskeiset tulokset koskien virastotason laadunvarmentamista ja arviointia, yhtenäisempää tarkastus- ja asiantuntijatoiminnan sekä kehittämisen suunnittelua ja joustavampaa henkilöstösuunnittelua.
Arvioinnin tulokset myös tukevat VTV:n päätöstä keskittyä osaamisen kehittämiseen sekä tarkastuksen menetelmä- ja tuoteinnovaatioiden tukemiseen. Virasto pyrkii jatkamaan vuorovaikutuksen parantamista ja sidosryhmäyhteistyön uudistamista, jotta tarkastusviraston työn tunnettavuus paranee. Tätä kautta tarkastusvirasto voi paremmin tukea valtionhallinnon taloudenhoidon kestävää uudistumista. Tuomme vastaisuudessakin esille tarkastusviraston mandaatin ja laajennamme toimintakenttää kattamaan julkisen taloudenhoidon kannalta keskeisiä toimijoita.
SAI PMF -arvioinnin tulokset vahvistavat näkemystämme siitä, että tarkastusviraston tulee osallistua aktiivisesti sidosryhmävuoropuheluun huomioiden teknologian ja muokkautuvien yhteiskunnallisten odotusten vaikutukset tarkastuksen toimintaympäristöön, jossa julkisen taloudenhoidon ja politiikkavalmistelun prosessit kehittyvät jatkuvasti. Nämä muutokset haastavat myös tarkastusviraston tuloksellisuuden hallinnan ja arvioinnin, sillä vaikuttavuutemme arviointi kohdistuu enenevissä määrin laajempaan toimintaan, eikä vain yksittäiseen tarkastuskertomukseen tai tarkastuksen pohjalta tapahtuvaan viestintään.
Arviointituloksia on hyödynnetty tarkastusviraston strategiatyössä sekä parhaillaan meneillään olevassa VTV:n uudistumisprosessissa.