Valtionhallinnon tilintarkastuskertomukset vuodelta 2019

VTV on tarkastanut valtion, ministeriöiden ja muiden virastojen tilinpäätökset vuodelta 2019 ja antanut niistä tilintarkastuskertomukset. Joka neljäs tarkastettu sai huomautuksen tilinpäätöksen tai taloudenhoidon puutteista. Huomautuksia annettiin yhtä suurelle osalle tarkastetuista kuin vuonna 2018.

Valtiontalouden tarkastusvirasto tarkastaa vuosittain valtion, ministeriöiden ja muiden tilinpäätösvelvollisten virastojen tilinpäätökset. Lisäksi VTV tarkastaa kolmen valtion talousarvion ulkopuolisen rahaston tilinpäätökset. Yhteensä tarkastusvirasto on antanut 65 tilintarkastuskertomusta vuodelta 2019.

Joka neljäs kirjanpitoyksikkö sai huomautuksen tilinpäätöksen tai taloudenhoidon puutteista

Valtaosa tarkastetuista, kolme rahastoa ja 46 kirjanpitoyksikköä, sai puhtaan tilintarkastuskertomuksen, eli taloudenhoidossa ei havaittu puutteita tilinpäätöksessä tai taloudenhoidon menettelyissä. Mukautettu eli huomautuksen sisältävä tilintarkastuskertomus annettiin valtion ja viidentoista kirjanpitoyksikön tilinpäätöksestä. Huomautuksen sai siis joka neljäs kirjanpitoyksikkö.

Valtiontalouden tarkastusvirasto voi huomauttaa tilintarkastuskertomuksessa, jos jossain seuraavista asioista havaitaan puutteita:

  • tilinpäätöksen oikeat ja riittävät tiedot

  • toiminnallisen tehokkuuden oikeat ja riittävät tiedot

  • riittävä sisäisen valvonta

  • talousarvion noudattaminen.

VTV voi velvoittaa tarkastetun viraston johdon ilmoittamaan sille niistä toimenpiteistä, joihin johto on ryhtynyt korjatakseen huomautukseen johtaneen asiantilan. Näitä ilmoitusvelvollisuuksia asetettiin vuoden 2019 tarkastuksen perusteella kahdelle kirjanpitoyksikölle: Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskukselle ja Väylävirastolle. Palvelukeskuksen tarkastuksessa havaittiin puutteita keskitettyjen palvelutehtävien sisäisen valvonnan järjestämisessä ja Väyläviraston tarkastuksessa liikenteenohjausyhtiölle siirtyvän keskeneräisen omaisuuden käsittelyssä, hankeuusjaon budjetoinnissa ja seurannassa sekä kirjanpidon tositteiden tiedoissa ja järjestämisessä. Tarkastusvirasto käsittelee saadut ilmoitukset syksyn 2020 aikana.

Seitsemän virastoa ei ollut noudattanut talousarviota ja sitä koskevia säännöksiä

Yksi Valtiontalouden tarkastusviraston tärkeimmistä tehtävistä on virastolle perustuslaissa asetettu tehtävä tarkastaa, noudattavatko kirjanpitoyksiköt eduskunnan päättämää valtion talousarviota ja sitä koskevia keskeisiä säännöksiä.

Mikäli talousarviota tai sitä koskevia keskeisiä säännöksiä ei ole kaikilta osin noudatettu, tarkastusvirasto antaa yksilöidyn kielteisen laillisuuskannanoton. Kielteiset laillisuuskannanotot koskevat yleensä yksittäisiä taloudenhoidon osa-alueita tai menettelyjä, joten sen saaminen ei tarkoita, että viraston tai valtion taloutta olisi kokonaisuutena hoidettu lainvastaisesti tai että taustalla olisi valtion varojen väärinkäyttö. Kielteistä laillisuuskannanottoa on kuitenkin aina pidettävä kyseisen viraston taloudenhoidon kannalta vakavana asiana.

Talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten vastaisia menettelyjä todettiin seitsemän kirjanpitoyksikön tilintarkastuksessa. Myös edellisenä vuonna kielteisen laillisuuskannanoton saaneita kirjanpitoyksiköitä oli seitsemän. Osa kielteisen laillisuuskannanoton saaneista kirjanpitoyksiöistä on samoja kuin vuoden 2018 tilintarkastuksessa.

Kielteinen laillisuuskannanotto liittyy usein esimerkiksi siihen, että määräraha on käytetty vääränä varainhoitovuonna tai eri tarkoitukseen kuin mihin se on talousarviossa osoitettu. Näiden lisäksi kielteinen laillisuuskannanotto voidaan antaa myös muiden varainhoitoon liittyvien säännösten vastaisista menettelyistä.

Mikäli kirjanpitoyksikkö on noudattanut talousarviota ja sitä koskevia säännöksiä, tarkastusvirasto antaa tilintarkastuskertomuksessa myönteisen laillisuuskannanoton.

 

Valtion tilinpäätös

Valtion tilinpäätös (lisätietoja: Susanna Falck)

Tasavallan presidentin kanslia

Tasavallan presidentin kanslia (lisätietoja: Pekka Ihalainen)

Valtioneuvoston kanslia

Valtioneuvoston kanslia (lisätietoja: Erja Kaskinen)

Ulkoministeriön hallinnonala

Ulkoministeriö (lisätietoja: Elina Rautavalta)

Oikeusministeriön hallinnonala

Oikeusministeriö (lisätietoja: Ilona Leinonen)
Oikeusrekisterikeskus (lisätietoja: Sannaleen Franssi)
Rikosseuraamuslaitos (lisätietoja: Tiina Riihilahti-Jylhä)
Syyttäjälaitos (lisätietoja: Sannaleen Franssi)
Ulosottolaitos (lisätietoja: Sannaleen Franssi)

Sisäministeriön hallinnonala

Hätäkeskuslaitos (lisätietoja: Klaus Krokfors)
Maahanmuuttovirasto (lisätietoja: Jaana Puhakainen)
Pelastusopisto (lisätietoja: Elina Rautavalta)
Poliisihallitus (lisätietoja: Arto Manninen)
Rajavartiolaitos (lisätietoja: Minna Tyrväinen)
Sisäministeriö (lisätietoja: Minna Tyrväinen)
Suojelupoliisi (lisätietoja: Mikki Paulamäki)

Puolustusministeriön hallinnonala

Puolustushallinnon rakennuslaitos (lisätietoja: Mika Limola)
Puolustusministeriö (lisätietoja: Pasi Tervasmäki)
Puolustusvoimat (lisätietoja: Pasi Tervasmäki)

Valtiovarainministeriön hallinnonala

Ahvenanmaan valtionvirasto (lisätietoja: Tiina Riihilahti-Jylhä)
Etelä-Suomen aluehallintovirasto (lisätietoja: Pentti Pohja)
Rahoitusvakausvirasto (lisätietoja: Hanna Puukko-Manninen)
Tilastokeskus (lisätietoja: Pontus Londen)
Tulli (lisätietoja: Mika Limola)
Valtiokonttori (lisätietoja: Aila Aalto-Setälä)
Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (lisätietoja: Hanna Puukko-Manninen)
Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus (lisätietoja: Sebastian Seemer)
Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori (lisätietoja: Mika Halme)
Valtiovarainministeriö (lisätietoja: Aila Aalto-Setälä)
Verohallinto (lisätietoja: Pekka Ihalainen)
Väestörekisterikeskus (lisätietoja: Pentti Pohja)

Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonala

Kansallisarkisto (lisätietoja: Anna-Marja Kari)
Museovirasto (lisätietoja: Milla Tulokas)
Opetus- ja kulttuuriministeriö (lisätietoja: Mia Huhta-Keskinen)
Opetushallitus (lisätietoja: Riku Stengård)
Suomen Akatemia (lisätietoja: Sanna-Mari Viljanen)
Suomenlinnan hoitokunta (lisätietoja: Anna-Marja Kari)

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala

Luonnonvarakeskus (lisätietoja: Tanja Ekroos)
Maa- ja metsätalousministeriö (lisätietoja: Susanna Falck)
Maanmittauslaitos (lisätietoja: Tiina Riihilahti-Jylhä)
Ruokavirasto (lisätietoja: Mari Brusila)

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala

Ilmatieteen laitos (lisätietoja: Elina Rautavalta)
Liikenne- ja viestintäministeriö (lisätietoja: Harri Myllyoja)
Liikenne- ja viestintävirasto (lisätietoja: Harri Myllyoja)
Väylävirasto (lisätietoja: Johanna Kormu)

Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonala

ELY-keskusten ja TE-toimistojen kehittämis- ja hallintokeskus (lisätietoja: Tea Grönlund)
Energiavirasto (lisätietoja: Arto Manninen)
Geologian tutkimuskeskus (lisätietoja: Jani Leinonen)
Innovaatiorahoituskeskus Business Finland (lisätietoja: Maarit Laatikainen)
Kilpailu- ja kuluttajavirasto (lisätietoja: Jaana Puhakainen)
Patentti- ja rekisterihallitus (lisätietoja: Jani Leinonen)
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (lisätietoja: Mikki Paulamäki)
Työ- ja elinkeinoministeriö (lisätietoja: Juhani Räsänen)

Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonala

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus (lisätietoja: Jonna Carlson)
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (lisätietoja: Olli Piiroinen)
Sosiaali- ja terveysministeriö (lisätietoja: Tea Grönlund)
Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunta (lisätietoja: Klaus Krokfors)
Säteilyturvakeskus (lisätietoja: Olli Piiroinen)
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (lisätietoja: Christa Laurila)

Ympäristöministeriön hallinnonala

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (lisätietoja: Olli Piiroinen)
Suomen ympäristökeskus (lisätietoja: Pentti Pohja)
Ympäristöministeriö (lisätietoja: Hanna Surakka)

Talousarvion ulkopuoliset valtion rahastot

Palosuojelurahasto (lisätietoja: Klaus Krokfors)
Valtion televisio- ja radiorahasto (lisätietoja: Milla Tulokas)
Öljysuojarahasto (lisätietoja: Erja Kaskinen)

Liitetiedostot

pdf

Revisionsberättelse för Statens ämbetsverk på Åland för år 2019

129 kb 30.04.2020

pdf

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen tilintarkastuskertomus vuodelta 2019

116.06 kb 22.04.2020

pdf

ELY-keskusten ja TE-toimistojen kehittämis- ja hallintokeskuksen tilintarkastuskertomus vuodelta 2019

118.45 kb 29.04.2020

pdf

Energiaviraston tilintarkastuskertomus vuodelta 2019

117.36 kb 27.03.2020

pdf

Etelä-Suomen aluehallintoviraston tilintarkastuskertomus vuodelta 2019

118.92 kb 24.04.2020

pdf

Geologian tutkimuskeskuksen tilintarkastuskertomus vuodelta 2019

116.99 kb 03.04.2020

pdf

Hätäkeskuslaitoksen tilintarkastuskertomus vuodelta 2019

115.84 kb 30.03.2020

pdf

Ilmatieteen laitoksen tilintarkastuskertomus vuodelta 2019

115.77 kb 24.03.2020

pdf

Innovaatiorahoituskeskus Business Finlandin tilintarkastuskertomus vuodelta 2019

116.07 kb 30.04.2020

pdf

Kansallisarkiston tilintarkastuskertomus vuodelta 2019

115.05 kb 29.04.2020

pdf

Kilpailu- ja kuluttajaviraston tilintarkastuskertomus vuodelta 2019

115.29 kb 02.04.2020

pdf

Liikenne- ja viestintäministeriön tilintarkastuskertomus vuodelta 2019

115.77 kb 04.05.2020

pdf

Liikenne- ja viestintäviraston tilintarkastuskertomus vuodelta 2019

116.95 kb 27.04.2020

pdf

Luonnonvarakeskuksen tilintarkastuskertomus vuodelta 2019

115.76 kb 22.04.2020

pdf

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen tilintarkastuskertomus vuodelta 2019

114.92 kb 29.04.2020

pdf

Maa- ja metsätalousministeriön tilintarkastuskertomus vuodelta 2019

115.74 kb 30.04.2020

pdf

Maahanmuuttoviraston tilintarkastuskertomus vuodelta 2019

119.21 kb 28.04.2020

pdf

Maanmittauslaitoksen tilintarkastuskertomus vuodelta 2019

115.8 kb 30.04.2020

pdf

Museoviraston tilintarkastuskertomus vuodelta 2019

115.52 kb 29.04.2020

pdf

Oikeusministeriön tilintarkastuskertomus vuodelta 2019

119.4 kb 04.05.2020

pdf

Oikeusrekisterikeskuksen tilintarkastuskertomus vuodelta 2019

114.83 kb 07.04.2020

pdf

Opetus- ja kulttuuriministeriön tilintarkastuskertomus vuodelta 2019

117.52 kb 04.05.2020

pdf

Opetushallituksen tilintarkastuskertomus vuodelta 2019

124.28 kb 30.04.2020

pdf

Palosuojelurahaston tilintarkastuskertomus vuodelta 2019

122.45 kb 20.03.2020

pdf

Patentti- ja rekisterihallituksen tilintarkastuskertomus vuodelta 2019

116.3 kb 09.04.2020

pdf

Pelastusopiston tilintarkastuskertomus vuodelta 2019

114.17 kb 06.04.2020

pdf

Poliisihallituksen tilintarkastuskertomus vuodelta 2019

115.86 kb 27.04.2020

pdf

Puolustushallinnon rakennuslaitoksen tilintarkastuskertomus vuodelta 2019

114.72 kb 31.03.2020

pdf

Puolustusministeriön tilintarkastuskertomus vuodelta 2019

115.71 kb 28.04.2020

pdf

Puolustusvoimien tilintarkastuskertomus vuodelta 2019

116.34 kb 28.04.2020

pdf

Rahoitusvakausviraston tilintarkastuskertomus vuodelta 2019

116.2 kb 28.04.2020

pdf

Rajavartiolaitoksen tilintarkastuskertomus vuodelta 2019

115.94 kb 28.04.2020

pdf

Rikosseuraamuslaitoksen tilintarkastuskertomus vuodelta 2019

114.79 kb 04.05.2020

pdf

Ruokaviraston tilintarkastuskertomus vuodelta 2019

117.72 kb 29.04.2020

pdf

Sisäministeriön tilintarkastuskertomus vuodelta 2019

113.58 kb 30.04.2020

pdf

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston tilintarkastuskertomus vuodelta 2019

115.29 kb 27.04.2020

pdf

Sosiaali- ja terveysministeriön tilintarkastuskertomus vuodelta 2019

116.86 kb 28.04.2020

pdf

Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnan tilintarkastuskertomus vuodelta 2019

115.23 kb 30.03.2020

pdf

Suojelupoliisin tilintarkastuskertomus vuodelta 2019

113.68 kb 09.04.2020

pdf

Suomen Akatemian tilintarkastuskertomus vuodelta 2019

116.06 kb 31.03.2020

pdf

Suomen ympäristökeskuksen tilintarkastuskertomus vuodelta 2019

116.3 kb 14.04.2020

pdf

Suomenlinnan hoitokunnan tilintarkastuskertomus vuodelta 2019

116.15 kb 28.04.2020

pdf

Syyttäjälaitoksen tilintarkastuskertomus vuodelta 2019

114.98 kb 17.04.2020

pdf

Säteilyturvakeskuksen tilintarkastuskertomus vuodelta 2019

113.74 kb 22.04.2020

pdf

Tasavallan presidentin kanslian tilintarkastuskertomus vuodelta 2019

115.18 kb 28.04.2020

pdf

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilintarkastuskertomus vuodelta 2019

114.88 kb 22.04.2020

pdf

Tilastokeskuksen tilintarkastuskertomus vuodelta 2019

115.25 kb 29.04.2020

pdf

Tullin tilintarkastuskertomus vuodelta 2019

116.2 kb 27.04.2020

pdf

Turvallisuus- ja kemikaaliviraston tilintarkastuskertomus vuodelta 2019

115.58 kb 03.04.2020

pdf

Työ- ja elinkeinoministeriön tilintarkastuskertomus vuodelta 2019

114.56 kb 04.05.2020

pdf

Ulkoministeriön tilintarkastuskertomus vuodelta 2019

115.66 kb 29.04.2020

pdf

Ulosottolaitoksen tilintarkastuskertomus vuodelta 2019

114.33 kb 21.04.2020

pdf

Valtiokonttorin tilintarkastuskertomus vuodelta 2019

115.34 kb 29.04.2020

pdf

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen tilintarkastuskertomus vuodelta 2019

115.09 kb 29.04.2020

pdf

Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen tilintarkastuskertomus vuodelta 2019

119.49 kb 24.04.2020

pdf

Valtion televisio- ja radiorahaston tilintarkastuskertomus vuodelta 2019

114.9 kb 17.03.2020

pdf

Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorin tilintarkastuskertomus vuodelta 2019

116.19 kb 29.04.2020

pdf

Valtion tilinpäätöksen tilintarkastuskertomus vuodelta 2019

128.19 kb 11.05.2020

pdf

Valtioneuvoston kanslian tilintarkastuskertomus vuodelta 2019

114.94 kb 22.04.2020

pdf

Valtiovarainministeriön tilintarkastuskertomus vuodelta 2019

118.45 kb 04.05.2020

pdf

Verohallinnon tilintarkastuskertomus vuodelta 2019

119.17 kb 28.04.2020

pdf

Väestörekisterikeskuksen tilintarkastuskertomus vuodelta 2019

118.11 kb 08.04.2020

pdf

Väyläviraston tilintarkastuskertomus vuodelta 2019

125.88 kb 28.04.2020

pdf

Ympäristöministeriön tilintarkastuskertomus vuodelta 2019

116.13 kb 28.04.2020

pdf

Öljysuojarahaston tilintarkastuskertomus vuodelta 2019

119.73 kb 17.03.2020
Kategoriat