Sosiaali- ja terveydenhuollon työnjakoa ja tehtävärakennetta kehittämällä voitaisiin tehostaa palveluita ja osaltaan varmistaa hoitohenkilöstön riittävyyttä väestön ikääntyessä. Tässä työssä ollaan kuitenkin vielä alkuvaiheessa. Rakennepoliittisessa ohjelmassa määritettyjen säästötavoitteiden saavuttaminen ei vaikuta realistiselta.
Väestön ikääntyessä tulee sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöllä ja sen tuottavuudella olemaan yhä suurempi merkitys julkisen talouden kestävyydelle. Moniammatillisen työotteen omaksuminen on välttämätöntä, jotta voidaan varmistaa hyvät palvelut tulevaisuuden sosiaali- ja terveydenhuollossa.
Rakennepoliittisessa ohjelmassa sosiaali- ja terveydenhuollon kelpoisuusvaatimusten väljentämisen säästötavoitteeksi on asetettu 123 miljoonaa euroa vuoteen 2019 mennessä. Työnjaon kehittämisestä koituva arvioitu säästö olisi terveydenhuollon osalta noin 39 miljoonaa euroa ja sosiaalihuollon osalta noin 14 miljoonaa euroa. Loput 70 miljoonaa euroa säästyisivät sosiaali- ja terveydenhuollon integraation ja tehostuvien palvelu- ja hoitoprosessien myötä.
Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan säästötavoitteisiin päästään ohjaamalla kuntia ja kuntayhtymiä uusien tehtävärakenteiden ja työnjaon kehittämisessä. Säästötavoitteen saavuttaminen ei kuitenkaan vaikuta tarkastuksen perusteella realistiselta. Se edellyttäisi suuria ja nopeita muutoksia työnjaossa erityisesti terveydenhuollossa, jossa palkkaerot ammattiryhmien välillä ovat suuret. Sosiaali- ja terveysministeriön tulisi ohjata työnjaon kehittämistä sosiaali- ja terveydenhuollossa nykyistä vahvemmin.
Ministeriö on tähän mennessä pyrkinyt kehittämään työnjakoa informaatio-ohjauksella, suosituksella sosiaalihuollon tehtävärakenteesta, lääkkeenmääräämisoikeuden laajentamisella sairaanhoitajille sekä hankeohjauksella. Tavoitteena on ollut saada rajatun lääkkeenmääräämiskoulutuksen suorittaneita sairaanhoitajia 200 kuntaan, mikä ei ole toteutunut. Oikeus lääkkeenmääräämiseen on myönnetty toistaiseksi vain 187 sairaanhoitajalle 63 kunnassa.
Kaste-hankerahoitusta on suunnattu työnjaon kehittämistä tukeviin hankkeisiin noin 20 miljoonaa euroa. Kaste-hankkeiden merkitys on toistaiseksi ollut pieni, vaikka hankeohjaus onkin jossain määrin edesauttanut työnjaon kehittämistä. Hankkeissa kehitettyjen hyvien käytäntöjen leviämistä tulee edistää määrätietoisemmin.
Valtakunnallista ohjausta vaikeuttaa se, että kunnat ovat työnjaon kehittämisessä eri vaiheissa. Valmius työnjaon kehittämiseen näyttää tällä hetkellä olevan suurempi sosiaali- kuin terveydenhuollossa. Ajankohtaisin kysymys sosiaalihuollossa on työnjako sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien välillä. Sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön tehtävärakennesuositus ei ole antanut riittävää ohjeistusta työnjakoon, eikä uudistuva lainsäädäntökään näyttäisi sitä yksiselitteisesti tuovan. Lainsäädäntö sinänsä mahdollistaa joustavan henkilöstörakenteen ja työnjaon, mutta kunnat ja työnantajat eivät usein ole tietoisia näistä mahdollisuuksista. Sosiaali- ja terveysministeriön tulisi määritellä sosiaaliohjauksen ja sosiaalityön sisällöt ja tarpeet tehtävänjakoa tukevalla tarkkuudella.
Taustaa:
Sosiaali- ja terveysala on Suomen suurin työllistäjä; alalla työskentelee 16 % kaikista työllisistä.
Yliopistoista valmistuu vuosittain noin 170 sosiaalityöntekijää ja noin 2 000 sosionomia.
Kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstömenot ovat noin 10 miljardia euroa vuosittain.
Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön ohjauksesta ja voimavarojen kehittämisestä vastaa sosiaali- ja terveysministeriö. Ohjauskeinoja ovat lainsäädäntö, suositukset sekä valtionavustukset kuntien kehittämishankkeisiin.