Koronaviruksen laukaisemaan talouskriisiin haetaan nyt ratkaisuja valtavan epävarmuuden keskellä. Epävarmuutta liittyy niin tautiin itseensä kuin sen hillitsemiseen pyrkiviin toimiin ja niiden seurauksiin. Nykyinen kriisi on monin tavoin täysin omanlaisensa, mutta vertailun vuoksi on kiinnostavaa luoda katsaus tuhoa kylväneeseen pandemiaan vuosisadan takaa: espanjantautiin vuodelta 1918. Kirjoitus on osa blogisarjaa, jossa käsitellään koronaviruksen talousvaikutuksia.
Kirjoittajat
Kun koronakriisin talousvaikutusten kokoluokkaa nyt vasta arvaillaan, jonkinlaista suuntaa voidaan hakea viime vuosisadalla riehuneesta espanjantaudista. Tauti oli nykytietojen valossa merkittävästi tappavampi kuin korona. Barro, Ursúa ja Weng arvioivat, että espanjantaudin vaikutus BKT:hen oli keskimäärin noin –6 %. Kirjoittajien mukaan espanjantaudin aiheuttamaa talouden supistumista voisikin pitää meneillään olevan kriisin BKT-vaikutuksen ylärajana.
Vaikka espanjantauti oli koronavirusta tappavampi erityisesti nuorille ihmisille, täytyy kuitenkin huomioida, että maailmantalous on nykyisin aivan toisenlainen kuin sata vuotta sitten. Maailmantalous on integroitunut ja kansainvälinen kauppa sekä liikkuvuus ovat aivan eri tasolla kuin aiemmin. Pitkät ja monimutkaiset tuotantoketjut tekevät talouden aiempaa haavoittuvammaksi häiriöille.
Todennäköisesti kaikista tärkeintä on kuitenkin, että nykyään palvelusektori muodostaa yli kaksi kolmasosaa tuotannosta. Työllisten osuus palvelualalla oli sata vuotta sitten noin 40 % ja maataloudessa noin 25 %, kun nykyään vastaavat luvut ovat 80 % ja noin 1 %. Barron, Ursúan ja Wengin tulkinnasta poiketen voisi siten ajatella myös, että koronaviruksen vaikutus talouteen olisi nyt raskaampi kuin espanjantaudin aikanaan.
Syntyykö koronakriisin rajoitustoimista samanlaisia talousvaikutuksia kuin espanjantaudin aikaisista toimista?
Vaikka niin talouden rakenteissa kuin itse taudeissakin on oleellisia eroja, samankaltaisuuksia löytyy muun muassa tauteja seuranneista politiikkatoimista. Myös sata vuotta sitten viranomaiset asettivat ihmisten vapaalle liikkumiselle rajoituksia, kun muun muassa suuria tapahtumia kiellettiin ja liikkeitä suljettiin viruksen leviämisen estämiseksi. Niinpä espanjantaudin aikaisesta kriisistä voidaan ehkä hakea jonkinlaista oppia myös rajoitustoimien seurausten tulkintaan.
Correia, Luck ja Verner tutkivat espanjantaudin ja siihen liittyvien rajoitustoimien vaikutusta talouteen suurissa yhdysvaltalaisissa kaupungeissa. He päätyivät toteamaan, että niissä kaupungeissa, joissa pandemian aiheuttama kuolleisuus oli korkeinta, myös valmistusteollisuuden työllisyys supistui eniten. Tutkijat huomasivat myös, että mitä aikaisemmin rajoituksia asetettiin ja mitä pidempään ne olivat voimassa, sitä korkeampi oli valmistusteollisuuden työllisyys taudin jälkeen. Myös kuolleisuus oli näissä kaupungeissa muita kaupunkeja vähäisempi.
Tuloksia voitaisiin tulkita niin, että lyhyellä aikavälillä valtiot tekevät rajoitustoimista päättäessään valinnan kansanterveyden ja talouden välillä, mutta pitkällä aikavälillä tavoitteet eivät enää ole keskenään ristiriidassa.
Toisin sanoen espanjantaudin aikaan rajoitustoimet kiihdyttivät taudin aiheuttamaa shokkia talouteen, mutta lievittivät sitä myöhemmin. Tärkeä oppi voikin mahdollisesti olla se, ettei rajoitustoimia pitäisi ajatella pelkästään kansanterveyden turvaamisen keinona, vaan ne kuuluvat myös talouspolitiikan välineiden piiriin.
Tuloksia tulkittaessa on kuitenkin pidettävä mielessä, etteivät aiemmat kokemukset ole suoraan sovellettavissa nykytilanteeseen. Oleellinen ero on tautiin liittyvän kuolleisuuden ohella muun muassa se, että espanjantaudin uhrit olivat pääosin nuoria ja työikäisiä ihmisiä, kun taas maailmaa parhaillaan piinaavan taudin uhrit ovat pääosin iäkkäitä ja työvoiman ulkopuolella.
Tällaisten erojen ja muiden tutkimukseen liittyvien epävarmuustekijöiden vuoksi onkin ensiarvoisen tärkeää, että parhaillaan kiertävästä taudista kerätään mahdollisimman paljon tietoa – ja nopeasti. Tiedon karttuessa kriisistä selviämiseksi voidaan tehdä talouspolitiikkaa, joka rakentuu yhä tukevammalle pohjalle.
