Valtioneuvoston kanslian ja ministeriöiden tulisi arvioida, ovatko kaikki nykyiset strategisen intressin yhtiöt listalla perustellusti vai voitaisiinko tavoitteita toteuttaa myös muulla tavoin.
Valtiolla on strategista intressiä sen perustehtävien kannalta merkityksellisten tehtävien tai toimintojen hoitoon, kuten huoltovarmuuteen, muun infrastruktuurin ylläpitämiseen tai maanpuolustukseen. Valtio pyrkii turvaamaan etujaan sekä lainsäädännön avulla että omistamalla ja ohjaamalla strategisesti tärkeitä yhtiöitä.
Valtioneuvoston kanslia ja ministeriöt määrittelevät valtionyhtiöille asetettavat strategiset intressit, joista talouspoliittinen ministerivaliokunta päättää. Tarkastuksen perusteella strategisen intressin määritelmät ovat pääosin selkeitä ja ymmärrettäviä.
Ministeriöiden omien arvioiden mukaan intressit ovat toteutuneet lähes poikkeuksetta. Ministeriöiden raportointikäytännöt intressien toteuttamisesta eivät kuitenkaan ole yhtenäisiä, eivätkä arviot perustu dokumentoituun tietoon. Valtioneuvoston kanslian tuleekin huolehtia yhdessä ministeriöiden kanssa siitä, että yhtiöiden toiminnasta strategisten intressien toteutuksessa raportoidaan systemaattisesti talouspoliittiselle ministerivaliokunnalle. Tämä tukisi valtioneuvoston ennakoivaa päätöksentekoa valtion strategisiin intresseihin liittyvissä asioissa.
Tarkastuksen perusteella on tarkoituksenmukaista, että valtiolla on olemassa lista strategisen intressin yhtiöistä sekä niille määritetyt intressit. Valtion strategiset intressit kuitenkin muuttuvat ajan kuluessa, joten niitä täytyy jatkuvasti päivittää ja tarkastella, mitkä toiminnot tai yhtiöt ovat kulloinkin valtion kannalta tärkeitä. Valtioneuvoston kanslian omistajaohjaus on yhteistyössä ministeriöiden kanssa tätä päivittämistä tehnytkin. Niiden tulisi jatkossa myös säännöllisesti arvioida, ovatko kaikki yhtiöt listalla perustellusti vai voidaanko tavoitteita saavuttaa myös muulla tavoin kuin strategisen intressin yhtiöksi määrittelyn kautta.
Faktat: Valtion strateginen intressi
Valtion omistajapolitiikkaa koskevissa periaatepäätöksissä on vuodesta 2004 lähtien käytetty termiä strateginen intressi kaupallisen ja kilpailluilla markkinoilla toimivan yhtiön omistamisen perusteena. Strategisen intressin yhtiöitä ohjataan osakeyhtiön ohjausmenettelyjen mukaisesti, perustuen lakiin valtion yhtiöomistuksesta ja omistajaohjauksesta sekä valtioneuvoston periaatepäätökseen omistajapolitiikasta.
Tarkastuksessa arvioitiin, ovatko ministeriöt ohjanneet tarkoituksenmukaisesti valtion strategisen intressin toteuttamista valtionyhtiöiden kautta sekä muun muassa sitä, onko ylipäätään tarkoituksenmukaista määritellä valtionyhtiöitä strategisen intressin yhtiöiksi.
Tarkasteltuja strategisen intressin yhtiöitä oli 21, ja niiden yhteenlaskettu liikevaihto oli noin 33 miljardia euroa vuonna 2013. Yhtiöistä selvästi suurimmat ovat Neste Oyj ja Fortum Oyj, joiden liikevaihto oli yhteensä noin 23 miljardia euroa eli noin 70 % kaikkien strategisen intressin yhtiöiden yhteenlasketusta liikevaihdosta.
Strategisen intressin yhtiöiden liiketoiminta on ollut pääsääntöisesti kannattavaa. Strategisen intressin toteuttamisesta valtiolle aiheutuneita kustannuksia ei kuitenkaan kyetä tarkkaan arvioimaan, koska strategisen intressin hoidon kustannuksia ei voida selvästi erottaa yhtiöiden muusta taloudenpidosta.