Vuoden 2013 TE-toimistouudistus ei onnistunut parantamaan työllisyyttä eikä asiakastyytyväisyyttä

Koronakriisi lisää TE-toimistojen palvelujen tarvetta. Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV:n) mukaan siksi on entistä tärkeämpää jatkaa toimistojen toiminnan ja palvelujen uudistamista sekä varmistaa uudistusten vaikutusten seuranta. VTV:n tarkastuksen perusteella TE-toimistoihin kohdistuneet uudistukset ja resurssimuutokset vuosina 2013–2017 heikensivät niiden toimintaa ja tuloksellisuutta. Työttömyyden kesto piteni eikä asiakastyytyväisyys parantunut.

Tarkastuksen mukaan TE-toimistoverkkouudistus ei lyhentänyt työttömyyden kestoa. Niissä kunnissa, joissa TE-toimiston toimipaikka lakkautettiin, työttömyyden keskimääräinen kesto piteni 2–3 viikkoa uudistuksen jälkeisinä vuosina verrattuna muihin kuntiin. Myös työttömyysaste kasvoi ohimenevästi näissä kunnissa. Lisäksi työnhakijoiden tarpeisiin perustuvan kolmen palvelulinjan käyttöönotto ei lisännyt asiakastyytyväisyyttä.

”TE-palvelujen monikanavaisuus on lisääntynyt, mutta asiakastutkimusten perusteella palvelukokemukset jopa heikentyivät uudistuksen jälkeen. Tarkastuksen perusteella henkilökohtaista palvelua ei ole mahdollista korvata täysin sähköisillä tai muilla itsepalvelukanavilla, kun tilanne taas normalisoituu poikkeusolojen jälkeen”, muistuttaa johtava tuloksellisuustarkastaja Osmo Halonen.

TE-toimistoissa syynä heikentyneisiin tuloksiin uudistuksen jälkeisinä vuosina on pidetty toimistoverkko- ja palvelumalliuudistuksen samanaikaisuutta. Lisäksi toimistojen henkilöresursseja pienennettiin muun muassa valtion tuottavuusohjelman ja sen korvanneen vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelman takia.

”Toimistojen asiakasmäärät samalla kasvoivat suhteessa käytettävissä olevaan henkilöstöön, mikä haittasi palvelun asiakaslähtöisyyden parantumista”, Halonen toteaa.

TE-toimistojen vuotuiset toimintamenot ovat olleet viime vuosina vajaat 200 miljoonaa euroa ja henkilötyövuosien määrä on ollut noin 3 000.

TE-toimistojen tuottavuus tai taloudellisuus ei olennaisesti parantunut

Uudistuksessa TE-toimistojen toiminta ei tehostunut odotetusti. Tarkastuksen mukaan TE-toimistojen tuottavuus tai taloudellisuus ei olennaisesti parantunut vuosina 2013–2017.

”TE-toimistojen toiminnallisen tehokkuuden tunnuslukujen määrittely ja esittäminen tilinpäätöstiedoissa parantaisivat TE-toimistojen toiminnan kehittymisen seurantaa. Avainsuoriteindikaattoreiden avulla kehityksestä saataisiin myös luotettavampi kuva”, Halonen sanoo.

TE-toimistojen asiakasmäärä ja palveluntarve lisääntyvät koronakriisin vaikutuksesta. Tarkastusvirasto pitää tärkeänä, että toimistojen toiminnan ja palvelujen uudistamista jatketaan siten, että asiakkaiden tarpeet ja työllistymistavoitteet sekä tietojärjestelmien kehittämistarpeet huomioidaan.

Tutustu tarkastukseen: Vuoden 2013 TE-toimistouudistuksen vaikutukset

Kategoriat