Jälkiseurantaraportti: Yritystuet

Tarkastuksessa havaittuja säädösten vastaisia menettelyjä ja sisäisen valvonnan puutteita on pääosin alettu korjata yritystukia hallinnoivissa ja ohjaavissa ministeriöissä, virastoissa ja laitoksissa. Kaikkia toimia ei vielä voitu pitää riittävinä. Tarkastusvirasto jatkaa niiden seurantaa tilintarkastusten yhteydessä.

Valtiontalouden tarkastusvirasto on tehnyt jälkiseurannan Yritystuet-tarkastuksesta (14/2017). Jälkiseurantaraportissa selvitetään, mihin toimiin tarkastuskertomuksessa annettujen suositusten ja muiden kannanottojen johdosta on ryhdytty.

Laillisuustarkastuksen kohteena olivat elinkeinoelämälle maksetut yritystuet. Tarkastuksessa havaittiin joitakin säädösten vastaisia menettelyitä sekä sisäisen valvonnan puutteita.

Jälkiseurannan kohteena olivat tuki puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen, junaliikenteen ostot, palkkatuki, Finnveran Oyj:n tappiokorvaukset, valtionavustus kestävää kasvupolitiikkaa edistäville toimijoille ja korko- ja muu tuki julkisesti tuetuille vienti- ja alusluotoille. Selvityksen tarkastuksen jälkeisistä toimistaan antoivat KEHA-keskus, liikenne- ja viestintäministeriö, Suomen metsäkeskus ja työ- ja elinkeinoministeriö.

Jälkiseurannassa todettiin, että ministeriöt, virastot ja laitokset olivat pääosin ryhtyneet korjaaviin toimenpiteisiin suositusten johdosta. Yksittäisissä tapauksissa korjaavia toimenpiteitä ei vielä voitu pitää riittävinä, ja niiden osalta tarkastusvirasto jatkaa seurantaa tilintarkastusten yhteydessä.

Kategoriat