Ympäristöministeriö on toteuttanut suosituksia hyvin, mutta tarkastusvirasto seuraa jatkossa, miten ja millä perusteilla alusöljyvahinkojen hallintojärjestelmää mahdollisesti muutetaan. Jälkiseurantaraportissa selvitetään, mihin toimenpiteisiin tarkastuskertomuksessa annettujen suositusten ja muiden kannanottojen johdosta on ryhdytty.
Yhteenveto ja jatkotoimet
Tarkastuksessa (2/2014 Suomenlahden alusöljyvahinkojen hallinta ja vastuut) Suomenlahden alusöljyvahinkojen hallintajärjestelmä osoittautui varsin tehokkaaksi. Tarkastusvirasto katsoi kuitenkin, että alusöljyvahinkojen hallintajärjestelmää voidaan edelleen kehittää. Virasto esitti suosituksinaan 12 kehittämistoimea.
Ympäristöministeriö on toteuttanut suosituksia hyvin.
Ministeriö on selvittänyt öljysuojarahaston rahoituspohjan laajentamiseen tähtäävää maksua. Öljysuojarahaston rahoitusstrategiaa ja toimintaa valtionapuviranomaisena on kehitetty. Ministeriö on laatimassa uutta öljyntorjuntastrategiaa, johon sisällytetään muun muassa torjuntatoimien kohtuullisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta arvioivat kriteerit sekä torjunnan lopettamista koskevat kriteerit.
Myös öljyntorjuntasuunnitelmia on uudistettu. Laaja-alainen alusöljyvahinkojen riskien hallinnan yhteistyöryhmä on perustettu, ja öljyonnettomuuksien jätehuollon uudistamisen säädösvalmistelu on aloitettu.
Ympäristöministeriö ja öljysuojarahasto eivät kuitenkaan ole arvioineet tarkastuksen jälkeen mahdollisuutta solmia öljyntorjunnan palvelusopimuksia, joskin mahdollisuutta rahoittaa alueen pelastuslaitosten valmistelemia palvelusopimuksia on arvioitu. Myöskään pelastuslaitosten yhteiset kalustohankinnat eivät ole toteutuneet.
Ministeriö ei ole tarkastellut eikä kehittänyt öljysuojarahaston työnjakoa suhteessa elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksiin (ELY-keskuksiin), mutta tämä on perusteltavissa epävarmuudella siitä, miten suunniteltavat muutokset valtion aluehallinnossa tulevat vaikuttamaan ELY-keskuksiin.
Tarkastusvirasto seuraa jatkossa, miten ja millä perusteilla alusöljyvahinkojen hallintajärjestelmää, erityisesti johtosuhteita, mahdollisesti muutetaan.
Tämän tarkastuksen jälkiseurantaa ei kuitenkaan ole syytä jatkaa.