Ilmastotoimien rahoitus tarkastajien kohteena kansainvälisesti

Ilmastonmuutokseen hillintä ja siihen sopeutuminen on yhä useammin myös ympäristötarkastusten kohteena. VTV:n tuoreen tarkastuksen mukaan kasvavan ilmastorahoituksen määrästä, kohdentamisesta ja tuloksellisuudesta ei Suomella ole julkista suunnitelmaa.

YK:n ilmastokokous on parhaillaan käynnissä Iso-Britannian Glasgow’ssa. Pariisin ilmastosopimuksessa vuonna 2015 Suomi sitoutui yhdessä muiden teollisuusmaiden kanssa rahoittamaan kehittyvien maiden toimia sekä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi että siihen sopeutumiseksi.

Valtiontalouden tarkastusvirasto havaitsi tänä vuonna julkaistussa tarkastuksessa, että kasvavan ilmastorahoituksen määrästä, kohdentamisesta ja tuloksellisuudesta ei Suomella ole julkista suunnitelmaa, vaikka nykyinen hallitus on linjannut, että ilmastorahoitusta lisätään ja pyritään kohdentamaan tasan ilmastonmuutoksen hillintään ja siihen sopeutumiseen. Lisäksi havaittiin, että eri rahoitusinstrumentit eroavat toisistaan paljon siinä, miten ilmastorahoitusta niillä toteutetaan ja mitä tietoa sen tuloksista on saatavilla.

VTV:n tarkastus on esitelty maailmanlaajuisen ympäristötarkastamisen työryhmän (WGEA) tuoreessa tiivistelmäjulkaisussa. WGEAn teettämän kyselyn mukaan etenkin ilmastonmuutokseen sopeutuminen tulee olemaan lähivuosina eri maissa ympäristötarkastusten kohteena. Kyselyn alustavista tuloksista ja muiden maiden tarkastuksista kertovaan englanninkieliseen julkaisuun voi tutustua täällä. Aiheesta järjestetään myös avoin webinaari 8.12. Linkin saat ottamalla yhteyttä WGEA:n sihteeristöön: intosaiwgea@vtv.fi

VTV johtaa vuosina 2020-2025 tarkastusvirastojen kansainvälisen kattojärjestön INTOSAI:n ympäristötyöryhmää (Working Group on Environmental Auditing, WGEA). Työryhmässä on 80 jäsenmaata ja se kehittää ja tukee ympäristötarkastamista globaalisti. Työryhmän vuosien 2020̶ 2022 teemat ovat muovijäte, kestävä liikenne ja ilmastorahoitus, sekä näiden yhteydet YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin. www.wgea.org

Kategoriat