Kansalaiset mukana tarkastustyössä: Filippiinien palkittu toimintamalli

Miten kansalaisten osallisuutta voitaisiin lisätä ja samalla parantaa tarkastustyön vaikuttavuutta? Filippiineillä kansalaisia on kutsuttu mukaan itse tarkastustyöhön. VTV:n johtama globaali ympäristötarkastamisen työryhmä (INTOSAI WGEA) on julkaissut Filippiinien laatiman raportin kansalaistarkastamisesta.

Monissa maailman tarkastusvirastoissa kansalaisten näkemyksiä kuunnellaan eri tavoin: Argentiinassa järjestetään vuosittain tapaamisia kansalaisjärjestöjen kanssa, Australiassa kansalaisnäkemyksiä kartoitetaan kaikissa tuloksellisuustarkastuksissa ja joissakin maissa laaditaan kyselyitä kansalaisille. Intian tarkastusvirasto tavoitteli jopa sanomalehtien välityksellä kansalaisten näkemyksiä vesien saastumista koskevan tarkastuksen suunnitteluun. Useat tarkastusvirastot, kuten VTV, tyypillisesti haastattelevat tai kutsuvat kansalaisjärjestöjen edustajia mukaan asiantuntijakeskusteluihin.

Filippiinien tarkastusvirasto (Commission on Audit) on kehittänyt kansalaisten osallistamisen aivan uudelle tasolle: kansalaiset otetaan osaksi tarkastustyötä. Muun muassa Open Government Partnership -aloitteen palkitsema toimintamalli korostaa ajatusta, että demokratia toteutuu ihmisten toiminnassa. Kansalaisten tarkastusosallistuminen (Citizen Participatory Audit) nähdään paitsi tarkastustekniikkana, myös tarkastusviraston strategisena kumppanuutena yhteiskunnan kanssa sekä kansalaisten oikeutena läpinäkyvään hallintoon.

Filippiineillä kansalaistarkastajat osallistuvat yhdessä tarkastajien kanssa tavanomaiseen tarkastustyöhön. Tätä varten he saavat koulutuksen ja sitoutuvat noudattamaan tarkastamiseen liittyviä toimintatapoja, kuten tietojen luottamuksellisuutta. Esimerkiksi tulvien hallintaan liittyvässä tarkastuksessa kansalaiset osallistuivat niin asiakirjojen analysoimiseen, kyselyn laatimiseen, haastatteluihin kuin projektien visuaaliseen havainnointiin. Manilan metropolialueen Quezonissa tehdyssä jätehuoltotarkastuksessa kansalaistarkastajat auttoivat kyselylomakkeen laatimisessa ja tietojen keräämisessä sekä tulosten analysoimisessa ja raportin kirjoittamisessa. Cagayan de Orossa kansalaistarkastajat osallistuivat koulujen vesi- ja sanitaatiotarkastukseen ja tarkastivat koulutiloja dokumentoiden havainnot paikkatietoteknologian avulla.

Filippiinien tarkastusviraston mukaan kansalaisten tarkastusosallistuminen on lisännyt osallisuutta ja vahvistanut kansalaisyhteiskuntaa. Lähestymistapa on kuitenkin myös hyödyttänyt tarkastustyötä, sillä se on edesauttanut tarkastussuositusten nopeaa toimeenpanoa. Kansalaistarkastajien ansiosta tarkastusvirasto pyrkii julkaisemaan yhä yleistajuisempia raportteja.

Globaali ympäristötarkastamisen työryhmä INTOSAI WGEA on julkaissut Filippiinien laatiman raportin kansalaisten tarkastusosallistumisesta. VTV johtaa työryhmää vuosina 2020–2025.

 

Kategoriat