Sari Hanhinen

Koko perhettä on tuettava, kun työperusteinen maahanmuuttaja asettautuu Suomeen

Kotoutumista ja maahan asettumista edistävät palvelut ovat Suomelle vetovoimatekijä. Ne myös kannustavat työperusteisia maahanmuuttajia ja heidän perheitään jäämään Suomeen.

Yhä useampi maahanmuuttaja hakee Suomessa oleskelulle jatkolupaa työn perusteella. Oleskeluoikeuttaan työn perusteella ovat jatkaneet yleisimmin Ukrainan, Venäjän ja Intian kansalaiset. Samaan aikaan on huomioitava, että globaali kilpailu osaajista on kovaa. Tutkimuksen mukaan Suomi on 22. houkuttelevin maa kansainväliselle työvoimalle.

VTV:n työperusteista maahanmuuttoa koskeneessa tarkastuksessa yrityksille suunnattuun kyselyyn vastanneista peräti 66 prosenttia oli täysin tai osittain samaa mieltä väitteestä ”työperusteiset maahanmuuttajat sopeutuvat Suomeen hyvin”. Työperusteiseen maahanmuuttoon liittyville hankkeille suunnatussa kyselyssä näkemykset jakautuivat enemmän ja harvempi vastaaja oli väitteestä samaa mieltä.

Suomeen jäämistä edistävinä tekijöinä yritysten ja hankkeiden edustajat pitivät puolison työllistymistä, englanninkielisiä kouluja omalla paikkakunnalla, sujuvia viranomaisprosesseja, monikielisiä ohjaus- ja neuvontapalveluja, toimivia kotouttamis- ja asettautumispalveluja sekä suvaitsevaista asenneilmapiiriä.

Yleisin syy työperusteisen maahanmuuton epäonnistumiseen on, ettei puoliso sopeudu

Tarkastuksessa tehtyihin kyselyihin vastanneista yrityksistä ja hanketoimijoista 66 prosenttia oli eri mieltä tai osittain eri mieltä väitteestä ”työperusteisten maahanmuuttajien puolisot ovat työllistyneet Suomessa hyvin”. Vain 24 prosenttia vastaajista arvioi, että työperusteisten maahanmuuttajien puolisot ovat saaneet Suomessa tukea työllistymiseen.

Puolisoiden työllistymistä on tuettu suurissa kaupungeissa ja useassa hankkeessa. Esimerkiksi vuosina 2020–2021 toteutetussa, Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoittamassa Kokka kohti työmarkkinoita -hankkeessa tavoitteena oli edistää Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla asuvien kansainvälisten osaajien puolisoiden työllistymistä ja sitä, että perheet jäävät alueelle.

Helsingin kaupungin mukaan puoliso-ohjelmissa on ollut mukana yli 500 puolisoa ja 50 yritysyhteistyökumppania. Osallistujista noin 40 prosenttia on työllistynyt, mitä kaupungin edustajat pitivät hyvänä tuloksena esimerkiksi työllisyyden kuntakokeilussa saatuihin tuloksiin verrattuna. Tulos on myös saatu aikaan suhteellisen lyhytkestoisilla toimenpiteillä, kuten muutaman tunnin valmennuksella.

Asettautumispalveluilla helpotetaan arjen käynnistymistä Suomeen muuton jälkeen

Työperusteiset maahanmuuttajat tiedustelevat englanninkielisten koulu- ja varhaiskasvatuspalveluiden saatavuutta Suomen edustustoilta jo ennen maahantuloa. Erityisesti englanninkielistä lukiokoulutusta on Suomessa tarjolla liian vähän.

Suurissa kaupungeissa tunnistetaan englanninkielisen varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen tarve, mutta samalla niissä mietitään, miten voitaisiin tukea maahanmuuttajien suomenkielistä koulupolkua. Se tarjoaisi maahanmuuttajien lapsille enemmän vaihtoehtoja jatko-opintoihin ja helpottaisi integroitumista Suomeen.

Maahanmuuttajien kotoutumiseen panostaminen on tutkimusten mukaan yhteiskunnalle erittäin kannattavaa. Työperusteisten maahanmuuttajien kotouttaminen on kuitenkin ollut vähäistä, koska kunnissa heidän ei katsota kuuluvan kotoutumislain piiriin. Myös maahanmuuttajien tietämys palveluista on heikko. Tarkastuksemme osoitti, että kotouttamisen sijaan suurissa kaupungeissa on edistetty työperusteisten maahanmuuttajien asettautumista kokoamalla viranomaispalveluita maahanmuuttajille tarkoitettuihin ohjaus- ja neuvontapisteisiin.

Kotouttamisen ongelmia pyritään korjaamaan vireillä olevalla kotoutumislain uudistuksella. Ensi kertaa lain tasolla säädettäisiin sitä, miten työperusteisten maahanmuuttajien asettautumista edistettäisiin. Käytännössä se tarkoittaisi, että maahanmuuton alkuvaiheessa tarvittavaa asiointia eri viranomaisten kanssa helpotettaisiin.

Suurissa kaupungeissa asettautumispalveluita on jo koottu yhden luukun palvelupisteiksi International House- tai Talent Hub-toiminnan alle. Tarkastuksen perusteella työperusteisten maahanmuuttajien kotouttamista voidaan tehostaa määrittelemällä nykyistä tarkemmin tahot, jotka vastaavat asettautumispalveluista, ja heidän roolinsa sekä parantamalla valtion ja kuntien viranomaisten yhteistyötä.

Kategoriat