Tarkastusvirasto katsoo, että esitetty luonnos on tarpeellinen ja hyvä lähtökohta valtion riskienhallinnan kehittämiseen.
Tarkastusvirasto on antanut lausunnon luonnoksesta valtionhallinnon riskienhallintapolitiikkamalliksi.
Tarkastusvirasto katsoo, että esitetty luonnos on tarpeellinen ja hyvä lähtökohta valtion riskienhallinnan kehittämiseen.
Tarkastusvirasto esitti lausunnossaan muutamia ehdotuksia riskienhallinnan jatkokehittämiseksi. Valtioneuvostotaso olisi jatkossa hyvä saada mukaan systemaattiseen ja kokonaisuuden kattavaan riskienhallintaan. Lisäksi olisi tavoiteltavaa, että olennaisissa muutoksissa olisi aina käytössä systemaattinen riskienhallintamenettely.