Viinirypäleitä

Budjettivalta, eduskunnan Grand Cru

Maailman paras viini kasvaa rinteessä, jossa sen erottaa muista viineistä rosoinen polku. Rajalla on hintansa: muiden rinteessä kasvavien viinien arvo on siitä sadasosa. Maaperä, maan kaltevuus ja auringonsäteiden kulma erottavat toisistaan satunnaisen ihailijan silmään hyvinkin samanlaiset viiniköynnökset. Tuhatvuotisen viljelmän arvo säilyy asiantuntemuksen, kokemuksen, perusasioiden kunnioituksen ja luovuuden avulla.

Valtionhallinnon arvokkain viljelmä on eduskunnan valta päättää yhteisten resurssien kohdentamisesta. Budjettivallan toteutumisessa lainsäädännön valmistelu on keskeisessä roolissa. Pääosa talousarvioon vaikuttavista päätöksistä on tehty jo ennen talousarvion valmistelua. Valmisteltavan lainsäädännön vaikutus budjettivaltaan olisikin syytä aina tunnistaa. Kyse ei ole pelkästä valtiontaloudellisten vaikutusten arvioinnista, vaan myös vallankäyttöön vaikuttavista muutoksista.

Eduskunnan budjettivallan kaventuminen luo epäsuotuisan maaperän kestävälle päätöksenteolle

Eduskunnan budjetti- ja finanssivallan kaventumiskehitykseen on vastattu vahvistamalla eduskunnan valvontavaltaa. Tämä ei kuitenkaan yksin turvaa eduskunnan asemaa valtiontalouden ylimpänä päätöksentekijänä.

Eduskunnan budjetti- ja finanssivalta ja sen oikeudelliset puitteet ovat useimpiin muihin maihin verrattuna hyvät. Budjettivalta on osin heikentynyt tietoisten päätösten johdosta, kun on esimerkiksi haluttu joustavoittaa päätöksentekoprosesseja. Esimerkkinä on yhtiöittäminen ja yritysomaisuuden hallintaan liittyvät ratkaisut. Merkittäviä päätöksiä valtion omaisuudesta tehdään myös talousarvioon liittyvän päätöksenteon ulkopuolella. Toisaalta finanssipolitiikan kestävyyden varmistamiseksi on jo ennalta sitouduttu kehysmenettelyyn.

Osa muutoksista on vaikea havaita, sillä budjettivallan kaventumista on tapahtunut myös muun päätöksenteon sivuvaikutuksena. Esimerkiksi kuntien valtionosuusjärjestelmään liittyvät, valtion päättämien verokevennysten täysimääräiset korvaukset kunnille ovat kasvaneet merkittäviksi. Alun perin pääosin tekninen ratkaisu on siten alkanut vaikuttaa myös eduskunnan budjettivaltaan. Eduskunnan budjettivallan kannalta on tärkeää, että maakuntauudistuksen yhteydessä rahoitusratkaisut ovat riittävän yksinkertaisia ja selkeitä.

Viiniköynnöksen juurten matka maan halki määrittelee rypäleiden laatua. Maaperän hienonhienot erot vaikuttavat viinin lopputulokseen. Ei ole samantekevää, kummalla puolella vuosisatoja vanhaa matalaa kiviaitaa rypäleet kypsyvät. Viljelmät onkin määritelty selkeästi ja jokainen sato kerätään käsityönä erikseen.

Valtionhallinnossa siiloutuminen sen sijaan ei takaa hyvää laatua. Hallinnon toiminnallinen ja rakenteellinen pirstaloituminen heikentää eduskunnan edellytyksiä käyttää valtaansa. Valtiontalouden kokonaisuuden hahmottaminen on vaikeaa, ohjausketjut ovat monimutkaisia ja tilivelvollisuus hajautuu laajasti. Lainsäädännön laatua alentaa liian kapea ja rajattu valmistelu, jolloin tarvittava asiantuntemus, substanssiosaaminen ja näkökulmat eivät välity lopputulokseen. Hallinnon tulisi kokonaisuutena mahdollistaa innovaatioita ja uudistuksia. Siiloutunut valmistelu ja aikataulupaine aiheuttavat sen, ettei mahdollistavaa, eri hallinnonalat yhdistävää rinnakkaisvalmistelua tapahdu.

Hallinnon pirstaleisuus vaikeuttaa eduskunnan työtä

Toiminnallinen pirstaloituminen näkyy siten, että toiminnan ja talouden ohjaus ei ole yhtenäistä tai eri ohjaustavat eivät muodosta yhtenäistä, ymmärrettävää kokonaisuutta.  Hajanaisten toimenpiteiden avulla ei saavuteta tavoiteltua uudistumista. Uudistusten läpivientiä suunniteltaessa tulee kiinnittää huomiota ohjauksen yhtenäisyyteen, uudistusta tukevien toimien riittävään laajuuteen ja kattavaan riskienhallintaan. Politiikoiden ja hallinnon johtajien tulee esittää selvästi asiat, joihin panostetaan, sekä asiat, joiden osalta toimenpiteiden tai tuen määrää vähennetään.

Pirstaloituminen on myös rakenteellista ja ilmenee eri toimijoiden eriytymisenä toisistaan. Eduskunnan kannalta tämä tarkoittaa, että valtioneuvostolle annettu ohjaus ei tehokkaasti välity ministeriöstä eteenpäin. Erityinen haaste ohjaukselle ovat varsinaisen valtionhallinnon ulkopuoliset yksiköt, joiden pääasiallinen tulo tulee valtion budjetista. Eduskunnan ja valtioneuvoston ohjauksen tulisi kannustaa julkisten varojen mahdollisimman tehokkaaseen käyttöön ja vaikuttavaan toimintaan, ilman eriytyneen yksikön osaoptimointia.

Viininkypsyttäjän ammattitaitoon kuuluu rakentaa tasapainoinen kokonaisuus eri rypälelaaduista. Erilaiset lähtökohdat vaikuttavat palapeliin, joka on vuosittain koottava aina uudelleen ja olosuhteista uutta oppien. Kahta samanlaista vuosikertaa ei ole. Kokenut maistaja kykenee kuitenkin määrittelemään viinin maaperän ja viljelmän sijainnin. Eduskunnan tulisi voida seurata myöntämänsä rahan vaikutuksia yhtä tarkasti. Uudistettaessa valtionhallinnon toimintamalleja ja prosesseja tulee luoda sellaiset seurannan, arvioinnin ja raportoinnin tavat, jotka toteuttavat kokonaisuutena tilivelvollisuutta julkisten varojen käytöstä. Näin eduskunta näkee paremmin päätöstensä tulokset ja voi todentaa niiden vaikutukset. Tarkastusvirasto tuo tähän työhön asiantuntemuksensa oikea-aikaisen ja olennaisen tiedon pohjalta ja panostamalla dialogiin valtionhallinnon kehittämistyön tukena.

Kategoriat