VTV muuttuu: Laatikon ulkopuolelle

Työn tulevaisuutta käsitelleessä raportissaan World Economic Forum määritteli tulevaisuuden kannalta kriittisiksi taidoiksi muun muassa monimutkaisten ongelmien ratkaisemisen, kriittisen ajattelun ja luovuuden. Valtiontalouden tarkastusvirastossa kaksi ensimmäistä on jo pitkään tunnistettu keskeisiksi tekijöiksi. Entäpä sitten luovuus? Voiko luovuus liittyä kurinalaisesti toimivaan tarkastamiseen ja valvontaan keskittyvään instituutioon? Itse asiassa mainiosti. Käsittelemme tässä blogisarjassa tarkastustyön ja toimintaympäristön muutoksia VTV:n uudistuvan strategian kautta.

https://youtu.be/tBAf9o5vWig

Strategiatyö on luovaa työtä

Viime vuosi on ollut virastollemme innostavaa uuden luomisen aikaa. Strategiaprosessimme aikana olemme pohtineet asemaamme, rooliamme ja tulevaisuuttamme uudella tavalla.

Aiempina vuosina olemme strategiatyössämme keskittyneet vahvasti pohtimaan sitä, mihin suuntaamme tarkastusta tulevina vuosina ja miten resurssimme kohdistetaan eri tarkastustuotteille. Toki ne ovat tärkeitä kysymyksiä edelleen, mutta tällä kertaa strategiakeskustelua ohjasi erityisesti ajatus siitä, miten asioita voi tehdä toisin.

Strategiatyön innoittamana olemmekin jo aloittaneet johtamisjärjestelmämme ja organisaatiorakenteemme uudistamisen: madallamme organisaatiomme hierarkiaa ja delegoimme vastuuta ja valtaa. Tarkastusvirastossa luovuus näyttäytyy siis kykynä yhdistellä asioita meille uudella tavalla. Luovuus on kykyä kyseenalaistaa olettamuksiamme.

Neljän seinän sisältä ulos maailmalle!

Yksi tärkeä oivallus strategiaprosessin aikana oli, että me voimme – ja meidän itse asiassa jopa tulee – vahvistaa omaa osaamistamme ulkopuolisilla asiantuntijaverkostoilla ja -yhteisöillä. Verkostoitumistyö on tähän asti kasautunut turhan harvoille hartioille.

Nyt on astuttava rohkeasti ulos ja ajateltava laatikon ulkopuolelta. Tarvitsemme aiempaa useampia silmä- ja korvapareja seuraamaan toimintaympäristössämme tapahtuvia muutoksia, jotta osaamme keskittää voimavaramme olennaisiin ja merkittäviin kohteisiin oikea-aikaisesti. Mielenkiintoisia verkostoitumistilaisuuksia tarjoavat meille muun muassa SITRA, oma tieteellinen neuvostomme, kansainvälinen tarkastusvirastoyhteisö ja erilaiset valtionhallinnon järjestämät tapahtumat, kuten ValtioExpo tai Keväthumaus.

Koska verkostot muuttuvat ja elävät jatkuvasti, tarvitsemme kykyä jatkuvasti arvioida ja valita omia vaikuttavuustavoitteitamme parhaiten palvelevat foorumit. Tähän tarpeeseen rakennamme koko virastoa palvelevan asiakkuus- ja sidosryhmäohjelmamme.

Riippumattomuus ei tarkoita eristäytymistä

Verkostoissa systemaattista ja johdettua toimimista on tähän saakka jarruttanut voimakas varovaisuus riippumattomuutta koskevissa tulkinnoissamme. Tarkastusalan standardit ovat kuitenkin kehittyneet ajan mittaan, ja nyt peräänkuulutetaan dialogia, vuorovaikutusta ja verkostoitumista työn vaikuttavuuden parantamiseksi.

Olemme tarkastelleet ja kyseenalaistaneet tulkintojamme ja uskomuksiamme strategiaprosessin aikana: riippumattomuutemme ei vaarannu, vaikka avarramme näkemyksiämme erilaisissa yhteisöissä. Päinvastoin. On tärkeää, että kuulemme mahdollisimman montaa osapuolta objektiivisuutemme turvaamiseksi ja uusien näkökulmien huomioimiseksi. Oman kokonaisnäkemyksemme tulee perustua näiden eri näkökulmien huolelliseen puntarointiin.

Tieto jalostuu ja rikastuu kohtaamisissa. Tarkastustieto on helpommin hyödynnettävissä, kun toimimme verkostoissa. Olemmekin valmiita astumaan oman laatikkomme sisältä mukaan uusille areenoille. Oivaltaen ja yhdistellen syntyy myös uutta tietoa ja laajempi ymmärrys meitä ympäröivästä maailmasta.

Osallistumisella parannamme kykyämme peilata tarkastushavaintojamme tulevaisuutta vasten. Siten osaamme jatkossa haastaa ja sparrata valtionhallintoa entistä paremmalla ja rakentavammalla tavalla.

Tilaa kokeiluille – uudistamme myös johtamis- ja toimintakulttuuriamme

Verkostojen kautta uskomme saavamme myös ideoita ja herätteitä oman toimintamme kehittämiseen. Olemme linjanneetkin kokeilukulttuurin osaksi uutta strategiaamme.

Voimme varmasti tehostaa omia prosessejamme ja työvaiheitamme monin tavoin, mutta haluamme kannustaa luovuuteen ja innovatiivisuuteen toimintamme kehittämisessä. Vain siten uusien teknologioiden tarjoamista mahdollisuuksista saadaan merkittäviä hyötyjä irti.

Hyviltä vaikuttavia ideoita testataan kokeilemalla. Meillä on myös rohkeutta vaihtaa suuntaa, jos kokeilun tulokset edellyttävät sitä. Olemme vielä alkumetreillä kokeilukulttuurin suhteen, mutta uskomme lujasti, että luovuutta ja innovatiivisuutta voi harjoitella ja johtaa.

Kategoriat