Vaikka maatilojen määrä vähenee, ei ruuantuotanto Suomessa lopu. Minkälaiset maatilat todennäköisesti jatkavat ja onko investointituki nykymuodossaan vaikuttavin keino näiden tilojen kehittämiseksi?
Kirjoittaja
Maatilojen määrän vähäneminen ja yleisesti maatalouden heikko kannattavuus ovat olleet usein esillä julkisuudessa. Vähemmän keskustelua on käyty siitä, koskevatko kannattavuusongelmat todella kaikkia tiloja, ja mitä muuta vähenevät tilamäärät maatalouden rakenteesta kertovat.
Tarkastelimme lähemmin niitä tiloja, jotka ovat saaneet valtiolta investointitukea edellisellä ohjelmakaudella (2015–2022). Investoivien tilojen voidaan useimmiten olettaa olevan sellaisia tiloja, jotka ovat ainakin aikeissa jatkaa toimintaansa ja siten kuvaavat myös tulevaisuuden maatalouden rakennetta ehkä jopa paremmin kuin olemassa oleva muu tilastotieto.
Ruuantuotanto keskittyy suuriin ja kannattaviin yksiköihin
Maatalous on muuttunut ja muuttuu edelleen maatalouden rakennekehityksen myötä. Tarkastuksemme osoitti, ettei tilamäärän väheneminen tarkoita sitä, että maatalous lakkaisi Suomesta kokonaan vaan tilat keskittyvät yhä suuremmiksi yksiköiksi. Jatkavat tilat ovat ensinnäkin suuria ja toisekseen kannattavia. Suurten, yli 100 hehtaarin tilojen määrä on kasvanut kaikilla alueilla viimeisen kymmenen vuoden aikana. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka pienet tilat lopettaisivatkin, pysyy viljelyala kutakuinkin samana.
Tilat –erityisesti suuret tilat – myös keskittyvät tietyille alueille. Eläintuotanto (esimerkiksi maitotilat, siipikarjanlihan tuotanto, sikatalous) on pääosin jo nyt keskittynyt Länsi-Suomeen ja Pohjois-Savoon. Investointituesta suurin osa on kohdentunut näille alueille. Tämä voisi viitata siihen, että tuotanto keskittyy tulevaisuudessa vielä nykyistä enemmän niihin.
Alueelliseen keskittymiskehitykseen vaikuttavat varmasti monet tekijät kuten alueen perinteet, ilmaston ja maaperän tuomat edellytykset maanviljelylle sekä väestön ikärakenne. Eläintuotantoa ei todennäköisesti enää jonkin ajan kuluttua ole joka puolella Suomea. Jo nyt pienemmät lypsykarjatilat muuttavat toimintaansa viljan- ja kasvinviljelytiloiksi.
Kehityskulkuun tulee varmasti jatkossakin vaikuttamaan myös se, että jalostava teollisuus on jo nyt keskittynyt merkittäviltä osin niille alueille, joille eläintuotanto on keskittynyt – tehokas tuotanto on todennäköisesti houkutellut teollisuutta ja vastaavasti teollisuus voi toimia pitovoimana alueen maataloudelle. Toisaalta ilmastonmuutos, digitalisaatio ja teknologinen kehitys sekä valtion tukipolitiikka voivat luoda edellytyksiä ja mahdollisuuksia uudenlaiselle ja innovatiivisellekin tuotannolle.
Suurilla tiloilla on tämän aineiston perusteella joka tapauksessa paremmat edellytykset olla kilpailukykyisiä nykyisessä toimintaympäristössä. Investointitukea saaneet tilat ovat alueesta tai tuotantosuunnasta riippumatta suurimmaksi osaksi kannattavia. Tämä ei ole selitettävissä ainoastaan tilojen koolla tai maantieteellisellä keskittymisellä vaan todennäköisesti myös tilojen yritysmuodolla, joka luo paremmat edellytykset toimia kannattavasti.
Perheviljelytiloista osakeyhtiöiksi
Investoiva ja tulevaisuuteen katsova tila on tarkastuksemme perusteella yhä useammin osakeyhtiömuotoinen tila. Osakeyhtiömuotoisten maatilojen osuus kaikista maatiloista on kaksinkertaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Koko maassa osakeyhtiömuotoisia tiloja on 3,1 % kaikista tiloista, mutta investoineista tiloista joukko on huomattavasti suurempi. Investoivissa tiloissa osakeyhtiömuotoiset tilat ovat selvästi yliedustettuina suhteessa koko maan jakaumaan. (ks. kuva alla).
Osakeyhtiömuotoiset tilat ovat muita yritysmuotoja kannattavampia. Hakijoiden ilmoittaman yrittäjätulon kasvaessa myös osakeyhtiömuotoisten hakijoiden osuus kasvoi. Hyvä esimerkki ovat esimerkiksi kasvihuoneviljelyn ja siipikarjanlihatuotannon tilat, joissa lähes kaikki investointituetut tilat olivat osakeyhtiömuotoisia, ja sekä kannattavuus että yrittäjätulo olivat merkittävästi paremmalla tasolla kuin muilla tuotantosuunnilla. Kannattavuus- ja yrittäjätulolukujen valossa nämä osakeyhtiömuotoiset toimijat näyttäisivät myös suoriutuvan muita yritysmuotoja paremmin nykyisessä toimintaympäristössä.
Osakeyhtiömuotoiset tilat painottuvat juuri niille alueille, joihin suurin osa tiloista ja etenkin vielä suurista tiloista näyttäisi keskittyvän. Yllä esiteltyjen syiden lisäksi keskittymiskehitystä voi vahvistaa Länsi-Suomessa esimerkiksi yrittäjyysperinne. Perheviljelytiloilla haasteena on usein sukupolvenvaihdoksen tekeminen ja jatkajien löytäminen, kun taas osakeyhtiömuotoisessa toimintamallissa omistajavaihdokset ovat luonteeltaan erilaisia.
Tilojen koon ja muodon kasvaessa myös osaamisvaatimukset muuttunevat. Tällöin ratkaisevaa on myös se, onko alalle sopivaa koulutusta saatavilla ja vastaako se modernin ja liikevoittoa tuottavan maatalousyrityksen osaamisvaatimuksia.
Investointituella voisi olla nykyistä laajemmat vaikutukset
Valtion tukea on perusteltu sillä, että markkinaehtoista rahoitusta maatalouden investoinneille ei ole saatavilla eivätkä jo lähtökohtaisesti kannattavuusongelmista kärsivät tilat pysty itsenäisesti tekemään tuotantorakenteiden kehittymiselle tärkeitä investointeja. Ilman valtion rahoitusta investointihankkeille ei toisin sanoen olisi saatavilla rahoitusta vapailta rahoitusmarkkinoilta samaa määrää tai samoilla ehdoilla. Valtion roolin lisäarvo investointihankkeiden toteutumiselle on ollut puhtaasti rahoituksellinen.
Valtion investointituki on ollut varsin olennainen silloin, kun investoinnin on toteuttanut perinteinen perheviljelytila eikä rahoitusta investoinneille ole markkinaehtoisesti ole ollut saatavilla samoilla ehdoilla tai samaa määrää. Edellä esitetty kuva tulevaisuuden maatalousrakenteesta piirtää kuitenkin hyvin erilaista kuvaa tulevaisuuden maatalousyrittäjistä. Investoivat maatilat ovat tarkastuksemme perusteella kannattavia, myönnetty investointituki kohdistuu jo merkittäviltä osin osakeyhtiömuotoisille toimijoille ja investoivat tilat ovat yrittäjätulolla ilmaistuna kohtalaisen suuria. Oletettavasti suurten osakeyhtiömuotoisten tilojen kannattava liiketoiminta vaatii yrittäjiltä erilaista osaamista kuin pienten perheviljelyyn perustuvien tilojen pitäminen.
Voidaan perustellusti kysyä, onko maatalouden rakennekehitys ajanut tuen tarpeen ja tuelle asetettujen tavoitteiden ohi. Tarkastuksemme mukaan useat suuret (yrittäjätulolla ilmaistuna) tilat (jotka ovat usein myös osakeyhtiömuotoisia) investoivat jo pelkästään yhden ohjelmakauden aikana useammin kuin kerran. Enimmillään investointitukea oli saatu jopa 38 kertaa yhdellä ohjelmakaudella. Suuret tilat todennäköisesti kehittävät toimintaansa jatkuvasti ja investointitarpeita syntyy toistuvasti, mutta tarve valtion tuelle ei varmasti ole sama kuin pienellä elinkeinoharjoittajalla.
Nykyinen investointitukipolitiikka kannustaa investoimaan rakennuksiin ja rakennelmiin, mutta entä jos valtion tuoman rahoituksen lisäarvo syntyisi myös jostain sellaisesta ei-rahoituksellisesta arvosta, jota yksityisellä rahalla ei voisi saada? Olisiko tiloilla esimerkiksi tarvetta investointitukiin, jotka kohdentuisivatkin uudenlaiseen teknologiaan ja innovaatioihin, jolloin valtion rahoituksen rooli olisikin toimia katalysaattorina tiedon, osaamisen ja innovaatioiden kehittymiselle ja levittämiselle?
Samaa ajattelua edustaa myös vaikuttavuusinvestointiajattelu, jossa varsinaisen taloudellisen hyödyn lisäksi tai sen sijaan saadaan aikaiseksi sellaisia yhteiskunnallisia hyötyjä, joita yksityisellä rahoituksella ei saataisi aikaiseksi. Maatalouden investointitukien tehokas käyttö edellyttää vähintään tämän ei-rahoituksellisen arvon kirkastamista sekä tuen kohdentamisen periaatteiden tarkentamista.
