Työvoiman saatavuus muodostuu pullonkaulaksi akkualan kasvulle, jos alan koulutukseen ei määrätietoisesti panosteta. Tällöin myös jo tehdyt muut panostukset alan innovaatioihin, investointeihin ja osaamiseen valuvat hukkaan. Opetus- ja kulttuuriministeriöllä on asema ja keinot akkualan osaavan työvoiman saatavuuden turvaamiseksi.
Kirjoittaja
Niin liikenteen kuin yleisemminkin yhteiskunnan sähköistyminen on osa digitaalista ja vihreää siirtymää. Kansallisen akkustrategian vision mukaan Suomen akkuteollisuus on vuonna 2025 edelläkävijä, joka tuottaa osaamista, innovaatioita, kestävää taloudellista kasvua, hyvinvointia ja työpaikkoja Suomeen. Visio on kunnianhimoinen, sillä ala on Suomessa vasta rakentumassa, ja kilpailu globaalisti nousevan alan investoinneista ja niiden synnyttämistä työpaikoista on kovaa.
Suomessa korkeatasoinen osaaminen on pitkään mielletty yhdeksi kansalliseksi vahvuudeksi huippuosaamista vaativien alojen kasvussa. Osaavan työvoiman saatavuus voisi osaltaan luoda kasvuedellytyksiä uudelle teollisuudenalalle, jonka vientipotentiaali on merkittävä. Suomessa on vireillä suuri joukko tuotantolaitoshankkeita, joiden vaikutus akkualan liikevaihtoon, vientiin ja työllisyyteen tulee toteutuessaan olemaan huomattava. Työvoiman saatavuuden varmistaminen alan kasvuedellytysten turvaamiseksi vaatisi opetus- ja kulttuuriministeriöltä määrätietoisia toimia alan koulutukseen.
Ennakointitietoa ei ole hyödynnetty osaamistarpeisiin vastaamiseksi
Akkualan osaamis- ja koulutustarpeita on tunnistettu jo viime vuosikymmenen lopussa osana kansallista energia-alan osaamisen ennakointityötä. Lisäksi akkualan erityisosaamistarpeita on tunnistettu muun muassa akkustrategian toimeenpanossa sekä esimerkiksi työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) osaamisen tiekartta -hankkeessa.
Vaikka tietoa akkuklusteriin liittyvistä osaamistarpeista on ollut saatavilla, ei päätöksiä alan osaamiseen panostamiseksi ole tehty kansallisella tasolla. Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) on katsonut, että alan työvoiman osaamistarpeisiin vastaaminen kuuluu koulutuksen järjestäjien autonomian piiriin eikä akkustrategian mukaisia tavoitteita tai toimia ole ministeriötasolla toteutettu.
Akkualan osaamistarpeisiin ei voida vastata ainoastaan lisäämällä tietyn koulutusalan aloituspaikkoja. Akkuteollisuus ja sen osaamistarpeet koostuvat useasta toisiinsa kytkeytyvästä toimialasta, joissa eri sektoreiden välistä integraatiota tarvitaan niin teollisuuden kilpailukyvyn, kestävyyden ja vastuullisuuden kuin osaamisen tuottamisen ja uudistumisen näkökulmasta. Akkuteollisuuden osaamistarpeet haastavat koulutusjärjestelmää suuntaamaan resursseja koulutus- ja tutkinnonalat ylittäviin ja läpileikkaaviin ratkaisuihin, jossa koulutussisältöjä yhdistetään työelämän osaamistarpeita vastaaviksi.
Koulutus on pirstaleista ja vaikeasti ennakoitavaa
Koulutuksen järjestäjille uuden koulutuksen toteuttaminen ei ole riskitöntä, sillä ala on vasta kehittymässä ja suuret työllisyysvaikutukset realisoituvat investointipäätösten myötä. Jos taas koulutuksen järjestämisessä odotetaan investointipäätöksiin asti, ei osaavan työvoiman tarpeisiin yksinkertaisesti ehditä enää vastaamaan. Elinkeinoelämän toimijat toivoisivat, että koulutustoimilla voitaisiin lisätä luottamusta siihen, että osaajia on saatavilla heti, kun investoinnit toteutuvat. Tarkastuksessammekävi ilmi, että koulutuksen saatavuudessa on jo nyt ollut merkittäviä haasteita eikä alan työvoimatarpeisiin ole kaikkialla pystytty vastaamaan oikea-aikaisesti.
Epävarmuus ja ennakoimattomuus työvoiman saatavuudesta voi heikentää edelleen Suomen asemaa investointien kohdemaana. Kyse ei ole vain siitä, kuinka paljon osaajia voidaan kouluttaa, vaan myös siitä, miten osaamisjärjestelmä osoittaa kyvykkyytensä vastata ketterästi uusiin osaamistarpeisiin.
Koulutuksen järjestäjät ovat hallinneet osaavan työvoiman tarpeeseen liittyvää epävarmuutta eri tavoin. Koulutusta on toteutettu hankerahalla, yritykset ovat osallistuneet koulutuksen kustannuksiin esimerkiksi lahjoitusprofessuurein tai koulutukset on käynnistetty varsinaisesti vasta, kun tarve on konkreettisesti olemassa (esimerkiksi investointipäätökset ovat toteutuneet alueelle).
Epävarmuutta on hallittu myös pitämällä koulutus riittävän yleisluontoisena, jotta tuotettu osaaminen ei olisi liian erikoistunutta. Koulutuksen järjestäjät tarkastelevat tilannetta oman alansa ja alueensa työvoimatarpeen näkökulmasta, jolloin alan kehittymisen kannalta tärkeä kokonaiskuva jää uupumaan.
Epävarmuutta osaavan työvoiman saatavuudesta ovat lisänneet koulutuksen järjestämis- ja toimilupiin liittyvät menettelyt. Epäselvyyttä on ollut siitä, miksi esimerkiksi ulkomaisia opiskelijoita alalle houkutteleva englanninkielinen järjestämislupa evättiin tai miksi alueen osaamistarpeisiin vastaamiseksi ei myönnetty toisaalla toimilupaa. Akkualan kasvulle asetetut tavoitteet eivät selvästikään ole ohjanneet päätösharkintaa.
Kilpailu osaajista ei rajoitu Suomen rajojen sisäpuolelle
Akkualan investointien toteutuminen Suomessa, muissa Pohjoismaissa ja Keski-Euroopassa tulee lisäämään entisestään kilpailua osaavasta työvoimasta. Suomessa osaavan työvoiman saatavuus akkualan tämänhetkisiin tarpeisiin vaihtelee alueittain. Tietyillä alueilla vallitsee jo vakava kohtaanto-ongelma, kun taas toisilla alueilla työvoiman kysyntä ja tarjonta ovat vielä tasapainossa.
Vaikka osa alan yrityksistä kokee osaajia olevan omiin tarpeisiin tällä hetkellä riittävästi, voi tilanne muuttua nopeasti, jos työvoiman tarve lisääntyy joko nykyisten toimintojen laajentuessa tai uusien investointien toteutuessa samalle työssäkäyntialueelle tai lähialueille.
Esimerkiksi Pohjanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla osaavan työvoiman tarjontaan saattavat vaikuttaa myös Ruotsin puolelle toteutuvat akkualan investoinnit. Euroopassa ja globaalisti kilpaillaan sekä suurista teollisista investoinneista että osaavasta työvoimasta.
Siiloutuminen luo kitkaa vaikuttavuudelle
Tarkastuksemme osoitti, että kansallisessa akkustrategiassa tavoitteeksi asetettu eri toimijoiden yhteistyön tiivistäminen on toteutunut käytännön tasolla kohtalaisen hyvin. Alan yritykset, tutkimuslaitokset, yliopistot ja muut koulutuksen järjestäjät ovat kyllä tehneet yhteistyötä esimerkiksi koulutustarpeisiin vastaamiseksi tai uusimman tutkimustiedon levittämiseksi. Akkualan kansallinen yhteistyöelin on tuonut käytännön tekijöitä yhteen ja tietoiseksi toisistaan.
Suuremman haasteen näyttäisi muodostavan kuitenkin se, että OKM ei ole ottanut vastuuta osaamistarpeisiin vastaamiseksi, jolloin selkänoja ja yhteinen riskien jakaminen eivät toteudu kansallisen akkustrategian mukaisesti.
Kansallisen akkustrategian toimeenpano on ollut eri hallinnonaloilla myös hyvin eriaikaista ja edennyt eri tärkeysjärjestyksessä. Business Finland oli kohdentanut rahoitusta akkualan TKI-toimiin jo ennen varsinaista akkustrategiaa. Se oli myös aktiivisesti mukana luotsaamassa suomalaisia yrityksiä osaksi eurooppalaisia verkostoja (ns. AKKU-IPCEIt). Samaan aikaan OKM:ssä on todettu, ettei alakohtainen koulutuspolitiikka kuulu ministeriön toimintatapoihin, ja työvoimapula on osa laajempaa kokonaisuutta.
TKI-toimien tavoitteet eli akkualan kasvu ja työllisyysvaikutukset jäävät toteutumatta täysmääräisesti, mikäli osaavaa työvoiman saatavuutta ei voida turvata. Tällöin myös synergiaedut eri hallinnonalojen toimissa jäävät todennäköisesti saavuttamatta.
