Erilliskertomus eduskunnalle valtion vuoden 2016 tilinpäätöksen ja hallituksen vuosikertomuksen tarkastuksesta

Valtion tilinpäätös on laadittu sitä koskevien säännösten mukaisesti. Tarkastusvirasto kiinnittää edelleen huomiota valtion talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten vastaisiin menettelyihin, jotka samalla ovat perustuslain valtiontaloutta koskevien säännösten vastaisia.

Pääasiallinen sisältö

Valtion tilinpäätöksen tilintarkastuksen perusteella Valtiontalouden tarkastusvirasto toteaa, että valtion tilinpäätös vuodelta 2016 on laadittu sitä koskevien säännösten mukaisesti.

Varainhoitovuodelta 2016 tarkastusvirasto antoi ministeriöiden ja muiden kirjanpitoyksiköiden tilintarkastuksista yhteensä 64 tilintarkastuskertomusta.

Tarkastusvirasto kiinnittää edelleen huomiota valtion talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten vastaisiin menettelyihin, jotka samalla ovat perustuslain valtiontaloutta koskevien säännösten vastaisia. Näistä annettiin kielteinen laillisuuskannanotto 13 kirjanpitoyksikölle.

Kaikki hallinnonalat ovat raportoineet hallituksen vuosikertomuksessa niille asetettujen tavoitteiden toteutumisesta ja raportointia on onnistuttu myös tiivistämään aiemmasta. Asetetut vaikuttavuustavoitteet ovat osin sellaisia, että ne eivät mahdollista varsinaista vaikuttavuustietojen esittämistä.

Julkisen talouden tasapainottamista koskevien hallituksen tavoitteiden sekä finanssipolitiikan EU-säännöstön osalta kertomuksen antama tilannekuva vastaa tarkastusviraston finanssipolitiikan valvonnan tekemiä arvioita. Valtiontalouden vastuista on raportoitu aiempaa tarkemmin. Hallituksen vuosikertomuksessa tulisi kuitenkin raportoida nykyistä läpinäkyvämmin takauksissa ja muissa ehdollisissa vastuissa piilevistä riskeistä.

 

Kategoriat

URN-tunniste

URN:NBN: VTV-K92017vp