Erityisopetusta ei ole tarjottu tasavertaisesti eri puolilla maata eikä eri ikäryhmissä. Näyttää siltä, että alueilla, joissa sosioekonominen tausta on heikompi, myös erityisen tuen tarve on suurempi. Tarkastuksessa selvitettiin erityisopetuksen järjestelyjä ja vaikutuksia sekä pyrittiin antamaan kuvaa siitä, miten hyvin perusopetuslain yleinen tavoite tukea ikäkauden ja edellytysten mukaisesti kaikkien oppilaiden tervettä kasvua ja kehitystä toteutuu.
Tiivistelmä
Erityisopetus on lisääntynyt perusopetuksessa oppilasmäärällä mitattuna viimeisen vuosikymmenen aikana selvästi. Vuosina 2000–2010 erityisopetukseen otettujen ja siirrettyjen oppilaiden määrä kasvoi noin 60 prosenttia. Se on seurausta nimenomaan erityisopetuksen lisääntymisestä, sillä osa-aikaista erityisopetusta saaneiden oppilaiden määrä on pysynyt vakaana lukuun ottamatta vuosikymmenen alun tilastointimuutosten aiheuttamaa pientä hyppäystä.
Erityisoppilaiden määrän lisääntymisen myötä myös erityisopetukseen suunnatut resurssit ovat suurentuneet. Vuonna 2010 erityisopettajien osuus oli vajaat 14 prosenttia perusopetuksen opettajista. Erityisopetus onkin ollut myös resursseilla mitattuna tärkein oppilaan saama tuen muoto perusopetuksessa. Siten sen suora ja epäsuora valtiontaloudellinen merkitys on ilmeinen. Onnistuessaan se tukee oppilaiden kehitystä, oppimista ja integroitumista yhteiskuntaan ja vähentää syrjäytymisriskiä.
Tarkastusviraston perusopetuksen erityisopetusta koskeneessa tarkastuksessa tavoitteena oli selvittää erityisopetuksen järjestelyjä ja vaikutuksia sekä pyrkiä antamaan kuvaa siitä, miten hyvin perusopetuslain yleinen tavoite tukea ikäkauden ja edellytysten mukaisesti kaikkien oppilaiden tervettä kasvua ja kehitystä toteutuu.
Tarkastuksessa selvitettiin laajojen rekisteriaineistojen avulla erityisopetuksessa tapahtuneita muutoksia vuosina 2001–2010 kiinnittäen huomiota eri ikäryhmien ja kuntien välisiin eroihin erityisopetuksen tarjonnassa, järjestelyissä, perusteissa ja resursseissa. Tämän lisäksi tarkastuksessa selvitettiin erityisopetuksen vaikutuksia tarkastelemalla erityisoppilaiden siirtymistä toisen asteen opintoihin ja niissä edistymistä sekä toisen asteen tutkintojen suorittamista ja työllisyystilannetta neljä vuotta perusopetuksen päättämisen jälkeen. Tarkastuksessa käytetyllä tilastoaineistolla voidaan kuvata erityisopetuksen määrää, mutta oppilaalle annetun tuen sisältöä tai laatua sillä ei ole mahdollista arvioida. Tilastollisten tarkastelujen lisäksi erityisopetuksen käytäntöjä selvitettiin kymmenessä kunnassa haastattelujen ja kuvitteellisten tapauskuvausten perusteella.
Tarkastuksessa havaittiin, ettei erityisopetusta ole tarjottu tasavertaisesti eri puolilla maata eikä eri ikäryhmissä. Myös oppilaan saama tuki samanlaisiin oppimisvaikeuksiin vaihteli kunnittain. Joissakin tapauksissa erot olivat suhteellisen suuria. Kuntien välisiin eroihin tulisi paneutua ja tukijärjestelmää kehittää edelleen siten, että oppilaan oikeus saada tukea toteutuu koko maassa tasavertaisesti.
Erityisoppilaiden määrän kasvun myötä oppiaineiden yksilöllistäminen on lisääntynyt huomattavasti. Kehitys huolestuttava sen vuoksi, että oppimäärien yksilöllistäminen heikentää nuoren jatko-opintovalmiuksia. Lisääntyneet erityisopetussiirrot eivät tarkastuksen tulosten mukaan ole kasvattaneet toisen asteen opintoihin siirtyvien osuutta ja suoriutumista toisen asteen opinnoista. Oppimäärien yksilöllistämistä ja sen syitä pitäisikin selvittää tarkemmin ja pyrkiä yhtenäistämään tältä pohjalta kuntien käytäntöjä esimerkiksi perusopetuksen opetussuunnitelmien uudistamistyön yhteydessä.
Tarkastuksessa havaittiin myös, että erityisoppilaiden kokoaikainen integrointi yleisopetukseen putoaa selvästi siirryttäessä yläkouluun. Jotta tavoite erityisopetuksen järjestämisestä yleisopetuksen ryhmässä toteutuisi nykyistä paremmin myös yläkoulussa, tulisi yläkoulun aineenopetusjärjestelmää ja pedagogisia käytäntöjä kehittää integraatiota tukevaksi.
Erityisoppilaiden määrän kasvun myötä myös erityisopetukseen suunnatut voimavarat ovat lisääntyneet. Vaikka erityisopetuksen kustannuksia ei nykyisin kokonaisuudessaan tilastoida erikseen, jonkinlaisen kuvan toiminnan laajuudesta saa opettajamääriä tarkastelemalla. Vuonna 2010 erityisopettajien osuus oli lähes 14 prosenttia perusopetuksen opettajista. Erityisopetuksen tai erityisopetukseen suunnattujen voimavarojen kasvun vaikutuksia on kuitenkin vaikea luotettavasti arvioida, koska erityisopetuksen tilastointi on puutteellista. Tehostettua ja erityistä tukea koskevan tilastoinnin parantamiseen tulee kiinnittää huomiota, jotta tuen resurssien kohdentumisesta ja kohdentamistarpeista saataisiin nykyistä parempi kuva ja jotta tuen vaikutuksia ja vaikuttavuutta voitaisiin luotettavasti seurata ja arvioida.
Tarkastuksen tulosten perusteella erityisopetukseen siirrettyjen, yksilöllistettyä oppimäärää suorittavien oppilaiden sosioekonominen tausta on heikompi kuin perusopetuksen yleistä oppimäärää suorittavien oppilaiden sosioekonominen tausta. Samaan tulokseen on päädytty myös kansainvälisissä erityisoppilaiden taustaa selvittäneissä tutkimuksissa.
Näiden tulosten perusteella näyttäisikin siltä, että kunnissa ja alueilla, joissa työikäisen väestön sosioekonominen tausta on heikompi, myös erityisen tuen tarve on suurempi. Siten kuntien peruspalvelujen valtionosuusjärjestelmän uudistamisen yhteydessä tulisikin arvioida vanhempien koulutustaustan lisäksi myös muiden sosiaalista huono- ja hyväosaisuutta kuvaavien indikaattoreiden soveltuvuutta perusopetuksen valtionosuuden laskentakriteereiksi niin, että tavoitteena olisi tarpeen huomioon ottamisen lisäksi kuntien välisten erojen kaventaminen erityisopetuksen järjestämisessä.
