Jälkiseurantaraportti: Potilas- ja asiakasturvallisuuden ohjaus ja seuranta

Sosiaali- ja terveysministeriö on huomioinut tarkastuksessa annetut suositukset asiakas- ja potilasturvallisuusstrategian 2022–2026 valmistelussa. Potilas- ja asiakasturvallisuuden kehittämisessä nojataan tällä hetkellä hyvinvointialueiden aktiivisuuteen ja omavalvontaan, joita osaltaan tukee vuoden 2023 alussa voimaan astunut sote-valvontalaki.

Valtiontalouden tarkastusvirasto on tehnyt jälkiseurannan Potilas- ja asiakasturvallisuuden ohjaus ja seuranta -tarkastuksesta (7/2021). Jälkiseurantaraportissa selvitetään, mihin toimiin tarkastuskertomuksessa annettujen suositusten ja muiden kannanottojen perusteella on ryhdytty.

Tarkastuksessa arvioitiin, miten sosiaali- ja terveysministeriö ja sen alainen hallinto ovat kehittäneet, ohjanneet ja tukeneet potilas- ja asiakasturvallisuuden toteutumista. Tarkastuksessa havaittiin, että ohjausta tulee selkeyttää ja yhdenmukaistaa. Samalla potilas- ja asiakasturvallisuutta tulisi johtaa selkeästi ja johdonmukaisesti, jotta turvallisuuden kehittymiselle luotaisiin hyvät edellytykset. Lisäksi turvallisuutta tulisi seurata systemaattisesti, jotta toimintaa voitaisiin kehittää tietoperusteisesti.

Sosiaali ja terveysministeriön mukaan potilas- ja asiakasturvallisuuden ohjaukseen ja seurantaan kohdistuneen tarkastuksen havainnot johto- ja kehittämisvastuiden selkeyttämisestä, säädöspohjan ongelmista sekä tavoitteiden toimeenpanosta ja seurannasta ovat edelleen erittäin tärkeät.

Jälkiseurannassa havaittiin, että potilas- ja asiakasturvallisuuden kansallisessa ohjaamisessa ja toimeenpanon tuessa on tapahtunut kehitystä. Vuonna 2022 julkaistun asiakas- ja potilasturvallisuusstrategian tavoitteena on tehdä Suomesta asiakas- ja potilasturvallisuuden mallimaa vuoteen 2026 mennessä. Strategiaan on sisällytetty toimeenpanosuunnitelma, jotta tavoitteiden toteuttaminen voisi alkaa heti strategiakauden alusta. Aiemmilla kausilla strategian ja toimeenpanosuunnitelman välinen pitkä aikaväli on aiheuttanut ongelmia.

Suositus potilas- ja asiakasturvallisuuden valtakunnallisen ohjaus- ja kehittämisvastuun osoittamisesta aiempaa selkeämmin toimivaltaiselle viranomaiselle on toteutunut vain osittain. Ministeriön mukaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella tulisi olla keskeinen rooli potilas- ja asiakasturvallisuuden vastuuviranomaisena, mutta valtion talousarvioissa ei ole voitu esittää lisäresursseja tehtävän hoitamiseksi. Johtamis- ja ohjaustehtäviä onkin mahdollisuuksien mukaan integroitu viranomaisten perustehtäviin käytettävissä olevan rahoituksen puitteissa. Ministeriö on edistänyt näiden tehtävien suorittamista osana hallinnonalan tulosohjausta. Samalla ministeriö on vastannut potilas- ja asiakasturvallisuuden yleisestä ohjauksesta.

Sote-uudistus mahdollistaa asiakas- ja potilasturvallisuuden järjestelmällisemmän kehittämisen niin alueellisesti kuin kansallisesti. Vuoden 2024 alusta voimaan tullut sote-valvontalaki parantaa potilas- ja asiakasturvallisuuden seurannan ja toteutumisen edellytyksiä. Asiakas- ja potilasturvallisuuskeskus tukee hyvinvointialueita ottamaan käyttöön työkaluja ja toimintamalleja yhtenäisesti ja samansuuntaisesti.

Jälkiseurannan perusteella ministeriö on tukenut tarkastuksessa annettujen suositusten toteutumista. Jälkiseurantaa ei ole tarvetta jatkaa.

Kategoriat