Seitsemästä kannanotosta viisi oli toteutunut. Jälkiseurantaraportissa selvitetään, mihin toimenpiteisiin tarkastuskertomuksessa esitettyjen kannanottojen johdosta on ryhdytty.
Yhteenveto ja jatkotoimet
Jälkiseuranta kohdistui vanhuspalveluista säännölliseen kotihoitoon, jolla tarkoitetaan jatkuvasti ja säännöllisesti annettua kotipalvelua ja kotisairaanhoitoa.
Tarkastuskertomuksen (214/2010 Vanhuspalvelut: Säännöllinen kotihoito) päähavainnot liittyivät puutteelliseen tietoon kotihoidon kokonaiskustannuksista sekä alueellisiin eroihin kotihoidon sisältämissä palveluissa, palvelutarpeen arvioinnissa ja asiakasmaksuissa. Huomiota kiinnitettiin myös kotihoidon medikalisoitumiseen ja laatusuositusten noudattamiseen.
Jälkiseurannassa tarkastelluista seitsemästä kannanotosta viisi oli toteutunut. Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys asiakasmaksulain muuttamiseksi. Kuntia suositellaan hyödyntämään TOIMIA-tietokantaa niiden päättäessä, millaisilla toimintakykymittareilla tai toimintakyvyn arviointijärjestelmillä asiakkaiden palvelutarvetta arvioidaan.
Ympäristön merkitystä vanhusten kotona asumisen tukemisessa on alettu pohtia poikkihallinnollisissa työryhmissä.
Vanhuspalvelulailla on pyritty turvaamaan, että kotihoidossa säilyy sosiaalihuollollinen osaaminen. Vanhuspalvelulain ja laatusuosituksen toteutumisen valvontaan on kehitetty valvontamenetelmiä.
Jälkiseurannan havaintojen mukaan kahdessa tarkastellussa asiakokonaisuudessa ei ole tapahtunut kannanottojen suuntaista kehitystä.
Tarkastusvirasto katsoo kuitenkin, että jälkiseurantaa ei ole tarvetta jatkaa.