Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskusta ei ole ohjattu konkreettisin tavoittein, mikä on heikentänyt toiminnan tuloksellisuutta. VTV suosittaa, että ministeriöt määrittävät, jääkö JOTPA pilotointialustaksi vai tavoitellaanko sen kautta myös suoria väestötason vaikutuksia.
Syksyllä 2021 perustetun Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen (JOTPA) tehtävänä on varmistaa, että työikäisen väestön osaaminen vastaa työelämän muuttuviin tarpeisiin. Toiminnan painopisteenä ovat esimerkiksi peruskoulutuksen varassa olevat, ikääntyneet ja maahanmuuttajataustaiset oppijat.
Tarkastuksessa pyrittiin varmistamaan, että jatkuvaan oppimiseen kohdennettua rahoitusta hallinnoidaan tavalla, joka tukee jatkuvan oppimisen uudistuksen kokonaistavoitteiden saavuttamista.
JOTPAn toimintaa määrittävä lainsäädäntö luotiin nopeasti ja sen odotettiin kohdentavan rahoitusta ketterästi. Käynnistymistä leimannut kiire ja rahoitusprosessien virtaviivaistaminen ovat lisänneet rahoitustoiminnan riskisyyttä. Määrärahojen budjetoinnin aikataulut ovat ohjanneet JOTPAa käynnistämään rahoitushakuja nopeasti, mikä ei ole edistänyt optimaalisesti JOTPAn vaikuttavuutta.
JOTPAa ei ole ohjattu konkreettisin tavoittein, mikä on heikentänyt toiminnan tuloksellisuutta. Ohjaukseen osallistuvilla viranomaisilla, virkamiehillä ja sidosryhmillä ei ole ollut yhteistä näkemystä JOTPAn ohjauksesta. VTV suosittaa, että Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen neuvosto ohjaa JOTPAa jatkossa asettamalla sille konkreettisia tavoitteita.
Ohjauksessa havaittujen puutteiden takia JOTPAn rooli kokeilualustana on jäänyt epäselväksi ja toiminnan painopisteenä ovat alkuvaiheessa olleet muut kuin pääasialliset kohderyhmät. Näistä syistä toiminnan vaikutukset ovat vaarassa jäädä pistemäisiksi. VTV suosittaa, että opetus- ja kulttuuriministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö määrittävät, jääkö JOTPA pilotointialustaksi vai tavoitellaanko sen kautta myös suoria väestötason vaikutuksia.