Puoluerahoitusvalvonnan kertomus 2021

Eduskuntapuolueet sekä niiden piirijärjestöt ja naisjärjestöt noudattavat rahoitussäännöksiä kohtalaisen hyvin. Kaikista järjestöjen saamista tukisuorituksista ei ollut kuitenkaan tehty lain vaatimia ilmoituksia. Takautuvia ilmoituksia on tarkastusten jälkeen tehty huomattava määrä, mikä on parantanut puoluerahoituksen läpinäkyvyyttä.

Valtiontalouden tarkastusvirasto tarkastaa vuosittain sekä puoluerahoitusta että puolueiden valtionavustusta eli puoluetukea. Vuonna 2021 Valtiontalouden tarkastusvirasto tarkasti eduskuntapuolueiden valtionavustusta saaneiden piiri- ja naisjärjestöjen puoluerahoitusta. Tarkastuksia tehtiin kaikkiaan 52. Lisäksi VTV valvoi puoluetukea selvittämällä avustusten sopimus- ja tilitysmenettelyjä.

Puolueet noudattavat rahoitussäännöksiä yleensä hyvin. Vuoden 2021 aikana tukisuorituksia ilmoitettiin yhteensä noin 3,6 miljoonaa euroa. Valvottavat voivat tehdä ajantasaisia ilmoituksia myös edellisinä vuosina saamastaan tuesta, ja vuoden 2021 aikana ilmoitettiin noin 0,7 miljoonaa euroa lisäyksiä edellisille vuosille.  Huomattava osa ilmoitusten täydennyksistä on seurausta tarkastusviraston tekemistä puoluerahoitustarkastuksista.

Kertomuksessa todetaan, että valvottavien yhteisöjen kirjanpito on hoidettu pääsääntöisesti asianmukaisesti ja auktorisoitujen tilintarkastajien raportointi on parantunut viime vuosina. Kuitenkin valvottavien yhteisöjen kirjanpidossa ja tilintarkastajien työssä on edelleen parannettavaa.

Puoluerahoitustarkastukset jatkuvat syksyllä 2022. Tarkastusväliä lyhennetään edelleen rahoitustietojen läpinäkyvyyden ja ajantasaisuuden parantamiseksi.

Vaali- ja puoluelainsäädäntöä on kehitetty parlamentaarisessa vaalityöryhmässä. Työryhmä on selvittänyt vaali-, puolue- ja vaalirahoituslain sekä muuta poliittista toimintaa koskevan lainsäädännön kehittämistarpeita.

Kategoriat

URN-tunniste

URN:NBN: VTV-K52022vp