Kertomus vaalirahoituksen valvonnasta vuoden 2019 eduskuntavaaleissa

Valtiontalouden tarkastusvirasto valvoi vuoden 2019 eduskuntavaaleissa ehdokkaan vaalirahoituksen ja vaalikampanjakulujen ilmoitusvelvollisuuden noudattamista laissa säädetyllä tavalla. Kaikki ilmoitusvelvolliset jättivät vaalirahoitusilmoituksen.

Tarkastusvirasto pyysi kaikilta ilmoitusvelvollisilta selvityksiä vaalirahoitusilmoitusten oikeellisuudesta. Selvityspyyntöjen tavoitteena oli varmentaa vaalirahoitusilmoituksissa esitettyjä tietoja. Selvityksinä pyydettiin ehdokkaan vaalikampanjassaan käyttämien pankkitilien tiliotteet.

Ilmoitusten käsittelyn ja tarkistusten yhteydessä tarkastusvirasto pyysi 92 ilmoitusvelvollista täydentämään tai korjaamaan tekemäänsä ilmoitusta. Korjaukset olivat pääosin vaalirahoitusilmoitusten rahoitustietojen tarkennuksia.

Valvontaprosessia voidaan yleisellä tasolla pitää toimivana. Vaalirahoituksen läpinäkyvyys perustuu kuitenkin edelleen ilmoitusvelvollisten avoimiin ja rehellisiin ilmoituksiin. Muodollista kampanjakulujen ja -rahoituksen seurantavelvollisuutta ei ole säädetty.

Tarkastusvirastolle ei tehty vuoden 2019 eduskuntavaalien vaalirahoitusilmoituksiin liittyviä kanteluita.

Ilmoitusten käsittelyn tai saatujen selvitysten ja ilmoitusten täydennysten jälkeen Valtiontalouden tarkastusviraston tietoon ei ole tullut seikkoja, joiden perusteella tarkastusvirastolla olisi syytä epäillä vastaanottamiensa ilmoitusten oikeellisuutta.

Kategoriat

URN-tunniste

URN:NBN: VTV-K192019vp