Alueiden kehittämiseen osallistuvien viranomaisten tehtäviä tulisi tarkentaa toimeenpanoasetuksessa. Toimeenpanolaissa tulisi varautua selkeämmin siihen, että alueiden toimintaympäristö voi muuttua nopeasti. Rahoitusasetuksen ja rahoituslain rakennetta tulisi selkeyttää siten, että säännöksiä on helpompi soveltaa.
EU:n eri tukiohjelmien käytäntöjä ja terminologiaa tulisi yhtenäistää ymmärrettävyyden ja läpinäkyvyyden lisäämiseksi. Esimerkiksi keskenään vastaavanlaisia tehtäviä hoitavista viranomaisista tulisi mahdollisuuksien mukaan käyttää samoja nimiä eri tukiohjelmissa.
Toimeenpanoasetus ja toimeenpanolaki
Toimeenpanoasetuksessa tulisi säätää tarkemmin siitä, mikä on alueiden uudistumisen neuvottelukunnan (AUNE) tehtävä aluekehittämispäätöksen valmistelussa, toimeenpanossa ja seurannassa. Luonnoksesta jää epäselväksi, mikä on neuvottelukunnan rooli suhteessa työ- ja elinkeinoministeriöön toimeenpanosuunnitelman laadinnassa. Hyvänä voidaan pitää sitä, että toimeenpanoa koskevan lakiehdotuksen mukaan neuvottelukunnan tehtävät esitettäisiin tarkemmin toimeenpanolain luvussa 2.
Toimeenpanoa koskevassa lainsäädännössä tulisi käsitellä malleja, joilla voitaisiin varautua alueiden äkillisiin rakennemuutoksiin ja reagoida niihin nopeasti, joustavasti ja valtion taloudenhoidon kannalta tarkoituksenmukaisesti. Esimerkiksi covid-19-pandemian kaltaiset tilanteet voivat aiheuttaa merkittäviä muutoksia alueiden elinkeinorakenteisiin. Tulisi harkita, että lakiesitykseen sisällytään keinoja, joilla äkillisissä rakennemuutoksissa voidaan käynnistää tukitoimia hallitusti ja ripeästi.
Rahoitusasetus ja rahoituslaki
Rahoituslakiin ja -asetukseen on koottu eri ohjelmia koskevia säädöksiä, mikä edistää eri tukimuotojen tavoitteiden ja niitä koskevien normien yhtenäistämistä. Toisaalta kun eri ohjelmia koskevat säännökset on koottu samaan lakiin, on joiltain osin vaikea hahmottaa, mitkä säädökset koskevat mitäkin tukimuotoa. Muutoin rahoituslakiesitystä voidaan pitää kattavana ja yksityiskohtaisena.
Rahoituslakiehdotuksessa mainitaan usein, että valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä tuista sekä niiden määrästä ja käyttökohteista. Ehdotuksen yleisluonteisuuden takia tarkemmat säädökset ovat tarpeen muun muassa jotta asiasta voidaan muodostaa yhtenäisiä tulkintoja ja käytäntöjä.
Rahoitusasetuksesta selviää soveltamisala ja suhde rahoituslakiin sekä tukikelpoisuusasetukseen, mutta suhde muuhun lainsäädäntöön jää yksityiskohtaisissa perusteluissa avoimeksi. Asetusluonnoksessa on myös kohtia, joissa lukija tarvitsee luonnoksen ja siihen liittyvän muistion lisäksi muuta tietoa voidakseen ymmärtää, mihin toimintaan kyseisiä kohtia sovelletaan.
Jotta kansallisella rahoituksella ja EU-rahoituksella tuettavat toiminnot ja niihin liittyvät tukivälineet voidaan sovittaa yhteen, tulee varmistaa, että EU-rahoituksen voidaan EU:n periaatteiden mukaisesti jatkossakin tulkita olevan kansallista rahoitusta täydentävää rahoitusta.
Tukikelpoisuusasetus
Tukikelpoisuusasetuksen rakenne on pääosin selkeä, mutta myös lakia alemman asteisen sääntelyn valmistelussa on tärkeää huomioida eri säädösten keskinäinen yhteys. Käsitteiden selkeyden vuoksi asetuksessa olisi myös hyvä esittää määritelmät erillisenä pykälänä. Määritelmäpykälä on toistaiseksi sekä asetusluonnoksessa että perustelumuistiossa jätetty täydennettäväksi myöhemmin.
Tukikelpoisuuden edellytykset on esitetty perustelumuistiossa selkeästi. Asetusluonnoksessa kuitenkin todetaan vain, että kustannukset ovat tukikelpoisia, jos ne ovat ohjelman tai tukipäätöksen mukaisia ja aiheutuneet tukihakemuksen vireille tulon jälkeen sekä tukipäätöksen mukaisena toteutusaikana.
Tuen ulkopuolelle jäävistä kustannuksista säädetään asetusluonnoksen 25 §:ssä. Normi esitetään luettelona, mikä lisää tekstin luettavuutta mutta sisältää riskin siitä, että valmistelussa ei ole huomioitu kaikkia tapaustyyppejä esimerkiksi tuen maksamisen esteistä tai kustannusten tukikelvottomuudesta.
Lisätietoja
