Valtion eläkejärjestelmä ja valtion vastuut muissa eläkejärjestelmissä

Valtion eläkejärjestelmän hallinnointi ja valvonta on järjestetty asianmukaisesti. Muista eläkejärjestelmistä – muun muassa yrittäjäeläkkeestä ja maatalousyrittäjien eläkkeistä – aiheutuu valtiolle merkittäviä vastuita, joita ei ole tunnistettu eikä raportoitu osana valtion tilinpäätöstä.

Tarkastuksen kohteena olivat valtion eläkejärjestelmä sekä valtion vastuut muissa eläkejärjestelmissä. Valtion eläkejärjestelmä käsittää valtion työntekijöiden eläketurvan, jonka valtio rahoittaa kokonaan. Sen lisäksi valtio rahoittaa kokonaan Kansaneläkelaitoksen (Kela) maksamat eläkkeet, kuten kansaneläkkeen ja takuueläkkeen sekä osallistuu yrittäjäeläkkeiden (YEL), maatalousyrittäjien eläkkeiden (MYEL) ja merimieseläkkeiden (MEL) rahoitukseen.

Valtion sitoutumisesta eri eläkejärjestelmiin aiheutuu valtiontaloudelle tulevaisuudessa huomattavia kustannuksia, ja ne muodostavat siten merkittävän taloudellisen vastuun.

Eläkkeet ovat valtiontalouden kannalta merkittävä vuosittainen menoerä. Vuonna 2021 niiden yhteissumma oli noin 10,2 miljardia euroa eli ne kattoivat noin 15 prosenttia valtion talousarvion määrärahojen kokonaismäärästä. Eläkkeistä raportoitavien tietojen asianmukaisuus on tärkeää myös päätöksenteon tietoperustan näkökulmasta: valtion tilinpäätöksen tulee tarjota oikeat ja riittävät tiedot eri eläkejärjestelmistä aiheutuvista vastuista.

Tarkastuksessa selvitettiin, onko valtion osin tai kokonaan rahoittamien eläkkeiden hallinnointi ja valvonta järjestetty asianmukaisesti. Lisäksi selvitettiin, antaako valtion tilinpäätös oikeat ja riittävät tiedot valtion vastuulle kuuluvista eläkkeistä.

Tarkastuksen perusteella todetaan, että valtion vastuulla olevien eläkkeiden hallinnointi ja valvonta on asianmukaisesti järjestetty. Valtion eläkejärjestelmästä aiheutuvat vastuut on raportoitu asianmukaisesti.

Muista eläkejärjestelmistä aiheutuvia vastuita ei kuitenkaan ole tunnistettu eikä raportoitu osana valtion tilinpäätöstä. VTV:n näkemys on, että nämä vastuut tulisi tunnistaa ja raportoida osana valtion tilinpäätösraportointia.

Valtion tilinpäätöstä ollaan uudistamassa, ja uusimuotoinen tilinpäätös on tarkoitus laatia ensimmäisen kerran vuodelta 2024. Aikataulu on tarkoituksenmukainen suositusten toimeenpanon kannalta; mahdolliset uudistukset on luontevaa huomioida valtion tilinpäätöksen kokonaisuuden uudistuksen yhteydessä.

Kategoriat

URN-tunniste

URN:ISBN:978-952-499-517-7