Erilliskertomus eduskunnalle valtion vuoden 2014 tilinpäätöksen ja hallituksen vuosikertomuksen tarkastuksesta

Valtion tilinpäätös vuodelta 2014 on laadittu sitä koskevien säännösten mukaisesti. Tarkastuksen perusteella yhteiskunnallisten vaikuttavuustietojen esittäminen on kehittynyt.

Pääasiallinen sisältö

Valtion tilinpäätöksen tilintarkastuksen perusteella valtiontalouden tarkastusvirasto toteaa, että valtion tilinpäätös vuodelta 2014 on laadittu sitä koskevien säännösten mukaisesti.

Varainhoitovuodelta 2014 tarkastusvirasto antoi ministeriöiden ja muiden kirjanpitoyksiköiden tilintarkastuksista yhteensä 67 tilintarkastuskertomusta.

Tilintarkastuksissa todettiin 11 kirjanpitoyksikössä virheellisiä menettelyjä, joista annettu huomautus tai useammat huomautukset yhdessä katsottiin sellaisiksi valtion talousarvion tai sitä koskevien keskeisten säännösten vastaisiksi menettelyiksi, joista sisällytettiin tilintarkastuskertomukseen yksilöity kielteinen laillisuuskannanotto. Merkittävimmät syyt kielteisiin laillisuuskannanottoihin koskivat talousarvion vastaista määrärahan tai valtuuden käyttöä.

Vuosikertomuksen yhteiskunnallisten vaikuttavuustietojen tarkastuksessa arvioitiin hallinnonalojen vuosikertomusraportointia suhteessa hallinnonaloille talousarviossa asetettuihin tavoitteisiin. Tarkastuksen perusteella yhteiskunnallisten vaikuttavuustietojen esittäminen on kehittynyt. Raportointi sisältää pääosin oikeat ja riittävät tiedot yhteiskunnallisten vaikuttavuustavoitteiden saavuttamisesta hallinnonaloilla.

Usealla hallinnonalalla tavoitteiden saavuttamista arvioidaan perustellen ja tavoitteiden asettamisessa on edistytty. Osalla hallinnonaloista on kuitenkin raportoinnissa edelleen puutteita sekä tavoitteiden asettamisessa että niiden saavuttamisessa. Kaikki hallinnonalat ovat raportoineet niille asetettujen tavoitteiden toteutumisesta.

 

Kategoriat

URN-tunniste

URN:NBN: VTV-K152015VP