Ympäristöministeriö ja maa- ja metsätalousministeriö eivät ole ohjauksellaan riittävästi varmistaneet maatalouden ravinnekuormituksen vähentämiseen tähtäävän valtion rahoituksen tuloksellisuutta. Ministeriöiden tulisi määritellä kuormituksen vähentämistavoitteet selkeästi ja perustellusti, kohdentaa rahoitus kustannusvaikuttavimpiin toimenpiteisiin ja kohteisiin sekä tuottaa järjestelmällistä tietoa rahoituksen vaikutuksista.
Vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä säädetyn lain mukaan vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisen yleisenä tavoitteena on suojella, parantaa ja ennallistaa vesiä ja Itämerta niin, ettei pintavesien ja pohjavesien tai Itämeren tila heikkene ja että niiden tila on vähintään hyvä. Ravinnekuormituksesta aiheutuva rehevöityminen on Suomen vesistöjen ja merialueiden merkittävin ongelma, ja suurin osa ravinnekuormituksesta tulee maataloudesta.
Tarkastuksessa selvitettiin, onko valtionhallinto luonut vesien- ja merenhoidon suunnittelulla hyvät edellytykset maatalouden ravinnekuormituksen vähentämiselle taloudellisesti, tehokkaasti ja vaikuttavasti. Lisäksi selvitettiin, onko vesien- ja merenhoidon rahoitusohjelmilla onnistuttu ratkaisemaan maatalouden ravinnekuormituksen vähentämisen haasteita sekä ovatko vesien- ja merenhoidon seuranta, raportointi, arviointi ja viestintä tuottaneet riittävää ja laadukasta tietoa toiminnan tuloksellisuudesta.
Vesistöjen ja merialueiden rehevöityminen aiheuttaa merkittäviä ympäristöhaittoja sekä valtiotaloudellisia menetyksiä ja kustannuksia. Valtion vesien- ja merenhoitoon käyttämien varojen suuruutta on vaikea arvioida, koska rahoitusta ei suunnitella eikä seurata kokonaisuutena. Hyväksyessään vesien- ja merenhoidon suunnitelmat valtioneuvosto ei kohdenna rahoitusta niiden toteutukseen. Rahoituksesta päätetään erikseen valtion talousarvioprosessissa ja useiden erillisten rahoitusohjelmien suunnittelussa. Vesien- ja merenhoidon suunnitelmien vaikutus rahoitukseen on epäselvä.
Ylivoimaisesti suurin osa vesien- ja merenhoidon rahoituksesta on koostunut maa- ja metsätalousministeriön hallinnoimista maatalouden ympäristökorvauksista. Vuosina 2015–2022 vesien- ja merenhoitoon liittyviin korvauksiin käytettiin keskimäärin noin 220 miljoonaa ja vuosina 2023–2027 on suunniteltu käytettävän noin 150 miljoonaa euroa vuodessa. Lisäksi rahoitusta on viimeisten kymmenen vuoden aikana myönnetty maa- ja metsätalousministeriön Ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjelmasta, ympäristöministeriön Vesiensuojelun tehostamisohjelmasta sekä ympäristöministeriön Ravinteiden kierrätyksen edistämistä ja Saaristomeren tilan parantamista koskevasta ohjelmasta.
Mittavasta rahoituksesta huolimatta ei vesistöjen ja merialueiden hyvää tilaa ole saavutettu eikä maatalouden ravinnekuormitus ole merkittävästi vähentynyt viimeisten 30 vuoden aikana.
Vesien- ja merenhoidon sekä siihen liittyvien rahoitusohjelmien suunnittelussa ei ole asetettu selkeitä tavoitteita maatalouden ravinnekuormituksen vähentämiselle. Siksi ei tavoitteiden saavuttamistakaan ole mahdollista todeta täsmällisesti. Uusissa merenhoidon ympäristötavoitteissa vuosille 2024–2030 on tavoitteet nyt myös maataloudelle. Vaikka tavoitteet toteutuisivat, ne eivät rehevöitymisen osalta kuitenkaan riitä rannikkovesien hyvään tilaan ainakaan seuraavaan 30 vuoteen.
Tarkastuksen perusteella vesien- ja merenhoidon toimenpiteiden valinnassa, suunnittelussa ja seurannassa valtiontaloudellisella kustannusvaikuttavuudella ei ole ollut kokonaisuutena selkeää roolia. Koska samoilla toimenpiteillä pyritään edistämään monia tavoitteita, päätöksenteon läpinäkyvyys edellyttäisi toimenpidevaihtoehtojen järjestelmällistä arviointia ja valintojen avointa perustelemista eri tavoitteiden kannalta, mukaan lukien vesiensuojelullinen kustannusvaikuttavuus. Vesienhoidon näkökulmasta tärkeimpiä toimenpiteitä ovat ne, jotka vähentävät turhaa lannoitusta, ehkäisevät tehokkaimmin ravinteiden kulkeutumista pelloilta vesistöihin sekä edistävät lantaravinteiden siirtämistä ylijäämäalueilta tarvealueille taloudellisesti ja ympäristöllisesti kestävästi.
Fosforin käyttö pelloilla on edelleen monin paikoin kasvien tarvetta suurempaa, erityisesti kotieläintalouden keskittymäalueiden lantakertymien vuoksi. Vuonna 2023 voimaan tulleessa fosforiasetuksessa määritellyt lannoitusrajoitukset ylittävät osin edelleen kasvien tarpeen ja sen sisältämä lantapoikkeus mahdollistaa ylilannoituksen lantaravinteilla.
Ministeriöt eivät ole tuottaneet kattavaa ja järjestelmällistä seurantatietoa vesien- ja merenhoidon ja siihen liittyvien rahoitusohjelmien tuloksellisuudesta. Siksi hallinnon on vaikea viestiä siitä kattavasti ja vakuuttavasti eduskunnalle ja kansalaisille. Tämän korjaamiseen tulisi kiinnittää huomiota esimerkiksi meneillään olevassa vesien- ja merenhoidon tietohallinnan kokonaisuudistuksessa.
