Yhteenvetoraportti: Vuoden 2020 tilintarkastukset

Yhteenvetoraportti kokoaa valtionhallinnon vuoden 2020 tilintarkastuksen keskeiset havainnot aiempaa yksityiskohtaisemmin. Raportissa julkaistaan lisäksi ensimmäistä kertaa keskeiset tiedot VTV:n uuden tarkastustavan mukaisista teematarkastuksista, joissa pyritään tuottamaan koko hallinnon kattavaa tietoa valtion taloudenhoidosta. VTV on uudistanut tilintarkastusten toteutustapaa merkittävästi viimeisen vuoden aikana.

Valtiontalouden tarkastusviraston perustuslaillinen tehtävä on tarkastaa vuosittain valtion, ministeriöiden, muiden tilinpäätösvelvollisten virastojen sekä kolmen talousarvion ulkopuolisen rahaston tilinpäätökset.

Tilintarkastuksessa varmistutaan siitä, että valtion talousarviota on noudatettu ja että tilinpäätökset antavat oikeat ja riittävät tiedot valtion ja kirjanpitoyksikköjen tuotoista, kuluista ja taloudellisesta asemasta. Lisäksi tarkastetaan kirjanpitoyksikköjen toiminnallisen tehokkuuden tietoja, kirjanpitoa, valtuuskirjanpitoa ja tuloksellisuuden laskentatointa. Kunkin kirjanpitoyksikön tarkastuksessa on voitu painottaa sille erityisiä asioita.

VTV antoi vuodelta 2020 yhteensä 62 tilintarkastuskertomusta valtion kirjanpitoyksiköille. Tarkastetuista yksiköistä 18 sai huomautuksen, sillä niiden tilinpäätöksessä tai taloudenhoidon menettelyissä todettiin olennaisia puutteita. Suurin osa huomautuksista liittyi talousarvion ja sitä koskevien keskeisten säännösten noudattamiseen.

VTV on uudistanut tilintarkastusten toteutustapaa viimeisen vuoden aikana. Uudistuksella pyritään kohdentamaan tarkastusta olennaisiin kysymyksiin sekä saamaan entistä suurempi hyöty data-analytiikasta ja muusta digitaalisesta teknologiasta. Uusi tarkastustapa myös tehostaa ja joustavoittaa tarkastusta ja tuottaa entistä laadukkaampaa tietoa valtion taloudenhoidosta.

Uuden tarkastustavan mukaiset teematarkastukset tuottavat yleisiä, kirjanpitoyksiköitä laajasti koskevia havaintoja. Vuoden 2020 teematarkastuksissa on perehdytty talousarvion noudattamiseen, taseisiin ja vastuisiin, talous- ja henkilöstöhallinnon keskitettyihin prosesseihin, kirjanpitoyksiköiden maksulliseen toimintaan sekä EU-rahoitukseen.

Tilintarkastuksen teemaraportit ovat saatavissa VTV:n kirjaamosta.

Kategoriat

URN-tunniste

URN:ISBN:978-952-499-511-5