Tarkastusvirasto selvitti, onko yritystukien hakemisessa, myöntämisessä, maksamisessa ja käytön valvonnassa noudatettu säädöksiä. Lisäksi selvitettiin, onko yritystukien sisäinen valvonta järjestetty asianmukaisesti. Laillisuustarkastuksen tavoitteena on tarkastaa, onko valtion taloudenhoidossa toimittu säännösten mukaisesti.
Tarkastusviraston kannanotot
Yritystukien määrä on noussut viime vuosina, mutta tukea saaneiden yritysten lukumäärä on laskenut. Vuonna 2016 valtion talousarviosta maksettiin tukia elinkeinoelämälle yhteensä 4 136 miljoonaa euroa (vuonna 2015 yhteensä 3 265 miljoonaa euroa). Tarkastus kohdistui yhteensä 12 erilaiseen tukeen, ja se kattoi neljänneksen vuonna 2016 maksetuista yritystuista.
Yritystukia koskeneessa laillisuustarkastuksessa selvitettiin, onko yritystukien hakemisessa, myöntämisessä, maksamisessa ja käytön valvonnassa noudatettu säädöksiä. Lisäksi selvitettiin, onko yritystukien sisäinen valvonta järjestetty asianmukaisesti.
Valtionavustuslaissa säädetään valtionavustuksen myöntämisen yleisistä edellytyksistä. Näihin kuuluu myös tuen tarpeellisuus. Valtionavustusta voidaan pitää tarpeellisena, jos hanketta ei voitaisi toteuttaa ilman avustusta tai jos yhteiskunnallisesti hyödylliseksi arvioitu hanke toteutuisi ilman valtionavustusta selvästi hitaammin tai suppeampana. Valtionavustus ei ole tarpeellinen, mikäli valtionavustuksen hakija pystyisi rahoittamaan hankkeen tai toiminnan omalla rahoituksella tai oman pääoman ehtoiseen rahoitukseen ehdoiltaan rinnastuvalla muulla rahoituksella.
Tuen tarpeellisuuden määrittely ja arviointi havaittiin hankalaksi, sillä tarkastuksessa saadun käsityksen mukaan ulkopuolinen rahoitus voi lähtökohtaisesti aina tuoda jotakin lisäarvoa toteutettavaan hankkeeseen. Lainsäädäntöä ja siitä johdettavia kriteereitä tulisikin selkeyttää, jotta yritystuet eivät muodostuisi tukiautomaateiksi sellaisille yrityksille, joille hankkeiden rahoitus olisi mahdollista muillakin tavoin. Tuen tarpeellisuusharkinnassa tulisi kaikissa tapauksissa ottaa samanaikaisesti huomioon rahoitettavan ohjelman ja tukea myöntävän organisaation toiminnan yleiset tavoitteet, mutta myös valtionavustuslakia koskevan hallituksen esityksen yleiset periaatteet tuen tarpeellisuudesta.
Tarkastuksessa todettiin säädöstenvastaisia menettelyjä kuudessa eri yritystuessa sekä joitakin sisäisen valvonnan puutteita. Puuntuotannon tukea oli myönnetty lainvastaisesti ilman sen kirjallista hakemista, ja tutkimusrahoituspäätösten toimituskirjoja ei ollut allekirjoitettu asianmukaisesti eikä tukipäätöksiä ollut aina perusteltu hallintolain mukaisesti.
Lääkärihelikopterituen lopullisen valtionavustuksen perustana olevia menoja määritettäessä oli valtionavustuslain ja valtion talousarvion vastaisesti jätetty huomioimatta lakisääteiset potilaskuljetuskorvaukset tukea vähentävänä tekijänä.
Yritysten kehittämistukea oli maksettu lain vastaisesti hankkeisiin, jotka oli aloitettu ennen tuen hakemista, ja tukikelpoisiksi kustannuksiksi oli hyväksytty ehtojen vastaisia kustannuksia. Myöskään kirjanpidon tositteita ei ollut arkistoitu lainsäädännön edellyttämällä tavalla.
Yritysten kehittämistuen ja tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan tuen tukiprosessien sisäisessä valvonnassa havaittiin myös joitakin puutteita dokumentoinnissa, päätösehtojen noudattamisessa, ohjeistuksessa ja tukijärjestelmissä.
Kaikkien tarkastukseen sisältyneiden yritystukien soveltuvuutta sisämarkkinoille oli tutkittu ennen niiden myöntämistä ja riittäviin toimenpiteisiin oli ryhdytty EU:n valtiontukisäädösten edellytysten täyttämiseksi.
Tarkastuksen perusteella suositellaan seuraavaa.
Suomen metsäkeskuksen
tulee varmistaa, että tukea myönnetään ainoastaan kirjallisen hakemuksen perusteella
tulee käyttää yhdenmukaisia hakemuslomakkeita ja varmistaa, että lomakkeet sisältävät kaikki vaaditut tiedot. Vanhentuneet lomakkeet tulee poistaa käytöstä.
Liikenne- ja viestintäministeriön
tulee lisätä raportointia koskeva vaatimus ministeriön ja VR:n väliseen sopimukseen junaliikenteen tuesta.
Innovaatiorahoituskeskus Tekesin
tulee ryhtyä toimenpiteisiin sen varmistamiseksi, että hankkeen rahoituspäätöksien johdosta lähetettävät toimituskirjat on asianmukaisesti allekirjoitettu
tulee jatkossa tarkentaa tukipäätöksen perusteluja, mikäli päätöksissä on poikettu hakemuksista
tulee varmistaa talousanalyysin suorittamisen dokumentointi, tuen saajan taloudellisen tilanteen kartoituksen dokumentointi tuen maksatuksen yhteydessä sekä hankkeissa tapahtuneiden muutosten dokumentointi riittävällä tavalla.
Työ- ja elinkeinoministeriön
tulee kiinnittää jatkossa huomiota sitoumuksen ehtojen valvontaan ja varmistua sitoumusta koskevien Finnvera Oyj:n luotto- ja takaustoiminnan sisäisten kontrollien asianmukaisuudesta
tulisi lisätä yritysten kansainvälistymiseen ja yrittäjyyden edistämiseen myönnetyn valtionavustuksen käytön valvontaa tuensaajien ilmoittamien tietojen läpikäymisen lisäksi esimerkiksi tarkastustoiminnalla
tulee tehdä päätös korontasaustoiminnan hallinnointipalkkion maksamisesta Suomen Vientiluotto Oy:lle viivytyksettä, jotta palkkio voidaan maksaa Valtiokonttorissa lainsäädännössä määrätyn ajan puitteissa
tulisi antaa ohje siitä, miten valtionapuviranomaisena palkkatukiasiassa toimivat TE-toimistot ja KEHA-keskus täyttävät valtionavustuslaissa valtionapuviranomaiselta edellytetyn velvollisuutensa huolehtia valtionavustuksen asianmukaisesta ja riittävästä valvonnasta.
ELY-keskusten ja TE-toimistojen kehittämis- ja hallintokeskuksen sekä ELY-keskusten ja TE-toimistojen
tulee varmistaa, ettei tukea makseta hankkeisiin, jotka on aloitettu ennen tuen hakemista. Maksatuksessa tulee kiinnittää erityistä huomiota kirjanpitotapahtumiin tai laskuihin, jotka ajoittuvat lähelle hankkeen aloittamisajankohtaa
tulee käydä läpi tapaukset, jotka tarkastuksen perusteella on aloitettu ennen tuen hakemista tai joiden alkamisajankohdasta ei voitu varmistua ja ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin
tulee varmistaa, ettei tukikelpoisiksi kustannuksiksi hyväksytä myöntöpäätöksessä asetettujen tarkempien ehtojen vastaisia kustannuksia
tulee varmistaa, että kirjanpidon tositteet arkistoidaan talousarvioasetuksen 46 §:n edellyttämällä tavalla
tulee kiinnittää huomiota siihen, että samaan tarkoitukseen aikaisemmin myönnetyt tuet esitetään yksilöidysti
tulee tuoda esiin yritysten kehittämisavustuksen päätösesityksissä avustuksen merkittävyys hankkeen toteuttamiseksi esimerkiksi korkeampitasoisena tai laajempana. Suositeltavaa olisi esittää vertailutietoja siitä, miten tuki vaikuttaa hankkeen toteuttamiseen
tulee ryhtyä sisäistä valvontaa parantaviin toimenpiteisiin, jotta varmistetaan, ettei jatkossa päätösehtojen noudattamisessa, tosittamisessa tai dokumentoinnissa synny virheitä
tulee huolehtia yhdessä työ- ja elinkeinoministeriön kanssa ohjeistuksen täydentämisestä ja tarkentamisesta yritysten kehittämishanketukien osalta
tulee tarkastella jälkikäteen yhteistyössä TE-toimistojen kanssa systemaattisesti URA-järjestelmän päätöstietoja poikkeamien havaitsemiseksi
tulisi luoda ja ottaa käyttöön mahdollisuuksien mukaan palkkatuen myöntö- ja maksatuspäätösten oikeellisuutta varmistavia järjestelmäperäisiä kontrolleja
tulee kiinnittää enemmän huomiota oikean tukimuodon valintaan palkkatuen käsittelyvaiheessa
tulisi tutkia URA-järjestelmän yhteydenottoilmoitukset aina ennen palkkatukipäätöksen tekemistä, jos työsuhteen katkeamisperusteeksi on ilmoitettu tuotannolliset ja taloudelliset syyt. Päätökseen vaikuttavat tiedot tulee systemaattisesti välittää palkkatukipäätöksiä valmistelevalle yksikölle ja KEHA-keskukselle.
Sosiaali- ja terveysministeriön
tulee huomioida toimintaan kohdistuvat lakisääteiset Kela-korvaukset valtionavustustarvetta vähentävänä eränä valtionavustusta budjetoitaessa ja myönnettäessä. Mahdollinen ensihoidon tutkimukselle maksettava tuki tulisi budjetoida ja myöntää erikseen
tulee varmistaa, että lääkärihelikopteritoimintaan myönnettävän tuen käytön vuosiselvitykset käsitellään viipymättä, jolloin mahdolliset korjaavat toimet voidaan aloittaa välittömästi.