Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA asuntopolitiikan toimeenpanijana
ARAn rahoitusvälineet eivät kaikilta osin vastaa rakennuttajien ja rahoittajien tarpeita. ARAn ja ympäristöministeriön tulee selvittää tarvetta ja mahdollisuuksia rahoittaa keskisuurten maakuntakeskusten vuokrataloyhtiöitä ARAn korkotukilainoilla. Lisäksi YM:n olisi selvitettävä mahdollisuuksia kehittää pitkää korkotukilainaa siten, että luototus perustuu riittävään kilpailuun.
Valokuva: Helsingin kaupungin Asuntotuotanto – Valokuvaaja Pertti Nisonen
Jälkiseuranta
Tarkastusvirasto on (22.10.2025) päättänyt, että jälkiseuranta päätetään ilman jälkiseurantaraportin antamista. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA lakkautettiin erillisenä virastona 1.3.2025, ja sen tehtävät sekä henkilöstö siirrettiin osaksi ympäristöministeriötä (Valtion tukeman asuntorakentamisen keskus). Tarkastuksessa esitetyt suositukset kohdistuivat niin suoraan joko ARAan virastona tai kyseisen viraston ohjaukseen, että jälkiseurannan tekeminen suunnitellulla tavalla ei ole enää mahdollista. Tarkastusvirasto seuraa kuitenkin valtion tukeman asuntorakentamisen kehittymistä ja arvioi tarkastustarvetta vuotuisissa riskianalyysi- ja suunnitteluprosesseissaan.
Tietoa tarkastuksesta
Tarkastuksessa arvioitiin Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAn tehtävien toteuttamista, toiminnan tuloksellisuutta ja riskienhallintaa. Lisäksi arvioitiin Valtion asuntorahaston (VAR) varojen hankintaa ja käyttöä sekä Valtiokonttorin toimintaa ARA-asuntokannan riskienhallinnassa ja ARA-rahoitusta saaneiden yhteisöjen talouden tervehdyttämistoimissa.
ARA toimeenpanee asuntopolitiikkaa muun muassa myöntämällä asumiseen ja rakentamiseen liittyviä avustuksia, tukia ja takauksia sekä ohjaamalla ja valvomalla ARA-asuntokannan käyttöä. Valtion tukemalla kohtuuhintaisella ARA-asuntotuotannolla täydennetään markkinaehtoista asuntotarjontaa sekä tasataan suhdanteita. Vuonna 2021 ARA-tuotanto käsitti liki 8 900 asuntoa. Korkotukivaltuutta käytettiin 1,75 miljardia euroa eli 97 % valtuudesta.
Tarkastuksen perusteella ARAn rahoitusvälineet eivät kaikilta osin vastaa rakennuttajien ja rahoittajien tarpeita. ARAn ja ympäristöministeriön tulee selvittää tarvetta ja mahdollisuuksia rahoittaa keskisuurten maakuntakeskusten vuokrataloyhtiöitä ARAn korkotukilainoilla. Lisäksi YM:n olisi selvitettävä mahdollisuuksia kehittää pitkää korkotukilainaa siten, että luototus perustuu riittävään kilpailuun.
ARAn tulisi lisäksi edistää rahoituspäätöksen laadinnassa määrämuotoisuutta ja saattaa kielteisen päätöksen perustelut rahoituksenhakijan tietoon, jotta hakijoiden tasapuolinen kohtelu toteutuu.
ARA toteuttaa riskienhallintaa yhdessä Valtiokonttorin kanssa, mutta Valtiokonttori ei voi vaikuttaa luotonmyöntövaiheeseen. ARAn tulee osallistaa Valtiokonttori arvioimaan niitä rahoituksenhakijoita, joiden lainakelpoisuudessa on eniten riskejä.
ARAn tulee lisäksi kiinnittää rahoitusta myöntäessään erityistä huomiota riskeihin, joita aiheutuu asumisoikeusasuntojen pysyvien rajoitusten ja ennustetun muuttoliikkeen yhteisvaikutuksesta.
Lisätietoja
Sanna Ollila
Johtava tuloksellisuustarkastaja
Tuloksellisuustarkastus
Tarkastusalueet: liikenne- ja viestintäministeriö, valtioneuvoston kanslia, valtiovarainministeriö