Suorituskykyjen rakentaminen Puolustusvoimien kehittämisohjelmissa
Puolustushallinnon tilausvaltuudet ja määrärahat kasvavat merkittävästi tulevina vuosina. Turvallisuusympäristön muuttuessa ja puolustusmenojen kasvaessa Puolustusvoimien materiaalisen kehittämisen toimeenpanokykyyn on kiinnitettävä erityistä huomiota.
Valokuva: Puolustusvoimat
Mitä tarkastettiin
- Puolustusvoimien kehittämisohjelmien hallintaa
- Kehittämisohjelmiin kuuluvien hankkeiden tuloksellista toteuttamista
- Hyvän budjetointitavan ja talousarvion noudattamista kehittämisohjelmien suunnittelussa
Tärkeimmät havainnot
- Puolustusvoimat ohjaa ja seuraa kehittämisohjelmia systemaattisesti
- Suorituskykyjä ei aina rakenneta kokonaisuuksina
- Hankkeiden aikataulut ovat usein pitkittyneet
- Toimeksiantomenettelyn toimivuudessa on ollut ongelmia
- Tilausvaltuuksien budjetointi on voimakkaan etupainoista
Lyhyesti
Puolustusvoimien kehittämisohjelma on neljän vuoden välein laadittava 12-vuotinen suunnitelma puolustusjärjestelmän suorituskykyjen kehittämiseksi. Suorituskykyjen kehittäminen on valtiontaloudellisesti erittäin merkittävää. Esimerkiksi vuonna 2023 Puolustusmateriaalihankinnat-momentille myönnettiin määrärahoja reilut 1,9 miljardia euroa. Puolustushallinnon tilausvaltuudet ja määrärahat kasvavat entisestään tulevina vuosina. VTV:n tekemän tarkastuksen perusteella Puolustusvoimat ohjaa ja seuraa kehittämisohjelmia systemaattisesti, mutta suorituskykyjen kokonaisvaltaiseen rakentamiseen tulisi kiinnittää huomiota. Suorituskyky ei muodostu pelkästä puolustusmateriaalista, vaan tarvitsee osakseen myös esimerkiksi tiloja, henkilöstöä ja ylläpitoa. Lisäksi Puolustusvoimien tulisi varmistaa, että materiaalihankinnat toteutetaan sujuvasti. Budjetoinnin läpinäkyvyyttä olisi myös syytä parantaa.
Julkaisu käsittää julkiset osat tarkastuskertomuksesta, joka on osin salassa pidettävä (käyttö rajoitettu, TL IV, Laki viranomaistoiminnan julkisuudesta 621/1999 24.1 §:n kohta 10).
Suorituskyky ei muodostu pelkästä puolustusmateriaalista, vaan se tarvitsee osakseen myös esimerkiksi tiloja, henkilöstöä ja ylläpitoa.
Noin
1,9 mrd. €
Talousarvion momentille 27.10.18 (Puolustusmateriaalihankinnat) myönnetyt määrärahat vuonna 2023
Keskimäärin noin
40 %
Puolustusvoimien materiaalinen kehittäminen -tilausvaltuuksista niiden alkuperäisen myöntötalousarviovuoden aikana käyttämättä jäänyt osuus vuosina 2015-2023.
Tarkastusviraston suositukset
Puolustusvoimat kiinnittää huomiota suorituskykyjen rakentamiseen kokonaisuutena ja ohjeistaa suorituskykyjen rahoitussuunnittelua materiaali- ja toimintamenomomenteilta tasapainoisesti.
Puolustusvoimat jatkaa toimeksiantomenettelyn kehittämistä sekä kehittää Logistiikkalaitoksen toiminnanohjausta ja toimeksiantojen seurantaa.
Puolustusvoimat toteuttaa henkilöstöstrategian mukaiset tavoitteet tehtäväkierron asteittaisesta hidastamisesta, laadukkaasta perehdyttämisestä sekä hiljaisen tiedon siirtymisen varmistamisesta tehtävänhoitajalta toiselle.
Puolustusministeriö ottaa kehittämisohjelmien toteuttamista kuvaavia indikaattoreita Puolustusvoimien tulossopimukseen.
Puolustusvoimat ja puolustusministeriö yhteensovittavat strategiset suunnitteluprosessinsa.
Puolustusvoimat ja puolustusministeriö kiinnittävät huomiota tilausvaltuuksien budjetoinnin etupainotteisuuteen ja varmistavat, että hankkeiden hankintavalmius on riittävällä tasolla, kun tilausvaltuuksia ehdotetaan talousarvioon.
Puolustusvoimat, puolustusministeriö ja valtiovarainministeriö kiinnittävät huomiota tilausvaltuuksien uusimisen perustelujen esittämiseen talousarvioesityksessä.
Jälkiseurannan ajankohta
Tarkastuksen jälkiseuranta tehdään vuonna 2028
Lisämateriaalit
PDF 586 kt Yhteenveto lausunnoista: Suorituskykyjen rakentaminen Puolustusvoimien kehittämisohjelmissa
PDF 154 kt
Yhteyshenkilöt
Suvi Kärki
Johtava tuloksellisuustarkastaja
Tuloksellisuustarkastus
Tarkastusalueet: oikeusministeriö, puolustusministeriö, sisäministeriö, ulkoministeriö
Juha Kettinen
Ylitarkastaja, YTT
Tuloksellisuustarkastus
Tarkastusalueet: oikeusministeriö, puolustusministeriö, sisäministeriö, ulkoministeriö