Kuntien arviointimenettelyssä pitäisi kuitenkin paremmin huomioida, miten peruspalvelujen saanti kuntalaisille voidaan turvata.
Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) tarkastuksen mukaan kuntien arviointimenettely on toimiva keino käydä läpi yksittäisen kunnan taloudellista tilannetta ja etsiä ratkaisuja sen taloudellisiin ongelmiin. Menettelyn jälkeen talouden tunnusluvut kunnissa ovat pääasiassa parantuneet. Tällaisia tunnuslukuja ovat esimerkiksi kuntakonsernin vuosikate, tuloveroprosentti sekä lainoja ja velkaantuneisuutta kuvaavat luvut.
”Myös suurin osa kuntien edustajista oli sitä mieltä, että arviointimenettely on edistänyt kunnan talouden tasapainottamista”, VTV:n ylitarkastaja Sini Salmi sanoo.
Valtiovarainministeriö voi tarvittaessa käynnistää erityisen vaikeassa taloudellisessa asemassa olevan kunnan kanssa arviointimenettelyn eli niin sanotun kriisikuntamenettelyn. Menettelyssä käydään läpi kunnan taloudellista tilannetta, minkä pohjalta ehdotetaan tarvittavia toimenpiteitä talouden tasapainottamiseksi ja kunnan asukkaiden peruspalveluiden turvaamiseksi.
Mikäli kunnalla ei ole uskottavia taloudellisia edellytyksiä selviytyä menoistaan tai kertyneistä alijäämistä, esitetään kuntajakoselvityksen käynnistämistä.
Arviointimenettelyn aikana laaditaan tasapainottamissuunnitelma, jossa määritellään toimenpiteitä talouden tasapainottamiseksi. Kunnat arvioivat, että suurimmat taloudelliset vaikutukset saavutettiin omaisuuden myynneillä, verotulojen lisäyksillä, konsernitoimenpiteillä ja sosiaali- ja terveyspalveluihin kohdistuvilla toimilla.
Arviointimenettelyn tarkoitus on myös selvittää, mitkä ovat kunnan mahdollisuudet turvata asukkailleen lainsäädännössä edellytetyt palvelut, sekä käynnistää tarvittavat toimenpiteet, jotta palveluiden saanti voidaan turvata. Tarkastusviraston mukaan kuntien arviointimenettely kuitenkin keskittyy lähinnä vain taloudenhoitoon.
”Kuntien arviointimenettelyssä olisi tärkeää ottaa nykyistä paremmin huomioon myös palvelut. Tällä hetkellä palvelujen tilannetta ei voida arvioida senkään takia, ettei tietoa ole saatavilla tarpeeksi, Salmi sanoo.
Tarkastusvirasto myös suosittelee, että tiedot kunnista, joiden kohdalla arviointimenettelyä harkitaan, dokumentoitaisiin selkeästi ja yhdenmukaisesti yksityiskohtaisten perusteluiden kanssa.