Hallituksen lainsäädäntösuunnittelu ei ole johtanut sääntelyn laadun selkeään paranemiseen. Nykyisessä lainsäädäntösuunnitelmassa säädöshankkeet on kuitenkin kytketty aiempaa paremmin hallitusohjelmaan.
Säädösvalmistelun laadun haasteisiin, kuten lainsäädännön määrän kasvuun ja tulkinnanvaraisuuteen, on pyritty vastaamaan erilaisten poikkihallinnollisten kehittämishankkeiden avulla. Ensimmäinen säädösvalmistelun kehittämistavoitteita ja valikoituja säädöshankkeita sisältävä hallituksen lainsäädäntösuunnitelma hyväksyttiin vuonna 2007. Nykyisen hallituksen lainsäädäntösuunnitelma on osa hallitusohjelman strategista toimeenpanosuunnitelmaa.
Tarkastuksessa selvitettiin, onko hallituksen lainsäädäntösuunnittelulla onnistuttu parantamaan lainsäädännön ja säädösvalmistelun laatua. Sääntelyn jatkuva kehittäminen konsernitason toimenpitein on perusteltu ja tärkeä tavoite. Hallitustasoisen lainsäädäntösuunnittelun tuoma käytännön lisäarvo lainvalmistelun ja säädösesitysten laadulle on jäänyt kuitenkin vähäiseksi. Viimeisimmän lainsäädäntösuunnitelman laadinnassa myönteinen piirre oli valmistelun kytkeminen politiikka-alueiden valmisteluun.
Tarkastusvirasto pitää tärkeänä, että lakiesitykset ovat eduskuntakäsittelyyn mennessään niin viimeisteltyjä, että eduskunta voi keskittyä punnitsemaan säädöksiä sisällöllisistä lähtökohdista. Tätä tavoitetta edesauttaisi yhteinen, velvoittava säädösvalmistelun prosessimalli sekä ohjeisto, jossa olisi sääntelyalan mukaista joustoa. Merkittävien säädösten vaikutusten arviointiin ja seurantaan tulisi panna lisää painoa.
Tarkastuksessa havaittiin, että lainsäädäntösuunnitelmien perustaksi ei ole koottu riittävästi ajantasaista tietoa sääntelyn uudistamisen tarpeiden, valmisteluresurssien ja ministeriöiden säädösvalmistelun organisoinnin vastaavuudesta. Säädösvalmistelun resursointi on ministeriökohtaista ja ministeriöiden sisällä osasto- ja yksikkökohtaista, kun taas uudistamisen tarpeet usein kohdistuvat poikkihallinnollisiin kokonaisuuksiin. Tällöin tarvittaisiin poikkihallinnollista resursointia.
Säädöspoliittisten tavoitteiden toimeenpano on jäänyt yksittäisten ministeriöiden vastuulle. Lisäksi todettiin, että vaikka vuoden 2007 lainsäädäntösuunnitelman toimeenpanossa havaittiin puutteita, niitä ei kuitenkaan pystytty riittävästi korjaamaan. Tarkastuksen mukaan hyvän säädösvalmistelun periaatteita, joita on linjattu muun muassa paremman sääntelyn toimintaohjelmassa, noudatetaan vaihtelevasti.
Konsernitasoisen sääntelyn kehittämisen tulisi kohdentua niihin asioihin, jotka eivät ole toteutettavissa tai toteutuvat heikosti yksittäisten ministeriöiden toimenpitein. Tällaisia ovat esimerkiksi sääntelyn uudistamisen hallinnolliset rakenteet, tietojärjestelmät ja resurssitarpeet eri sääntelyaloilla. Tarkastusviraston mukaan lainsäädäntösuunnitelmaa tulisi käyttää myös hyvän sääntelyn periaatteiden julkituomiseen. Kehittämisessä tärkeää on paitsi johdonmukaisuus ja vaikutusten seuranta, myös poliittinen tuki.
Monet tarkastuksen kriittiset havainnot ja johtopäätökset johtuvat siitä, että lainvalmistelussa noudatetaan hajautettua mallia, jossa kukin ministeriö vastaa itsenäisesti säädösvalmistelusta toimialallaan. Tämä ratkaisu perustuu poliittisiin päätöksiin ja voimassa olevaan lainsäädäntöön. Kansainvälisesti sääntelyn laatua on pyritty parantamaan esimerkiksi tarjoamalla keskitetysti asiantuntijatukea säädösvaikutusten arviointiin sekä arviointitiedon kattavuuden ja objektiivisuuden seurantaan ja valvontaan. Lainsäädännön laadun kannalta olisi hyödyllistä, jos myös Suomessa riippumaton toimija hoitaisi sääntelyn laadunvalvontaa, kuten selvittäisi säädösesitysten vaikutusarviointien asianmukaisuutta.