Kansallinen materiaalitehokkuusohjelma onnistui materiaalien käytön tehostamisessa

Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) selvitti kansallisen materiaalitehokkuusohjelman toteuttamista. Ohjelman tavoitteena oli vähentää teollisen tuotannon haitallisia ympäristövaikutuksia ja parantaa yritysten kilpailukykyä. Yritysten kilpailukyky, tuottavuus ja työllistämiskyky eivät selkeästi kehittyneet myönteisesti ohjelman toteuttamisen seurauksena. Ohjelman toteuttaminen vaikutti kuitenkin myönteisesti materiaalien käytön tehostumiseen sekä loi edellytyksiä yritysten välisten verkostojen muodostamiseen.

Kansallinen materiaalitehokkuusohjelma julkaistiin joulukuussa 2013 ja ohjelman päivitys vuoden 2017 lopussa sisältyy Sipilän hallituksen toimintasuunnitelmaan. VTV selvitti valtion toiminnan tuloksellisuutta sekä tuloksellisuuden arvioinnin osatekijöitä kansallisen materiaalitehokkuusohjelman toteuttamisessa. Esimerkkinä oli yritysten materiaalitehokkuuden edistämiseen tarkoitettu toimenpide; teollisten symbioosien edistäminen.

Kaikkia ohjelman toimenpiteitä ei ole toteutettu kokonaisuudessaan ohjelman valmistelussa määritettyjen tavoitteiden mukaisesti. Yritysten kilpailukyky, tuottavuus ja työllistämiskyky eivät selkeästi kehittyneet myönteisesti ohjelman seurauksena. Ohjelma vaikutti kuitenkin myönteisesti materiaalien käytön tehostumiseen. Kansallisen materiaalitehokkuusohjelman toteuttaminen, erityisesti teollisten symbioosien edistämistoiminnan avulla, on luonut uusia yritysten välisiä yhteistyöverkostoja ja yrtykset ovat hyötyneet verkostoitumisesta. Ohjelman toteuttamisen todettiin myös jonkin verran parantaneen materiaalitehokkuutta teollisuudessa.

Materiaalitehokkuus tarkoittaa luonnonvarojen säästeliästä käyttöä teollisuudessa, tehokasta sivuvirtojen hallintaa ja tuotannosta syntyvän jätteen määrän vähentämistä. Teollinen symbioosi on yritysten tiivistä yhteistyötä liiketoimintaverkostoissa, joissa yritykset vaihtavat materiaaleja, tuotantoprosessien sivutuotteita ja osaamista siten, että hukkaan menevän materiaalin määrä on mahdollisimman pieni.

Tutustu tarkastuskertomukseen

Kategoriat