Kestävyysvajetta on vaikea kuroa umpeen yksinomaan menoleikkauksin ja veronkorotuksin. Tarvitaan myös rakenteellisia uudistuksia, joilla edistetään kilpailua ja tuottavuutta sekä pidennetään työuria. Uudistusten toteuttaminen vaatii aikaa, joten uusia päätöksiä täytyy tehdä nopeasti.
Valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtaja Tuomas Pöysti ja finanssipolitiikan tarkastuspäällikkö Heidi Silvennoinen luovuttivat perjantaina 15. helmikuuta finanssipolitiikan tavoitteiden saavuttamista vaalikauden puolessa välissä arvioivan erilliskertomuksen eduskunnan puhemies Eero Heinäluomalle. Erilliskertomuksessa arvioidaan, kuinka hyvin finanssipolitiikan toteutus tukee valtiontalouden tasapainottamista sekä julkisen talouden vakautta ja kestävyyttä.
Vuonna 2012 esitetyt arviot Suomen julkisen talouden kestävyysvajeesta poikkeavat merkittävästi toisistaan, mutta politiikkatoimia vaativan kestävyysvajeen olemassaolo on kuitenkin kiistatonta. Syksyn 2012 aikana esitetyissä arvioissa kestävyysvajeesta laskelmien lähtötilanteeseen liittyvä epävarmuus on erityisen suuri. Yksittäisten pistearvioiden lisäksi onkin syytä kiinnittää huomiota laskelmien taustaoletuksiin ja kestävyysvajeen taustalla oleviin tekijöihin.
Kestävyysvajeen umpeen kurominen ja julkisen talouden vakauttaminen edellyttävät rakenteellisia uudistuksia. Kestävyysvajetta voidaan vähentää pidentämällä työuria, vahvistamalla talouden kasvupotentiaalia, parantamalla julkisten palveluiden tuotannon kustannustehokkuutta ja lisäämällä kilpailua. Hallituksen käynnistämän terveen kilpailun edistämisohjelman laaja ja ripeä toteuttaminen ohjelman kaikilla osa-alueilla ja hallinnonaloilla on tarpeen. Tarvitaan myös uusia toimia kilpailun edistämiseksi erityisesti palvelusektorilla. Keskeisiä keinoja kestävyysvajeen taltuttamiseen ovat kuntauudistus, sosiaali- ja terveydenhuollon toimintatapojen uudistaminen sekä tehokas tieto- ja viestintäteknologian hyödyntäminen julkisissa palveluissa.
Tärkein finanssipolitiikan hallintavälineistä on hallitusohjelmassa määritelty menosääntö ja siihen perustuva vaalikauden kehys, joka asettaa rajoitteen kehysten puitteisiin kuuluville valtion menoille. Kuluvalla vaalikaudella kehysten tasoa on laskettu verrattuna edellisen vaalikauden viimeiseen kehyspäätökseen. Kehystasoa laskettiin uudestaan kevään 2012 kehyspäätöksen yhteydessä. Tästä huolimatta joulukuun 2012 ennusteiden valossa näyttää vahvasti siltä, että hallitusohjelmaan kirjattuja alijäämä- ja velkatavoitetta ei tulla saavuttamaan. Valmius kehysten mukaisen menotason pudottamiseen kuitenkin lisää hallituksen finanssipolitiikan uskottavuutta.
Menotason sopeuttaminen ja uudelleenkohdennukset edellyttävät menorakenteen ja menojen lainsäädännöllisten ja muiden perusteiden perusteellista läpikäyntiä. Tämä tarkoittaa käytännössä huolellisten menokartoitusten laatimista erityisesti vaalikauden puolivälissä ja lopussa. Sopeutustoimissa on tarpeen arvioida kuntien ja valtion tehtäviä sekä kohdentaa säästöjä myös etuisuusjärjestelmiin, valtionosuuksiin ja -avustuksiin sekä valtion antamiin tukiin. Valtionavut, etuisuudet ja muut valtion siirtomenot ovat noin 33,4 miljardia euroa eli 66 prosenttia valtion talousarvion menoista.
Kestävyysvajeen umpeen kuromisen näkökulmasta valtiontalouden kehysten suppea kattavuus on haaste. Julkisten palveluiden järjestämisen kuluista valtaosa on kuntien menoja. Näitä menoja valtiontalouden kehykset säätelevät vain kehysjärjestelmään sisältyvien valtionosuuksien kautta.
Kuntien menojen kasvua ei ole toistaiseksi onnistuttu hillitsemään, mutta monet tärkeät uudistukset ovat vielä kesken. Peruspalveluohjelman roolin kehittäminen kuntien ohjauksessa voisi parantaa kuntatalouden ja kuntien palveluiden järjestämisen ennakoitavuutta. Tarkastusvirasto katsoo, että kunnille määrättävien uusien tehtävien kunnallistaloudellisten vaikutusten arviointiin on kiinnitettävä enemmän huomiota.