Vuonna 2012 julkaistun tutkimuksen (1) mukaan joka viides vuonna 1987 syntyneistä nuorista oli saanut 25. ikävuoteen mennessä psykiatrista hoitoa tai lääkitystä mielenterveysongelmien vuoksi. Kouluterveydenhuolto on avainroolissa ongelmiin tarttumisessa. VTV:n selvityksen mukaan kouluterveydenhuollon tarjoama tuki lasten mielenterveysongelmissa on lähtökohtaisesti hyvällä tasolla, mutta resurssit ja toimintatavat vaihtelevat alueiden ja koulujen välillä. Mielenterveysongelmat tulevat parhaiten esiin laajoissa terveystarkastuksissa sekä yhteistyössä oppilaiden, perheiden ja koulun henkilökunnan kanssa. Kehitettävää on erityisesti hoitoon pääsyssä ja tiedonkulussa eri toimijoiden välillä. Mielenterveysongelmien ennaltaehkäisyllä ja varhaisella puuttumisella voidaan ehkäistä ongelmien kärjistymisen ja toimintakyvyn heikkenemisen riskiä sekä vähentää kalliimpien palvelujen tarvetta.
Kouluterveydenhuolto tunnistaa lasten mielenterveysongelmia parhaiten laajoissa terveystarkastuksissa, joissa lapsen asioita käydään läpi terveydenhoitajan, lääkärin ja perheen yhteistyönä. Niissä kerätään myös tietoa oppilaan ja perheen tilanteesta oppilaalta itseltään sekä hänen vanhemmiltaan ja opettajiltaan. Ongelmien käsittelyssä tarvitaan yhteistyötä oppilaiden, perheiden ja koulun henkilökunnan kanssa sekä koulun kaikkien aikuisten sitoutumista. Yhteistyö opettajien kanssa on tärkeää, jotta tieto ryhmä- ja yksilötason ongelmista välittyy kouluterveydenhuollon sekä muille opiskeluhuollon toimijoille.
Kouluterveydenhoitajien työajasta suurin osa kuluu rutiinitarkastuksiin ja hallintoon
Kouluterveydenhuolto kykenee tarttumaan lasten ongelmiin matalalla kynnyksellä, mutta toisinaan aikaa ja tukea ei riitä sitä tarvitseville. Jokavuotiset ikäryhmätarkastukset sekä hallinnolliset tehtävät sitovat suuren osan terveydenhoitajien työpanoksesta. Kouluterveydenhoitajat pitävät nykyistä koululaisten tarkastusseulaa tiheänä. Vakiotehtävien koetaan rajaavan palveluiden ja tuen saatavuutta äkillisissä ongelmatilanteissa.
Toimintatavat vaihtelevat kouluittain ja alueittain – osaaminen on riittävää
Kouluterveydenhoitajien osaaminen mielenterveysongelmien tunnistamisessa ja hoitoonohjauksessa on lähtökohtaisesti riittävää, mutta asiantuntemusta tulisi vahvistaa erityisesti mielenterveyden ongelmatilanteissa. Lääkärien käytettävissä oleva työpanos koulun ja oppilaiden asioihin vaihtelee huomattavasti kunta- ja aluekohtaisesti. Ongelmien tunnistamiseen ei ole samanlaisia edellytyksiä kaikissa kouluissa, koska opiskeluhuollon resursseissa ja toimintatavoissa on huomattavia eroja eri alueiden ja kuntien välillä.
Kouluissa opiskeluhuoltopalvelujen toimijat eli kouluterveydenhuollon ammattilaiset, koulukuraattorit ja koulupsykologit tukevat toistensa työtä ja tekevät yhteistyötä. Toisaalta yhteistyön käytännöt vaihtelevat koulukohtaisesti, ja työnjaoissa on myös epäselvyyksiä ja päällekkäisyyksiä.
Ulkopuolisen hoidon ja arvion lähetekäytännöissä, -prosesseissa ja hoitoon pääsyssä on alueellisia ja kuntien välisiä eroja, eivätkä eri palvelujen nivelvaiheet toimi läheskään aina saumattomasti. Näitä tulisi parantaa, jotta lapsi pääsisi sujuvasti hoitoon ilman monimutkaista siirtelyä toimijalta toiselle. Myös tiedonkulussa palvelun tuottajien ja opiskeluhuollon välillä on kehitettävää, jotta tieto hoidossa olemisesta, tuen saamisesta ja tarvittavista jatkotoimista kulkisi kaikille toimijoille.
Opiskeluhuollon toimivuus ja yhdenmukaisuus varmistettava sote- ja maakuntauudistuksessa
Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuun siirtäminen maakuntatasolle mahdollistaisi kouluterveydenhuollon palvelujen nykyistä paremman integraation sosiaali- ja terveydenhuollon perus- ja erityispalvelujen kanssa. Samalla koulujen opiskeluhuollon kokonaisuuden toimivuudesta on huolehdittava aiempaa vankemmin maakunnan, kunnan ja oppilaitosten välisellä yhteistyöllä ja sopimisella. Uudistuksen riskinä on opiskeluhuoltopalvelujen hajautuminen, jolloin tavoite integraatiosta ei toteudu.
(1) Paananen ym. (2012): Lasten ja nuorten hyvinvointi Kansallinen syntymäkohortti 1987 -tutkimusaineiston valossa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Raportti 52. 2012, s. 14.
Lisätietoja
