Valtion tilinpäätös vuodelta 2013 on laadittu säännösten mukaisesti

Valtion tilinpäätöksen tilintarkastuksen perusteella valtion tilinpäätös vuodelta 2013 on laadittu sitä koskevien säännösten mukaisesti. Sisäisen valvonnan järjestämiseen valtion virastoissa ja laitoksissa on syytä kiinnittää huomiota.

Valtiontalouden tarkastusvirasto antoi varainhoitovuodelta 2013 ministeriöiden ja muiden kirjanpitoyksiköiden tilintarkastuksista 67 tilintarkastuskertomusta. Tilintarkastusten perusteella tarkastusvirasto kiinnittää huomiota sisäisen valvonnan järjestämiseen. Tehokas ja taloudellinen sisäinen valvonta edellyttää selkeää vastuunjakoa palvelukeskusten ja niiden asiakasvirastojen välille.

Hallituksen vuosikertomuksen vaikuttavuustietojen tarkastuksen perusteella yhteiskunnallisten vaikuttavuustietojen esittäminen hallinnonalojen vuosikertomusraportoinnissa on kehittynyt positiivisesti. Raportointi sisältää pääosin oikeat ja riittävät tiedot yhteiskunnallisten vaikuttavuustavoitteiden saavuttamisesta hallinnonaloilla. Vuosikertomusraportointia on helpottanut se, että valtiovarain controller -toiminto on ohjeistanut hallinnonalojen raportointia yhteiskunnallisista vaikuttavuustavoitteista aiempaa yksityiskohtaisemmin ja selkeämmin.

Usealla hallinnonalalla tavoitteiden saavuttamista arvioidaan perustellen ja tavoitteiden asettamisessa on edistytty. Osalla hallinnonaloista sekä tavoitteiden asettamisessa että niiden saavuttamisesta raportoinnissa on edelleen puutteita. Kaikki hallinnonalat ovat raportoineet niille asetettujen tavoitteiden toteutumisesta.

Valtiontalouden tarkastusvirasto antoi 22.5.2014 erilliskertomuksen eduskunnalle valtion vuoden 2013 tilinpäätöksen ja hallituksen vuosikertomuksen tarkastuksesta.

Tutustu erilliskertomukseen

Kategoriat