Verojärjestelmän kokonaisuuteen tulee kiinnittää päätöksenteossa enemmän huomiota. Veromuutosten vaikutusten arviointia on kehitettävä.
Toimivassa verorakenteessa verot on sovitettu yhteen ja jokaisella verolla on oma tehtävänsä. Tämä edellyttää sitä, että verotusta ja sen vaikutuksia tarkastellaan ja arvioidaan kokonaisuutena säännönmukaisesti. Verojärjestelmä on tällä hetkellä monimutkainen ja pirstaloitunut, ja sitä tulisi pyrkiä yksinkertaistamaan.
Pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelmassa esitettiin veropolitiikasta sekä suuria linjoja että yksityiskohtaisia toimenpiteitä. Veropolitiikkaa rajattiin myös asettamalla muita sitovia talouspoliittisia tavoitteita. Hallitusohjelman yksityiskohtaisuuden ja rajoitusten takia verojärjestelmän kokonaisuuden suunnittelu on ollut vaalikaudella haastavaa.
Veromuutoksia arvioitiin valmistelutyössä paikoin kokonaisuuden näkökulmasta. Muutosten kaikista oleellisista vaikutuksista ei kuitenkaan esitetty arviota ja päätöksenteossa korostuivat usein muut kuin veropoliittiset tavoitteet. Tarkastusvirasto huomauttaa, että verojen käyttäminen instrumenttina muiden kuin veropoliittisten tavoitteiden saavuttamiseen voi heikentää verojärjestelmän toimivuutta.
Hallitusohjelmassa olisi hyvä asettaa veropolitiikan yleiset linjaukset ja keskeiset tavoitteet. Valmistelutyössä voidaan myöhemmin selvittää sopivat välineet verojärjestelmän kokonaisuus huomioiden. Sisältökysymyksissä olisi hyvä hyödyntää tehokkaammin valtiovarainministeriön virkamiesten osaamista. Hallituskauden alussa ja kehysriihen alla valtiovarainministeriön olisi laadittava verojärjestelmästä laajempia katsauksia. Koska talouden toimintaympäristö on muutoksessa, myös veropolitiikan tulevaisuutta ja tulevaisuuden verojärjestelmää kokonaisuutena on ennakoitava.
Verojärjestelmää tulisi kehittää erityisesti hallinnollisen tehokkuuden näkökulmasta. Verovelvoitteiden hoitamisesta tulisi tehdä mahdollisimman helppoa. Poikkeamia ja päällekkäisiä vähennyksiä tulee karsia ja kaavamaisia vähennyksiä suosia. Erityisesti verotukien vaikuttavuutta tulisi arvioida kriittisesti. Valtion toimien vaikutus muihin veropohjaa jakaviin veronsaajiin, erityisesti kuntiin, tulee myös huomioida.