Tulevat julkaisut

VTV julkaisee läpi vuoden tarkastuskertomuksia ja muita raportteja. Julkaisuajat ovat arvioita ja saattavat vielä muuttua.

Julkaistaan 15.4.2025

Energiainvestointien tuki vihreän siirtymän edistäjänä

Tarkastuksen tavoitteena on arvioida valtion yrityksille investointitukina myöntämän energiatuen tuloksellisuuden edellytyksiä ja tuloksellisuutta. Kohdealueina ovat investointituet uusiin energiateknologioihin, uusiutuvaan energiaan ja energiatehokkuuteen, vähähiiliseen vetyyn, hiilidioksidin talteenottoon ja hyödyntämiseen sekä teollisuuden prosessien suoraan sähköistämiseen ja vähähiilistämiseen.

Julkaistaan 29.4.2025

Vastuullisuusraportti 2024

Valtiontalouden tarkastusvirasto julkaisee valtionhallinnon yhteisten ohjeiden mukaisen raportin toimintansa vastuullisuudesta. Vastuullisuusraportissa kuvataan tarkastusviraston kestävää kehitystä edistävää työtä ja kerrotaan toiminnan ympäristöjalanjäljestä sekä vastuullisesta toiminnasta työnantajana.

Julkaistaan 6.5.2025

Investointien suunnittelu ja seuranta

Tarkastuksen kohteena ovat kirjanpitoyksiköiden tekemät investoinnit ja niihin liittyvät sisäisen valvonnan menettelyt. Tavoitteena on varmentaa, onko investointien suunnittelu järjestetty asianmukaisesti, onko investointipäätöksen perustana ollut asianmukainen tietoperusta ja onko investointien seuranta järjestetty asianmukaisesti.

Julkaistaan 7.5.2025

Valtionhallinnon tilintarkastuskertomukset vuodelta 2024

VTV tarkastaa vuosittain valtion, ministeriöiden ja muiden tilinpäätösvelvollisten virastojen tilinpäätökset sekä kolmen valtion talousarvion ulkopuolisen rahaston tilinpäätökset. Tilintarkastuskertomukset ja yhteenveto tärkeimmistä havainnoista julkaistaan VTV:n verkkosivuilla. Kertomuksia julkaistaan maaliskuusta 2025 alkaen sitä mukaa kuin tarkastukset valmistuvat.

Julkaistaan 15.5.2025

Valtion tilinpäätöksen ja hallituksen vuosikertomuksen tarkastus

Tarkastuksessa selvitetään, onko valtion tilinpäätös laadittu säädösten mukaisesti ja onko talousarviota ja sitä koskevia säännöksiä noudatettu. Lisäksi tarkastetaan, raportoiko hallitus vuosikertomuksessaan säädösten mukaisesti valtion ja julkisen talouden tilasta sekä toiminnan tuloksellisuudesta.

Julkaistaan 28.5.2025

Tuki kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyölle

Tarkastuksen tavoitteena on arvioida, miten hyvät edellytykset ulkoministeriö on luonut kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyön edistämiseksi osana Suomen kehityspolitiikkaa. Aihe on ajankohtainen ja valtiontaloudellisesti merkittävä. Vuonna 2023 myönnettiin tukea kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyölle noin 90 miljoonaa euroa.

Julkaistaan 9.6.2025

Finanssipolitiikan valvonnan arvio julkisen talouden hoidosta, kevät 2025

VTV arvioi raportissaan muun muassa julkisen talouden suunnitelmaa vuosille 2026–2029, julkisen velkasuhteen vahvistamistavoitteen etenemistä ja finanssipoliittisen sääntöjen noudattamista. Finanssipolitiikan valvonnan tuloksista raportoidaan kaksi kertaa vuodessa, kesäkuussa ja joulukuussa.

Julkaistaan 10.6.2025

Erityistehtäväyhtiökohtaiset omistajastrategiat

Tarkastuksen tavoitteena on arvioida valtion erityistehtäväyhtiöiden omistajaohjauksen toimivuutta sekä omistajastrategisen työn ja omistajaohjauksen tavoitteiden että yhtiöiden erityistehtävän toteutumisen näkökulmista.

Julkaistaan 11.6.2025

Korruption torjunta

Selvitämme tarkastuksessa tuloksellisen korruptiontorjunnan edellytyksiä valtion viranomaisissa. Korruption torjunta edistää julkisten varojen käytön asianmukaisuutta, tuloksellisuutta ja läpinäkyvyyttä. Tarkastuksen kohteena ovat periaatteet ja käytänteet, joilla valtion toimijat pyrkivät ehkäisemään korruptiota ja varautumaan mahdollisiin korruptioepäilyihin. Selvitämme myös korruption vastaisen strategian roolia korruption torjunnan kokonaisuudessa.

Julkaistaan 12.6.2025

Valtion sidosyksikköhankinnat

Julkisyhteisöt voivat joko hankkia tarvitsemansa tuotteet ja palvelut markkinoilta tai tuottaa ne itse omassa organisaatiossaan tai omistamissaan sidosyksiköissä (in-house-toimija tai in house-yhtiö). Tarkastus kohdistuu siihen, miten valtion sidosyksikköyhtiöitä hallitaan ja miten niiltä hankitaan tuotteita ja palveluita kilpailuttamatta.

Julkaistaan 18.6.2025

Pitkittyneet oikeusprosessit

Tarkastuksen kohteena ovat viranomaisten toimet pitkittyneiden rikosprosessien lyhentämiseksi. Tarkastus kohdistuu koko rikosprosessiketjuun eli tarkastuksessa arvioidaan toimia, joilla on pyritty vaikuttamaan poliisin esitutkintaan, syyttäjän toimintaan ja tuomioistuinkäsittelyyn. Tuomioistuimista kohteena ovat käräjäoikeudet ja hovioikeudet. Tarkastus kohdistuu niihin toimiin, joilla on pyritty rikosprosessien sujuvoittamiseen vuosina 2010–2023.

Julkaistaan 1.8.2025

Kertomus avoimuusrekisterin toiminnasta ja valvonnasta 2024

VTV valvoo, että avoimuusrekisteriin ilmoitetaan eduskuntaan ja ministeriöihin kohdistuvasta pitkäjänteisestä ja suunnitelmallisesta vaikuttamistoiminnasta ja sen neuvonnasta. Avoimuusrekisterin tavoitteena on parantaa päätöksenteon läpinäkyvyyttä, torjua epäasiallista vaikuttamista sekä vahvistaa kansalaisten luottamusta valtionhallintoon ja demokratiaan.

Julkaistaan 13.8.2025

Kyberturvallisuuden hallinnan tila valtionhallinnossa

Tarkastus tuottaa tietoa kyberturvallisuuteen liittyvien strategioiden ja muiden tavoitteiden toimeenpanosta, viranomaisten rooleista ja vastuista sekä prosessien ja toimenpiteiden asianmukaisuudesta. Aihe on ajankohtainen, koska kyberturvallisuuteen kohdistuu jatkuvasti erilaisia uhkia.

Julkaistaan 2.9.2025

Vuoden 2024 tilintarkastukset, yhteenvetokertomus

Yhteenvetokertomus kokoaa valtionhallinnon vuoden 2024 tilintarkastuksen keskeiset havainnot. Kertomuksessa julkaistaan lisäksi keskeiset tiedot VTV:n teematarkastuksista, joissa pyritään tuottamaan koko hallinnon kattavaa tietoa valtion taloudenhoidosta.

Julkaistaan 10.9.2025

Valtionapukelpoisuus

Tarkastuksen kohteena on valtionavun tai muu tuen saajan tukikelpoisuus. Aihe liittyy erilaisiin tukityyppeihin: harkinnanvaraiset valtionavustukset, valtionosuudet ja korvaukset. Aiheen valtiontaloudellinen merkitys on lähes 2 miljardia euroa vuodessa.

Julkaistaan 15.9.2025

Valtiontalouden tarkastusviraston vuosikertomus eduskunnalle 2025

Vuosikertomus sisältää yhteenvedon eduskunnan kannalta tärkeimmistä tarkastushavainnoista sekä tarkastusten tuloksista muodostetut johtopäätökset valtion taloudenhoidon ja hallinnon tilasta. Lisäksi VTV esittää katsauksen omasta toiminnastaan vuosikertomusjaksolla. Vuosikertomus julkaistaan syyskuussa, päivä tarkentuu myöhemmin.

Julkaistaan 22.9.2025

Ilmastopolitiikan tietoperusta

Tarkastuksen tavoite on selvittää ilmastolaissa säädetyn ilmastopolitiikan suunnittelujärjestelmän tietoperustan koordinaation tarkoituksenmukaisuutta, tietoperustan avoimuutta, riittävyyttä ja oikea-aikaisuutta sekä sen luomia edellytyksiä kustannustehokkaiden ilmastotoimien valintaan.

Julkaistaan 21.10.2025

Suorituskykyjen rakentaminen Puolustusvoimien kehittämisohjelmissa

Tarkastuksen kohteena on suorituskykyjen rakentaminen Puolustusvoimien kehittämisohjelmissa. Tarkastus kohdistuu kehittämisohjelmien hallintaan, kehittämisohjelmien alaisten hankkeiden tuloksellisuuteen sekä talousarvion noudattamiseen.

Julkaistaan 2.12.2025

Poliisin lupahallinto

Tarkastuksen tavoitteena on selvittää poliisin lupahallinnon toimivuutta ja tuloksellisuutta. Tarkastuksen kohteina ovat sisäministeriö ja Poliisihallitus. Lupahallintoa tarkastetaan, koska sen toiminnassa on tunnistettu erilaisia riskialueita. Riskit liittyvät muun muassa lupamenettelyjen sujuvuuteen ja kestoon, lupahallinnon tietojärjestelmiin, toiminnan kustannusvastaavuuteen ja lupapisteiden toimintaan.

Julkaistaan 15.12.2025

Toimivien logistiikka- ja kuljetusketjujen varmistaminen

Tarkastuksen tavoitteena on selvittää, mitkä valtion keinot toimivien logistiikka- ja kuljetusketjujen varmistamiseksi ovat vaikuttaneet toivotusti, ja mitä olisi tarpeen kehittää. Tarkastuksessa selvitetään, miten valtio on voinut vaikuttaa Suomen logistisen toimintaympäristön vahvuuksien ja mahdollisuuksien kehittämiseen ja hyödyntämiseen sekä riskien suuruuteen ja niiden hallintaan. Tehokas logistiikka ja toimivat kuljetukset ovat Suomen elinkeinoelämän kilpailukyvyn ja maamme huoltovarmuuden edellytyksiä.

Julkaistaan 15.12.2025

Valtion liikuntatoimi

Tarkastuksen kohdeasia on valtion liikuntatoimi. Tarkastuksen tavoitteena on selvittää, miten hyvin valtion liikuntapolitiikan ohjausrakenteet ja erityisesti talousarvion luvun 29.90. rahoitusjärjestelmät ovat edistäneet liikuntapolitiikan tavoitteita. Tarkastuksessa selvitetään, onko opetus- ja kulttuuriministeriö allokoinut liikuntamäärärahat tarkoituksenmukaisella, läpinäkyvällä ja tehokkaalla tavalla, ovatko keskeisimmät valtionavustukset ja -osuudet tuloksellisia sekä onko ministeriö budjetoinut 29.90. luvun määrärahat eduskunnan budjettivallan toteutumisen näkökulmasta hyvin.

Julkaistaan 16.12.2025

Kertomus vaalirahoituksen valvonnasta vuoden 2025 aluevaaleissa

VTV valvoo, että kaikki ilmoitusvelvolliset tekevät vaalikampanjoidensa rahoituksesta vaalirahoituslaissa säädetyn ilmoituksen. Aluevaaleissa ilmoitusvelvollisia ovat valtuutetuiksi ja varasijalle valitut. Valvonnan tavoitteena on lisätä rahoituksen läpinäkyvyyttä.

Julkaistaan 16.12.2025

Kertomus vaalirahoituksen valvonnasta vuoden 2025 kuntavaaleissa

VTV valvoo, että kaikki ilmoitusvelvolliset tekevät vaalikampanjoidensa rahoituksesta vaalirahoituslaissa säädetyn ilmoituksen. Kuntavaaleissa ilmoitusvelvollisia ovat valtuutetuiksi ja varasijalle valitut. Valvonnan tavoitteena on lisätä rahoituksen läpinäkyvyyttä.

Julkaistaan 17.12.2025

Finanssipolitiikan valvonnan raportti 2025

VTV:n finanssipolitiikan valvonta arvioi raportissaan talouden ja julkisen talouden kehitystä, finanssipoliittisten sääntöjen noudattamista ja julkisen talouden vahvistamistavoitteen etenemistä talousarvioesityksen valossa, valtiontalouden kehysten noudattamista, valtiovarainministeriön talousennusteiden realistisuutta sekä finanssipolitiikan mitoitusta. Finanssipolitiikan valvonnan tuloksista raportoidaan kaksi kertaa vuodessa, kesäkuussa ja joulukuussa.

Julkaistaan 17.12.2025

Huoltovarmuuden rahoituspohja

Tarkastus kohdistuu huoltovarmuusjärjestelmän rahoituspohjan ylläpitoon. Tavoitteena on varmistaa, että kriittisen tuotannon, palvelujen ja infrastruktuurin turvaamiseen on riittävästi resursseja ja rahoitusta myös vakavissa häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. Huoltovarmuuden rahoituspohja käsittää erityisesti huoltovarmuusmaksuun tukeutuvan perusrahoituksen mutta myös Huoltovarmuuskeskuksen omistuksista kertyvät tuotot sekä toimet, joilla rahoitustarvetta hallitaan. Tarkastus on ajankohtainen, koska muutokset kokonaisturvallisuuden toimintaympäristössä ovat korostaneet tarvetta turvata huoltovarmuus. Siinä olennaista on muun muassa varmistaa kriittisten toimintojen ylläpitämiseksi tarvittava rahoitus ja resurssit.

Julkaistaan 19.12.2025

Hyvinvointialueiden sidosyksikköhankinnat

Tarkastuksen keskeisenä tavoitteena on selvittää hyvinvointialueiden sidosyksikköhankintojen laillisuutta sekä arvioida sidosyksiköiden ohjauksen, valvonnan ja hallinnoinnin asianmukaisuutta. VTV on päättänyt tarkastaa asian, sillä sidosyksikköhankintoihin liittyvän sääntelyn kehittäminen on ajankohtainen hallitusohjelmassa asetettu tavoite, ja koska hyvinvointialueiden sidosyksikköhankintojen laillisuudessa on havaittu ongelmia.

Julkaistaan 29.5.2026

Päätöksenteon pohjana käytettävät mikrosimulointimallit

Tarkastuksessa selvitetään, onko mikrosimulointimallien kehitystyö toimivaa ja vastaako se käyttäjien tarpeita. Lisäksi selvitetään, miten mikrosimulointimallien tuloksia hyödynnetään finanssipolitiikan päätöksenteon tietopohjassa ja onko mikrosimulointimallien tuloksista viestitty läpinäkyvästi ja ymmärrettävästi. Valtionhallinnossa ylläpidetään SISU- ja HVSR- mikrosimulointimalleja, ja niitä käytetään osana finanssipolitiikan päätöksenteon tietoperustaa, kun arvioidaan esimerkiksi verotukseen ja sosiaaliturvaan kohdistuvien lakimuutosten vaikutuksia.