Vaalirahoitusvalvonta vaatii tarkkuutta ja sosiaalista silmää

Vaalirahoituksen valvonnan ytimessä on tarkastaa, että kaikki ilmoitusvelvolliset tekevät vaalirahoituslaissa säädetyt ilmoitukset. Aluevaltuustoihin valittujen tulee jättää VTV:lle ilmoitus vaalirahoituksestaan 26.3. mennessä.

Historian ensimmäiset aluevaltuustot valittiin 23.1.2022. Aluevaaleihin liittyvä valvontatyö on suuritöinen kokonaisuus, jonka parissa työskentelee laaja joukko tarkastusvirastolaisia. Itse vaalirahoitusvalvonnan parissa työskentelee kahdeksan valvojaa ja kaksi harjoittelijaa. Lisäksi työn tukena tarvitaan monipuolisesti lainopillista asiantuntemusta, viestintä- ja ICT-osaamista sekä assistenttipalveluja.

Valvontatiimillä riittää kiirettä ennen ja jälkeen vaalipäivän

Aluevaaleihin liittyvät ensimmäiset valmistelut aloitettiin jo keväällä 2021, ja ne jatkuivat koko viime syksyn. Aluevaaleja koskeva lainsäädäntö tuli voimaan 1.7.2021, ja samana päivänä tarkastusvirasto antoi aluevaalien vaalirahoitusta koskevan ohjeen.

”Aluevaaleihin liittyvä työ alkoi järjestelmän testaamisella ja lomakepohjien päivityksellä. Lisäksi ympäri vuoden ohjeistetaan ja neuvotaan ilmoitusvelvollisia, median edustajia ja taustavaikuttajia kuten puolueiden kouluttajia”, ylitarkastaja Jonna Carlson kertoo.

Itse valvontatyö alkoi joulukuun lopulla, kun aluevaalien ehdokkaat alkoivat tehdä ennakkoilmoituksia vaalirahoituksestaan. Ennakkoilmoituksen laati määräaikaan mennessä 3 067 ehdokasta eli 29 prosenttia kaikista ehdolla olleista.

Työ jatkuu vaalitulosten vahvistamisen jälkeen varsinaisten vaalirahoitusilmoitusten vastaanottamisella ja julkaisemisella. Vaalirahoitusilmoitus tehdään ensisijaisesti sähköisesti, ja sen voi jättää tarkastusviraston asiointipalvelussa 26.3.2022 mennessä. Lisäksi jokaisen aluevaltuustoon valitun tulee toimittaa VTV:lle kampanjatiliote, jonka tiedot valvontatiimi tarkistaa ja tarvittaessa pyytää korjaamaan.

Valvontatyöllä on tärkeä yhteiskunnallinen merkitys. Suomessa kansalaisilla on mahdollisuus tutustua ehdokkaiden vaalirahoitukseen, ja vaalirahoitusilmoitukset ovat julkisia asiakirjoja. Läpinäkyvä vaalirahoitus vahvistaa kansalaisten luottamusta siihen, että demokraattinen järjestelmä toimii.

”Työllämme on aidosti iso vaikutus yhteiskunnalliseen keskusteluun, valtarakenteisiin ja demokratian vahvistamiseen”, Carlson sanoo.

Positiiviset kohtaamiset ja yhteiskunnallinen merkittävyys motivoivat

Asiakaspalvelutaidot ja kyky kohdata erilaisia ihmisiä on valvontatyössä avainasemassa, sillä olennainen osa työtä on vastata asiakaspuheluihin ja tarjota neuvontaa. Aiheeseen, ohjeisiin ja lainsäädäntöön tulee perehtyä huolella, jotta osaa neuvoa ja opastaa ilmoitusvelvollisia ilmoituksen tekemisessä.

”Vaalirahoitusvalvontatyö vaatii huolellisuutta ja tarkkuutta. Myös asiakaspalvelutaidot korostuvat, sillä jokainen yhteydenpito ilmoitusvelvolliseen on aina omanlaisensa”, johtava tilintarkastaja Pontus Londen sanoo.

Arkisessa työssä mieleen jäävät erityisesti erilaiset kohtaamiset ihmisten kanssa. Virheistä huomauttaminen ja uusiin toimintatapoihin ohjaaminen vaativat erityistä sensitiivisyyttä, sillä ihmiset reagoivat epäkohtiin eri tavoin.

Londenin mukaan palkitsevaa on, kun asiakkaan jännitystä saa kevennettyä ja yhteinen sävel lopulta löytyy. Positiivinen palaute ilahduttaa ja jää mieleen pitkäksi aikaa.

”Kyllä ne ovat ne kohtaamiset ihmisten kanssa, jotka ovat jääneet mieleen. Vuosia sitten vaalirahoitusilmoituksen mukana tuli kaunis postikortti, jossa oli terveiset valvovalle viranomaiselle. Se kortti on yhä tallella ja muistuttamassa hyvistä hetkistä ja työn merkityksestä”, Carlson kertoo.

Kategoriat