Digitalisaatio vaikuttaa monella tavoin virastojen kaikkiin toimintaprosesseihin sekä sisäisen valvonnan toimivuuteen. Toimiva sisäinen valvonta tukee myös toiminnallisen tehokkuuden tavoitteita. Toimintaprosesseihin rakennettavien kontrollien tulisi myös ennaltaehkäistä virheiden ja väärinkäytösten syntymistä.
VTV tarkastaa vuosittain valtion, ministeriöiden, muiden tilinpäätösvelvollisten virastojen sekä kolmen talousarvion ulkopuolisen rahaston tilinpäätökset. Vuodelta 2022 VTV antoi yhteensä 61 tilintarkastuskertomusta valtion kirjanpitoyksiköille. Tilintarkastusten kohteena oli vuoden 2022 talousarvio lisätalousarvioineen, kaikkiaan 77,9 miljardia euroa.
Tarkastetuista kirjanpitoyksiköistä 21 (34 %) sai huomautuksen, sillä niiden tilinpäätöksessä tai taloudenhoidon menettelyissä todettiin olennaisia puutteita. VTV velvoitti neljä kirjanpitoyksikköä ilmoittamaan sille toimenpiteistä, joihin ne ovat ryhtyneet korjatakseen huomautukseen johtaneen asiantilan.
”Huomautusten määrä on hieman suurempi kuin edellisenä vuonna. Erityisesti huomautukset tilinpäätöksen oikeista ja riittävistä tiedoista ovat lisääntyneet”, johtaja Jaakko Eskola toteaa.
VTV arvioi tarkastuksissaan, onko tilinpäätöksestä ja toiminnallisesta tehokkuudesta esitetty oikeat ja riittävät tiedot, onko sisäinen valvonta toimivaa sekä onko talousarviota noudatettu. VTV:n tilintarkastuskertomusten havainnot on koottu yhteenvetoraporttiin, joka sisältää sekä tilintarkastusten yleiset huomiot että havaintoja tietyistä teemoista. Raportin avulla VTV:n havainnot tulevat kaikkien kirjanpitoyksiköiden hyödynnettäviksi.
Digitalisaatio muuttaa sisäistä valvontaa
VTV tekee tilintarkastuksessa vuosittain sekä keskitettyjä tarkastuksia että kirjanpitoyksikkökohtaisia tarkastuksia. Näiden lisäksi VTV tarkastaa kirjanpitoyksikköjen yhteisiä erityispiirteitä niin kutsutuissa teematarkastuksissa. Vuoden 2022 osalta teematarkastusten aiheina olivat sopimustenhallinta, monitoimipaikkaiset kirjanpitoyksiköt, maksullinen toiminta ja valtionapuprosessit.
Teematarkastuksissa VTV teki havaintoja hyvistä käytännöistä ja antoi suosituksia, joiden pohjalta virastojen johto voi varmentaa ja tarvittaessa kehittää oman virastonsa sisäistä valvontaa. Valvontaympäristölle ja sisäisen valvonnan järjestämiselle asettavat vaatimuksia voimassa olevat säännökset. Digitalisaatio puolestaan muuttaa nopeasti talous- ja henkilöstöhallinnon prosesseja sekä sisäistä valvontaa.
Valtion virastot ja laitokset tekevät paljon erilaisia sopimuksia, joiden hallinta korostuu sisäisen valvonnan järjestämisessä. Monitoimipaikkaisten kirjanpitoyksiköiden sisäinen valvonta vaatii johdolta erityistä huomiota. Harkinnanvaraisten valtionavustusten sisäisen valvonnan ennakoivia kontrolleja olisi mahdollista parantaa. Valtionavustusten hallinnoinnin yhteinen tietojärjestelmä antaa jatkossa mahdollisuuksia kehittää toimintaa.
”Virastojen välillä on paljon yhteisiä piirteitä hallinnonalasta riippumatta. Hyviä käytäntöjä voidaankin löytää myös oman hallinnonalan ulkopuolelta”, Eskola korostaa.
Yhteisenä tavoitteena hyvä hallinto ja toimiva sisäinen valvonta
Tilintarkastuksissa VTV on laajasti ja säännöllisesti yhteydessä kaikkiin valtion virastoihin. Tämän yhteydenpidon myötä VTV edistää hyvän hallinnon periaatteiden toteutumista sekä hyvien käytäntöjen jakamista valtion taloudenhoidossa. Näin VTV vahvistaa eduskunnan budjetti- ja lainsäädäntövaltaa sekä tukee valtioneuvoston alaista hallintoa valtion taloudenhoidossa.
VTV julkaisee verkkosivuillaan kaikki tilintarkastuskertomukset sekä antaa eduskunnalle vuosittain erilliskertomuksen valtion tilinpäätöksen ja hallituksen vuosikertomuksen tarkastuksesta.
- Uutiset
- Liikenne- ja viestintähallinto
- Valtiontalous, verotus ja julkinen talous
- Maa- ja metsätaloushallinto
- Oikeushallinto
- Opetus- ja kulttuurihallinto
- Puolustushallinto
- Sisäasiainhallinto
- Sosiaali- ja terveyshallinto
- Tasavallan presidentin kanslia
- Työ- ja elinkeinohallinto
- Ulkoasiainhallinto
- Valtioneuvoston kanslia
- Valtiovarainhallinto
- Ympäristöhallinto