VTV seuraa hallinnon toimia poikkeustilanteessa

Suomalaisessa yhteiskunnassa hyvän hallinnon periaatteet ovat vankat ja riskienhallintaosaamiseen on kiinnitetty huomiota. Tämä antaa hyvän pohjan toiminnalle myös poikkeustilanteissa. Valtiontalouden tarkastusvirasto hoitaa tehtäväänsä tarkastamalla näiden periaatteiden noudattamista ja valvomalla eduskunnan budjettivallan toteutumista myös poikkeusoloissa.

Valtiontalouden tarkastusviraston tarkastukset, kuten vuoden 2019 tilintarkastukset, sekä tarkastusten suunnittelu jatkuvat pääosin normaalisti myös pandemiatilanteessa.

Päivitämme tarkastussuunnitelmaa toukokuussa 2020 ottaen huomioon poikkeusolojen vaikutukset ja eduskunnan ennakoidun tietotarpeen. Lisäksi meneillään olevissa ja aloitettavissa tarkastuksissa otetaan huomioon poikkeusolojen vaikutukset tarkastuksen sisältöön.

Poikkeuksellisessa tilanteessa korostuu riskienhallinnan ja tehtyjen toimenpiteiden kontrollien arviointi. Poikkeukselliset valtiontukipäätökset ja laajennettu valtiontakaustoiminta ovat tarkastusviraston tarkastuksen piirissä.

Kokoamme tietoa tuleviin tarpeisiin

VTV valmistautuu vastaamaan eduskunnan ja muiden sidosryhmien tiedontarpeeseen erityisesti akuutin pandemiavaiheen jälkeen. Eri alojen asiantuntijoista koostuva seurantaryhmä laatii päivittyvää tilannekuvaa hallituksen ja viranomaisten toiminnasta pandemiatilanteessa. Keskeisiä seurattavia asiakokonaisuuksia ovat mm. valmiuslaki, sen pohjalta annetut asetukset sekä näiden pohjalta tehtävät toimet ja vaikutus kustannuksiin, lainsäädännön muutokset ja niiden aikajänne, päätöksentekoprosessit sekä EU-toimet.

Seurannan tuloksena muodostuvaa tietoa käytetään tarkastustyön suunnittelun tukena sekä tiedon tuottamisessa eduskunnalle. Seurannan tarkoituksena ei ole välittömästi tunnistaa tarkastusaiheita tai tehdä havainnoista kattavaa analyysiä, vaan tietoa hyödynnetään erikseen sovittavalla tavalla esimerkiksi tarkastussuunnitelman päivityksessä.

Finanssipolitiikan valvonnan painopiste muuttuu

Koronaviruksen aiheuttama poikkeustilanne vaikuttaa julkiseen talouteen yleisen talouskehityksen sekä suorien finanssipoliittisten toimien kautta. VTV:ssä finanssipolitiikan valvonta arvioi hallituksen toimenpiteitä pandemia-aikana.

VTV:n tehtävänä on finanssipoliittisen lainsäädännön nojalla arvioida ja valvoa kansallisten ja EU:n finanssipoliittisten sääntöjen noudattamista, julkisen talouden suunnitelman sisältöä sekä talouspolitiikan pohjana käytettävien ennusteiden luotettavuutta. VTV:ssä finanssipolitiikan valvonta valmistautuu raportoimaan suunnitellusti toukokuussa 2020 arvionsa julkisen talouden hoidosta kevään kehysriihen päätösten ja julkisen talouden suunnitelman perusteella.

Arviossa otetaan luonnollisesti huomioon poikkeukselliset olosuhteet ja toimet. EU:n vakaus- ja kasvusopimuksen säännöstö ei esimerkiksi ole voimassa poikkeuslausekkeen nojalla, millä mahdollistetaan tarvittava kansallinen liikkumavara kriisin hoitoon. Valvonnan painopiste siirretäänkin poikkeusoloissa sääntöjen noudattamisen arvioinnista hallituksen toimien ja julkisen talouden sekä kansantalouden kehitysnäkymien ja riskien arviointiin, joihin koronavirus vaikuttaa tällä hetkellä olennaisesti. Lisäksi tehdään kannanotot koskien poikkeusolojen menettelyjä.

Yhteistyö tukee hyvän hallinnon toteutumista

Tarkastustyö ja muu yhteistyö sidosryhmiemme kanssa on sujunut hyvin myös etäyhteyksin. Myös viraston omassa toiminnassa on huomioitu pandemia-ajan riskienhallinta. Kohtaamme siis samat haasteet kuin muutkin organisaatiot tässä poikkeuksellisessa tilanteessa. Omassa roolissamme haluamme tukea hyvän hallinnon periaatteiden toteutumista sekä varmistaa, että eduskunta saa tilanteen jälkeen tarvittavan tiedon päätöksenteon tueksi.

Tämän kirjoituksen mukainen katsaus tarkastusviraston toimintaan poikkeustilanteessa on jaettu Pohjoismaiden tarkastusvirastojen yhteistyöverkostolle. Tarkastusvirastojen välinen kansainvälinen yhteistyö ja tiedonvaihto jatkuu pandemiasta huolimatta etäyhteyksien välityksellä. Poikkeusolojen vaikutuksista tarkastusvirastojen toimintaan ja ylinten tarkastusviranomaisten roolista kansallisten toimenpiteiden arvioinnissa vaihdetaan säännöllisesti vertaistietoa erityisesti Euroopan sisällä.

Kategoriat